Tehdyt toimenpiteet

Tietoa maatalousyhteistyöstä

Maatalousalan pohjoismaisen yhteistyön johtotähtenä on kestävä kehitys. Poliittisten pohdintojen ja niiden pohjalta toteutettavien yhteistyöprojektien tavoitteena on laajentaa viitekehystä ja lisätä vaikutusmahdollisuuksia, kun kansainvälisillä foorumeilla käsitellään Pohjoismaita erityisesti kiinnostavia asioita.

Åker
Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

Pohjoismaiden maataloudelle ovat tunnusomaisia paitsi suuret ilmastolliset ja maantieteelliset erot myös samantyyppiset haasteet.

Globalisaatio ja kilpailun lisääntyminen vaativat maatalouselinkeinolta jatkuvaa uudistumista ja uudenlaista ajattelua. Ympäristöongelmat ja ilmastonmuutos taas edellyttävät maatalouden kestävän kehityksen vahvistamista.

Miksi Pohjoismaat tekevät maatalousyhteistyötä?

Pohjoismaisen maa- ja metsätalousyhteistyön tavoitteena on konkretisoida ja toteuttaa maatalouden kestävää kehitystä.

Yhteistyö keskittyy seuraaviin aihealueisiin, jotka kaikki osaltaan tukevat maataloustuotannon kehitystä globalisaation sekä ympäristö- ja ilmastohaasteiden aikakaudella:

  • ympäristö ja kestävät tuotantomenetelmät
  • ilmastonmuutoksen vaikutukset maataloustuotantoon
  • geenivarojen käyttö ja kestävä hyödyntäminen
  • kestävä bioenergia
  • maaseudun kehittäminen
  • maataloustutkimus
  • Uusi pohjoismainen ruoka

Konkreettiset toimenpiteet

Elintarviketuotannossa on näinä vuosina meneillään suuri kehitysvaihe.

Huomiota kohdistetaan yhä enemmän maatalous- ja elintarviketuotannon monimuotoisuuden lisäämiseen, mihin ovat vaikuttaneet kulutustottumusten muutokset, kansainvälinen kilpailu, tuottajien kehityspyrkimykset, biodiversiteettikysymykset ja muut seikat.

Pohjoismaisella yhteistyöllä pyritään vaikuttamaan tähän kehitykseen eri tavoin.

  • NordGen

Avainasemassa on geenivaroihin liittyvä yhteistyö. Maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasiain ministerineuvosto MR-FJLS päätti vuonna 2007 perustaa yhteisen laitoksen, jonka tehtävänä on vahvistaa viljelykasvien, kotieläinten ja metsäpuiden geenivarojen säilyttämistä ja kestävää käyttöä.

Laitos luotiin yhdistämällä kolme olemassa olevaa laitosta, ja sen nimeksi tuli Pohjoismainen geenivarakeskus – NordGen.

NordGenillä on monia tehtäviä, ja se tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi ilmastonmuutokseen varautumiseen sekä maatalous- ja elintarviketuotannon monimuotoisuuden lisäämiseen.

  • Uusi pohjoismainen ruoka

Elintarviketuotannon kehitys on saanut myös paljon huomiota Uusi pohjoismainen ruoka -ohjelman myötä. Ohjelma auttaa osaltaan lisäämään tuotannon ja tuotetarjonnan monimuotoisuutta.

Uuden pohjoismaisen ruoan luoma suuri innovointivoima auttaa myös lujittamaan maatalouselinkeinon kilpailukykyä.

Samasta aiheesta

 

Ota yhteyttä.

Mads Randbøll Wolff
Puhelin: +45 33 96 02 56
Sähköposti: