Tietoa päihdeyhteistyöstä
Päihteet ovat merkittävä kansanterveysongelma koko Euroopassa, joten sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien vähentäminen on kaikkien tavoitteena. Pohjoismailla on tällä alalla paljon yhteistä, kuten nykytilanteen ominaispiirteet, päihteiden aiheuttamat ongelmat sekä ongelmien ehkäisykeinot. Pohjoismainen yhteistyö onkin tärkeää, ja erityisen tärkeää se on pyrittäessä vaikuttamaan EU:n päihdepolitiikkaan.
Pohjoismailla on pitkälti yhteiset näkemykset ja arvot päihdeasioissa. Päihdeasioilla on täällä selkeä hyvinvointipoliittinen ulottuvuus, ja yhteisen vastuun ajatus on korostunut.
Pohjoismaissa katsotaan toisin sanoen, että päihteiden väärinkäyttö on sosiaali- ja terveyspolitiikan olennainen osa, koska väärinkäyttö on sosiaalinen ja terveydellinen ongelma yksilölle, ympäristölle ja koko yhteiskunnalle.
Päihdepoliittinen yhteistyö yhä tärkeämpää
Pohjoismaisesta päihdeyhteistyöstä on tullut yhä tärkeämpää globalisaation ja talouden yhdentymisen myötä.
Pohjoismaiden markkinoille ilmaantuu uusia tupakka-, alkoholi- ja peliyrityksiä sekä vastaavia toimijoita, ja laiton huumekauppa uusine alakulttuureineen levittäytyy tännekin.
Pohjoismaiselle yhteistyölle onkin tarvetta, jotta näihin enemmän tai vähemmän yhteisiin ongelmiin löytyisi ratkaisuja.
Alkoholi
Pohjoismaisen alkoholiyhteistyön tarpeellisuus ilmeni erityisen selvästi vuonna 2004, jolloin EU laajentui ja yksityisen alkoholintuonnin kiintiöistä luovuttiin.
Pohjoismaat olivat tuolloin uusien haasteiden edessä, sillä niiden oli punnittava alkoholipoliittisia tavoitteitaan.
Alkoholipoliittisiin toimenpiteisiin liittyvästä tiedonkeruusta ja -vaihdosta tuli entistä tarpeellisempaa, ja tarve on sittemmin vain kasvanut.
Huumausaineet
Pohjoismailla on paljon yhteistä myös huumausainealalla. Maiden periferinen sijainti vaikuttaa tietyssä määrin siihen, mihin aineisiin väärinkäyttö kohdistuu.
Pohjoismaissa suhtaudutaan lisäksi huumeidenkäyttäjiin eri tavalla kuin maailmalla yleisesti.
Täällä huumausaineiden väärinkäyttöä pyritään torjumaan ennaltaehkäisyllä, hoidolla ja haittojen rajoittamisella.
Myös menetelmät sekä väärinkäyttäjien kohtelu ovat Pohjoismaissa usein inhimillisempiä kuin muualla maailmassa.
Osaamista
Pohjoismaisen päihdeyhteistyön tavoitteena on ennen kaikkea tiedon ja kokemusten keruu.
Pohjoismainen päihdetutkimus mahdollistaa paitsi Pohjoismaiden keskinäiset myös Pohjoismaiden ja muun maailman väliset vertailut. Näin Pohjoismaiden omakuva tarkentuu, ja ne voivat oppia lähinaapuriensa hyvistä ja huonoista kokemuksista.
Pohjoismaat ovat tietoyhteiskuntia, ja tämä pätee myös päihdealalla. Päihdetutkimuksella on täällä pitkät perinteet, ja tutkijoilla sekä opiskelijoilla on erittäin hyvät toimintaedellytykset, koska laajapohjaista tietoa on helposti saatavilla.
Myös Pohjoismaiden kansalaisten on helppo löytää ja omaksua pohjoismaisiin päihdeasioihin liittyvää tietoa ja osaamista.
Pohjoismaista päihdetietämystä pyrkii syventämään Pohjoismainen päihdetutkimuskeskus NAD. Keskuksen sivustosta voi lukea uusimmista tutkimusprojekteista tai tilata julkaisuja.
Sivusto www.nosam.net [sk] välittää aktiivisesti pohjoismaisia uutisia, jotka koskevat esimerkiksi alkoholipolitiikkaa sekä alkoholin kulutusta ja markkinointia. Sivustoa hyödyntävät aktiivisesti poliitikot, virkamiehet, tutkijat ja alan praktikot, mutta se on kohdistettu yhtä lailla kaikille Internetistä tietoa hakeville.
Kansainvälinen yhteistyö
Pohjoismainen päihdeyhteistyö on tuottanut kosolti tuloksia, ja läheisen yhteistyönsä ansiosta Pohjoismaat ovat pystyneet vaikuttamaan myös EU:n ja muiden kansainvälisten foorumien päihdepolitiikkaan.
Kun Ruotsista tulee EU-puheenjohtajamaa vuonna 2009, alkoholin on määrä olla yksi puheenjohtajuuden painopistealueista. Tavoitteena on muun muassa entisestään vahvistaa kansanterveysnäkökulmaa alkoholiasioissa.
Yhdistämällä voimansa Pohjoismaat ovat vahvempia, ja ne voivat siten parantaa kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksiaan. Pohjoismaisella yhteistyöllä on tärkeä tehtävä päihdealan kansainvälisen kehityksen ohjaajana sekä näyttöön perustuvan tietämyksen levittäjänä.
