Tietoa luovan talouden kehittämisyhteistyöstä
Luovien alojen osuus maailmantaloudesta on yhä suurempi ja merkittävämpi. Luovat alat ovat jo nyt vahvoja, mutta niillä on vieläkin suuremmat kehitysmahdollisuudet. Nyt tarvitaankin aktiivista yhteispohjoismaista kehitystyötä ja politiikkaa, jotta Pohjoismaat voisivat profiloitua luovan talouden huippualueena.
Mitä luovat alat ovat?
Luovilla aloilla tarkoitetaan toimintaa, joka kumpuaa yksilöiden luovuudesta, osaamisesta ja kyvyistä ja jossa henkistä pääomaa luomalla ja hyödyntämällä luodaan hyvinvointia ja työllisyyttä.
Tämän pohjalta luovan talouden piiriin voidaan luokitella seuraavat 13 alaa: mainonta, arkkitehtuuri, taide ja antiikki, taidekäsityö, muotoilu, muotisuunnittelu, elokuva, vuorovaikutteiset ja viihteelliset tietokoneohjelmat, musiikki, esittävä taide, julkaisutoiminta, ohjelmistot sekä televisio ja radio.
KreaNord
Luovien alojen pohjoismainen yhteistyö alkoi vuonna 2008. Tämä on ensimmäinen Pohjoismaiden ministerineuvoston elinkeino- ja kulttuurisektorien välinen yhteistyöhanke, ja vuorovaikutuksen kanavana on sektorienvälinen työryhmä KreaNord.
Työryhmä koostuu Pohjoismaiden sekä ministeriöiden ja virastojen edustajista.
KreaNordissa kohtaavat kokemukset, osaaminen ja kehitysvisiot, jotka kattavat sekä elinkeino- että kulttuurisektorin.
KreaNord parantaa Pohjoismaiden välistä koordinointia, ja sen lähtökohtana on pohjoismainen luovien alojen vihreä kirja [PDF].
Ryhmän toiminta keskittyy neljään alueeseen:
- verkostotoiminta
- kehitysaloitteet
- politiikkasuositukset
- profilointitoiminta.
Työryhmän toiminta tarvitsee onnistuakseen suoraa palautetta luovien alojen pohjoismaisilta toimijoilta, joten KreaNordin työtä tukee laajapohjainen asiantuntijaryhmä. Asiantuntijaryhmä on mukana määrittelemässä toimenpiteitä ja varmistamassa niiden kansallisen jalkauttamisen, mikä auttaa mahdollistamaan kestävän kehitystyön ja pitkän aikavälin yhteistyön. KreaNord tekee tiivistä yhteistyötä myös esimerkiksi Pohjoismaisen elokuva- ja televisiorahaston, Pohjoismaisen tietokonepeliohjelman, Nordic Music Exportin ja muiden sellaisten toimialajärjestöjen kanssa, jotka ovat järjestäytyneet tai haluavat järjestäytyä pohjoismaisella tasolla.
KreaNord on osa pääministerien aloitteesta käynnistettyä Pohjoismaiden ministerineuvoston globalisaatiotyötä.
Pohjoismainen yhteistyö
Pohjoismaiden hallitusten luovan talouden yhteistyötä johtavat Pohjoismaiden kulttuuri- ja elinkeinoministerit. Käytännön työtä johtavat kulttuurivirkamieskomitea ja elinkeinopolitiikan virkamieskomitea.
Luovan talouden parlamentaarista yhteistyötä luotsaavat Pohjoismaiden neuvoston elinkeino- sekä kulttuuri- ja koulutusvaliokunta.
KreaNordin politiikkasuositukset
Elinkeino- ja kulttuuriministerit päättivät syksyllä 2010, että Pohjoismaat keskittyisivät seuraaviin politiikan aloihin:
1) edistetään Pohjoismaiden kulttuurialojen ja luovien alojen sekä muiden sektorien välistä strategista yhteistyötä ja vuorovaikutusta arvonluonnin, innovoinnin ja kasvun tukemiseksi
2) edistetään Pohjoismaiden kulttuurialoilla ja luovilla aloilla uusia mahdollisuuksia, jotka liittyvät maailmanmarkkinoille pääsemiseen, rahoitukseen ja ulkomaisten sijoittajien houkuttelemiseen
3) edistetään kulttuuria ja luovuutta Pohjoismaiden kaikilla koulutustasoilla sekä lisätään yrittäjyyden ja elinkeino-osaamisen osuutta kulttuuri- ja taidekoulutuksissa
4) perustetaan pohjoismainen kulttuurimarkkina kehittämällä monialaista osaamista ja vahvistetaan näin Pohjoismaiden kulttuurialojen ja luovien alojen tuotteiden ja palveluiden jakelupohjaa.
