Tietoa elinkeinopoliittisesta yhteistyöstä
Yritystoiminnan edellytykset ovat Pohjoismaissa maailman huippua, ja maat ovatkin kerta toisensa jälkeen kansainvälisesti arvostettujen mittausten kärjessä. Samalla globalisaatio, väestörakenteen muutokset, ilmastonmuutos ja muu yhteiskunnallinen kehitys luovat elinkeinoelämälle mahdollisuuksia ja uhkia, joihin meidän on pakko ottaa kantaa.
Pohjoismaat pyrkivät tietoisesti parantamaan elinkeinoelämän edellytyksiä varmistaakseen sen, että maat pysyvät tulevaisuudessakin hyvinvointiyhteiskuntina, joissa on suuri työllisyys. Työtä tehdään alueellisesti ja kansallisesti sekä pohjoismaisissa, eurooppalaisissa ja muissa kansainvälisissä yhteyksissä.
Innovaatio- ja elinkeinopolitiikan pohjoismainen yhteistyöohjelma 2011–2013
Vuosien 2011–2013 elinkeinopoliittisen yhteistyön yleislinjaukset on määritelty innovaatio- ja elinkeinopolitiikan pohjoismaisessa yhteistyöohjelmassa.
Pohjoismaiden elinkeinoelämällä on lähivuosina edessään isoja yhteisiä haasteita. Niitä ovat muun muassa uuden kasvun luominen talouskriisin jälkeen sekä demografisten muutosten ja ilmastonmuutoksen hallinta. Pohjoismaiden elinkeinoministerit haluavat yhdistää pohjoismaiset voimavarat ja etsiä yhdessä ratkaisuja näihin haasteisiin.
Visiona on tehdä Pohjoismaista johtava alue vihreän kasvun ja hyvinvoinnin innovaatioiden alalla. Tähän pyritään keskittymällä neljään monialaiseen panostusalueeseen: innovointi, yrittäjyys, vihreä kasvu ja hyvinvointi. Konkreettisten tulosten saavuttamiseksi on päätetty perustaa kuusi lippulaivahanketta. Hankkeet ovat seuraavat:
- Pohjoismainen innovaatiofoorumi: Pohjoismaisista asiantuntijoista koostuvan foorumin tehtävänä on laatia ehdotuksia uusiksi Pohjoismaiden innovointia lujittaviksi aloitteiksi.
- Pohjoismaiden yhteinen yhteiskuntavastuustrategia: Pohjoismaat aikovat laatia konkreettisen pohjoismaisen yhteiskuntavastuustrategian (CSR) vastuullisen kasvun edistämiseksi.
- Yrittäjyyden osaamiskeskus: Yrittäjyyskoulutukseen keskittyvä osaamiskeskus kerää pohjoismaisia kokemuksia sekä helpottaa maiden ja alan laitosten keskinäistä yhteistyötä.
- Ilmastomyönteisen rakentamisen pohjoismainen ohjelma: Ohjelman tavoitteena on edistää energiapihiä ja ilmastomyönteistä rakentamista kokonaisratkaisujen avulla. Näen tuetaan Pohjoismaiden rakennusalaa ja kehitystä, joka tekee Pohjoismaista ilmastomyönteisten ratkaisujen huippualueen Euroopassa.
- Innovatiivisten pohjoismaisten yritysten yhteinen markkinointi: Markkinointipanostus keskittyy ympäristötekniikkaan ja vahvistaa kontakteja ulkomaisiin sijoittajiin.
- Innovaatiota julkisissa hankinnoissa ja sääntelyssä: Pohjoismaat aikovat tehdä innovatiivisiin julkisiin hankintoihin liittyvää yhteistyötä, jotta maat oppisivat toisiltaan ja pääsisivät yhteisymmärrykseen nykyisistä juridisista edellytyksistä.
Vastavuoroista oppimista
Pohjoismailla on monilla alueilla edessään samanlaiset haasteet, mutta suhtautumistapa vaihtelee usein. Maat voivatkin oppia toisiltaan ja tehostaa politiikkaansa keskinäisellä vuoropuhelulla. Esimerkkinä voidaan mainita Nordic Innovation Monitor -tutkimus, jossa kartoitetaan maiden innovointiedellytyksiä. Tutkimuksesta selviää, miksi Pohjoismaat ovat niin hyviä innovointimaita ja miltä maailman mailta ne voivat ottaa oppia kehittyäkseen.
Käyttäjälähtöinen innovointi
Toinen esimerkki yhteistyöstä on käyttäjälähtöisen innovoinnin kehittäminen politiikanalana. Käyttäjälähtöisessä innovoinnissa tuotannon suunnittelun lähtökohtana ovat käyttäjien julki lausutut ja lausumattomat tarpeet.
Käyttäjälähtöisen innovoinnin menetelmiä voidaan käyttää kaupallisissa yhteyksissä, esimerkiksi yrityksissä, ja ei-kaupallisissa yhteyksissä, kuten julkisella sektorilla.
Pohjoismaiset yhteismarkkinat
Pohjoismaat haluavat olla EU:n ja Etan sisämarkkinoiden kehityksen kärjessä. Tämän vuoksi on tärkeää poistaa rajaesteitä ja kaupan esteitä. Pohjoismaiden elinkeinoministerit ovat kohdistaneet erityistä huomiota riskipääomamarkkinoihin ja rakennusalaan. Pohjoismaat haluavat olla avoin alue, jossa voi kilpailla vapaasti yli maanrajojen.
Rakennusalalla aiotaan poistaa mahdollisimman tarkoin sekä rakennusmateriaalien että työntekijöiden liikkumista haittaavat rajaesteet, jotta työnteko toisessa Pohjoismaassa helpottuisi ja rakentaminen tehostuisi.
Joillakin alueilla pohjoismaisen yhteistyön avulla pyritään myös löytämään yhteisiä aloja, joilla Pohjoismaiden kannattaa pitää yhtä EU-politiikkaa kehitettäessä. Esimerkiksi rajaesteiden poistaminen riskipääoman tieltä on vaikuttanut alalla tehtävään eurooppalaiseen työhön.
Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu Haloo Pohjola on suunnattu Pohjoismaiden välillä liikkuville kansalaisille ja yrityksille, jotka kaipaavat tietoa ja opastusta.
Nordic Innovation
Nordic Innovation on Pohjoismaiden ministerineuvoston tärkein väline innovatiivisen ja osaamiskeskeisen elinkeinoelämän edistämisessä. Nordic Innovation käynnistää ja rahoittaa hankkeita, jotka tukevat innovointia sekä elinkeinoelämän, viranomaisten ja tutkijoiden välistä pohjoismaista yhteistyötä.
