Tehdyt toimenpiteet

Tietoa aluepoliittisesta yhteistyöstä

Pohjoismaat koostuvat hyvin erilaisista väestöllisistä ja maantieteellisistä alueista: on tiheään asuttuja kaupunkialueita sekä harvaan asuttuja sisämaan alueita, maatalousalueita ja rannikkoseutuja. Pohjoismaiden aluepoliittisen yhteistyön tavoitteena on luoda kasvua ja ylläpitää hyviä elinoloja kaikentyyppisillä alueilla niiden edellytysten ja tarpeiden mukaisesti.

Pohjoismaissa on pitkät alueyhteistyön perinteet, jotka perustuvat muun muassa maiden yhteiseen historiaan ja kulttuuriin sekä hyvinvointijärjestelmien ja demokraattisen hallintomuodon yhtäläisyyksiin. Varsinkin pohjoismaisella raja-alueyhteistyöllä on pitkä historia, jossa raja-alueiden vuorovaikutus ja yhteistyö ovat merkittävästi edistäneet toimivien ja yhdentyneiden yhteisöjen syntyä maiden välisille rajaseuduille.

Virallisessa pohjoismaisessa yhteistyössä on vaihdettu järjestelmällisesti ja säännöllisesti aluepoliittisia tietoja ja kokemuksia, mikä on poikinut tärkeitä kansallisia politiikka-aloitteita. Esimerkiksi aluepoliittinen tutkimuslaitos Nordregio tuottaa kansainvälisesti tasokkaita pohjoismaisia analyyseja ja vertailuja.

Raja-alueyhteistyö

Pohjoismaiden ministerineuvosto myöntää Pohjoismaiden raja-alueiden yhteistyöelimille ja rajakomiteoille vuosittain hanketukea ja toiminta-avustusta ja tukee siten henkilöiden, tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkuvuutta. Tuella pyritään varmistamaan kahden tai useamman maan rajalla sijaitsevien alueiden toimivuus ja niiden kehittäminen alueiden asukkaiden parhaaksi. Pohjoismaiden ministerineuvoston tukemista painopistealueista ja hankkeista voidaan mainita esimerkkeinä uusiutuvien energiaratkaisujen kehittämiseen ja käyttöön liittyvä yhteistyö, rajat ylittävien yritysverkostojen perustaminen, matkailuyhteistyö, elinkeinoelämän rajaesteyhteistyö sekä innovointia edistävät hankkeet.

Pohjoismaisen raja-aluetuen myöntämisen perustana on pohjoismainen raja-aluestrategia, josta maat päättävät yhdessä.

Pohjoismainen aluepolitiikka suuntautuu myös ulospäin ja tukee Euroopan aluepoliittista yhteistyötä muun muassa Euroopan raja-alueiden yhdistyksen (AEBR) jäsenyyden kautta. Pohjoismaiden raja-alueet ovat nykyisin myös Euroopan muiden raja-alueiden esikuvia. Virallinen pohjoismainen yhteistyö on lisäksi ollut mukana kohottamassa Pohjoismaiden profiilia suhteessa EU:hun, Itämeren alueeseen, Pohjoiskalottiin ja arktisiin alueisiin.

Nordregio

Pohjoismainen aluekehityksen tutkimuskeskus Nordregio keskittyy strategiseen tutkimukseen ja dokumentointiin. Nordregion perusti Pohjoismaiden ministerineuvosto vuonna 1997, ja se toimii Tukholman Skeppsholmenilla. Nordregio tuottaa alueellisille, kansallisille ja kansainvälisille päättäjille tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa aineistoa, ja se on tuonut monia tärkeitä faktapohjaisia aloitteita pohjoismaisen yhteistyön poliittiseen keskusteluun. Nordregio keskittyy erityisesti aluekehitykseen, kaupunki- ja maaseutualueiden erityisongelmiin ja väestönkehitykseen. Samalla se osallistuu useisiin oheishankkeisiin, jotka toteutetaan yhteistyössä muiden tutkimuslaitosten ja kumppanien kanssa. Tämä taas tuo laaja-alaisuutta ja uutta näkökulmaa Nordregion tutkimusosaamiseen.

Aluepoliittinen yhteistyöohjelma

Pohjoismaiden ministerineuvoston nykyinen aluepoliittinen yhteistyöohjelma on tehty vuosiksi 2009–2012. Yhteistyöohjelman perusvision mukaan Pohjoismaiden on oltava uuden ja entistä tehokkaamman aluepolitiikan kehittämisen kärkialue. Tämä edellyttää ensinnäkin aluepolitiikan aseman vahvistamista ja laajentamista entistä innovatiivisemman Pohjolan kehitystyössä. Toisena edellytyksenä on taloudellisesti ja sosioekonomisesti nykyistä kestävämmän kehityksen luominen alue- ja paikallistasolla, niin kaupungeissa ja tiheään asutuilla alueilla kuin haja-asutusalueillakin. Kolmanneksi panostetaan siihen, että Pohjoismaiden ääntä kuullaan Euroopan aluepolitiikassa ja aluesuunnittelussa.

Samasta aiheesta

 

Ota yhteyttä.

Janne Marijke de Jong
Puhelin: +4533960281
Sähköposti: