- Info
Artikkelit
-
Molekyylejä ja monoteismia
-
Michael Funch
-
Mitä yhteistä on uskontotieteellä ja kasvipatologialla? Äkkiseltään yhtymäkohtia on vaikea nähdä, mutta molemmille on omistettu oma pohjoismainen maisteriohjelma (NMP). Nämä pohjoismaiset eliittikoulutukset auttavat osaltaan luomaan yhteispohjoismaista koulutusaluetta ja edistävät tiedon vapaata liikkuvuutta alueella.
-
Pieni askel kestävämpään suuntaan
-
Ingolf S. Olsen
-
07.04.2011
-
Färsaarten on aivan välttämätöntä supistaa kalastuslaivastoaan, mikäli kalastuksen halutaan kehittyvän biologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävään suuntaan. Alan edustajien passiivisuus ja poliitikkojen arkuus kajota aiheeseen ovat tähän asti estäneet tällaisen supistamispäätöksen.
-
Kaikki norjalainen on vihreää
-
Aslak Bonde
-
07.04.2011
-
Vihreästä kasvusta ja kestävyydestä käytyä keskustelua leimaavat käsitteiden sekamelska, tilastojen epämääräisyys ja näkökulmien vaihtelu. Joskus tuntuu siltä kuin kaikki tietotekniikkaan perustuva tai raiteilla kulkeva olisi vihreää, ja että ilmastoa ja ympäristöä kuormittava toiminta on oikeastaan kestävää Norjassa, koska sama toiminta olisi ollut vielä haitallisempaa jossakin toisessa maassa. Omahyväistä ehkä, mutta kenties silti totta.
-
Puhdasta teknologiaa ja uutta luonnonvaraosaamista
-
Markku Heikkilä
-
07.04.2011
-
Suomessa katsotaan Nokia-huuman hiipuessa nyt uusin silmin niitä resursseja, joita mikään globalisaation aalto ei voi viedä maasta pois. Suomi aikoo hakea jatkossa hyvinvointiaan puhtaasta teknologiasta, metsiin liittyvästä bioenergiasta, vesiosaamisesta ja mineraaleista. Niistä etsitään yhdistelmää, joka toteuttaisi kestävää taloutta ja vihreää kasvua.
-
Tanska panostaa vihreään kasvuun
-
Thomas Larsen
-
07.04.2011
-
Pohjoismaiden tavoitteena on jo vuosia ollut se, etteivät kasvu ja kestävyys olisi toistensa vastakohtia. Tanskassa on ilmestynyt hiljattain kaksi ratkaisevan tärkeää raporttia, joissa valmistellaan maan jopa täydellistä riippumattomuutta fossiilisista polttoaineista sekä lisäpanostusta vihreään kasvuun.
-
Ruotsissa kiistellään vihreästä kasvusta
-
Eva Franchell
-
07.04.2011
-
Sosiaalidemokraattien uusi puoluejohtaja Håkan Juholt piti ylistetyn linjapuheen puolueen maaliskuisessa puoluekokouksessa. Hän on mukava, hän on viiksekäs ja hänen puheensa tulvi lähes pakahduttavaa tulevaisuudenuskoa.
-
Uusi uljas innovaatioyliopisto
-
Markku Heikkilä
-
28.08.2007
-
Kolme helsinkiläistä korkeakoulua aiotaan lyödä yhteen innovaatioyliopistoksi, jolle sekä hallitus että elinkeinoelämä ovat valmiita syytämään rahaa. Tavoitteena on uusi maailmanluokan opinahjo, joka nostaisi suomalaista tutkimusta huipputasolle. Tähän kiteytyy, mitkä ovat suomalaisen korkeakoulu- ja elinkeinokeskustelun avainsanat: innovaatioita ja huippusuorituksia tavoitellaan jo kuumeisesti.
-
Parhaat koulut, hämmentyneet yliopistot
-
Markku Heikkilä
-
07.02.2008
-
Tutkimus toisensa jälkeen vahvistaa sen, että oppimistulokset Suomen kouluissa ovat maailman parhaat. Sen sijaan yliopistoista ei voi sanoa samaa. Suomalainen korkeakoulutus hakee itselleen uutta roolia, mutta ei ole kunnolla vielä löytänyt sitä.
-
Koulu poliittisena taistelukenttänä
-
Margit Silberstein
-
07.02.2008
-
Koulupolitiikka on yksi selitys porvarien voittoon ja sosiaalidemokraattien tappioon Ruotsin valtiopäivävaaleissa. Sosiaalidemokraattien uusi puheenjohtaja Mona Sahlin on jälkikäteen harjoittanut itsekritiikkiä ja myöntänyt puolueen koulupolitiikan olleen epämääräistä ja äänestäjien menettäneen luottamuksen siihen. Nyt koulupolitiikkaa tarkastellaan uudelleen, mikä aiheuttaa kovia sisäisiä vastakkainasetteluja sosiaalidemokraattien joukoissa.
-
Vapauden ja valvonnan leikkauspisteessä
-
Thomas Larsen
-
07.02.2008
-
Koulutuksesta ja tutkimuksesta on tullut kuumia poliittisia aiheita. Tanskassa keskustelua on käyty pohjimmiltaan siitä, kumpi on parempi, vapaus vaiko valvonta, kun tarvitaan tuloksia ja mahdollisimman paljon vastinetta rahalle.
