Tietoa puolustusyhteistyöstä
Pohjoismaisen puolustusyhteistyön tavoitteena on vahvistaa osapuolten kansallista puolustusta, saavuttaa synergiaetuja ja löytää tehokkaita yhteisiä ratkaisuja. Tavoitteen toteuttamisesta vastaa NORDEFCO, the Nordic Defence Cooperation, muun muassa seuraavilla alueilla: logistiikka ja kunnossapito, koulutus ja harjoitukset, operatiivinen toiminta, kuten ilma- ja merivalvonta, sekä kansainväliset operaatiot.
Eri Pohjoismailla on ollut toisen maailmansodan jälkeen erilaiset suhteet kansainvälisiin järjestöihin.
Norja, Tanska ja Islanti ovat Naton jäseniä. Suomi, Ruotsi ja Tanska taas ovat mukana EU:ssa.
Suomen ja Ruotsin ulkopoliittisena johtotähtenä on ollut liittoutumattomuus koko sotienjälkeisen ajan, mutta viime vuosina ne ovat lähentyneet Natoa solmimalla sen kanssa kumppanuussopimuksia.
Kaikki Pohjoismaat ovat tarkkailijoina Länsi-Euroopan unionissa WEU:ssa.
Nykyinen yhteistyö
Pohjoismaat ovat perinteisesti olleet aktiivisia rauhanturvaoperaatioissa eri puolilla maailmaa.
Viime aikoina painopiste on siirtynyt kohti kriisinhallintaa, ja viimeisin yhteishanke on EU:n nopean toiminnan joukkoihin kuuluva pohjoismainen taisteluosasto, jonka Suomi, Ruotsi ja Norja ovat perustaneet yhdessä Viron ja Irlannin kanssa.
NORDEFCO perustettiin vuonna 2009, kun Pohjoismaiden puolustusministerit allekirjoittivat yhteisymmärryspöytäkirjan pohjoismaisen puolustusyhteistyön vahvistamiseksi ja tehostamiseksi.
NORDEFCO täydentää edellä mainittua eurooppalaista ja euroatlanttista yhteistyötä ja on luontevaa jatkoa niille. Se myös korvaa aiemmat pohjoismaiset NORDCAPS-, NORDAC- ja NORDSUP-sopimukset.
Puolustusyhteistyön tavoitteena on vahvistaa osapuolten kansallista puolustusta, selvittää yhteisiä synergiaetuja ja löytää tehokkaita yhteisiä ratkaisuja seuraavilla alueilla:
- logistiikka ja kunnossapito
- koulutus ja harjoitukset
- operatiivinen toiminta, kuten ilma- ja merivalvonta
- kansainväliset operaatiot.
Yhteistyön tavoitteena on tukea edellä mainittuja alueita, jakaa resurssit tehokkaasti ja saavuttaa säästöjä. NORDEFCOn tulee myös pyrkiä edistämään yhteisymmärrystä pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön liittyvissä asioissa.
Tulevat yhteistyöalueet
Norjan entinen puolustusministeri ja ulkoministeri Thorvald Stoltenberg esitteli vuonna 2009 raportin "Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö".
Raportissa tehdään 13 konkreettista ehdotusta pohjoismaisen yhteistyön vahvistamisesta. Ehdotukset on ryhmitelty seuraavien pääotsikoiden alle:
- rauhan rakentaminen
- ilmavalvonta
- merialueiden valvonta ja arktisen alueen kysymykset
- yhteiskunnan turvallisuus
- ulkoasiainhallinnon yhteistyö
- sotilaallinen yhteistyö.
Raportin toimeksiantajina olivat Pohjoismaiden ulkoministerit, ja se loi perustan pohjoismaiselle yhteisymmärryspöytäkirjalle. NORDEFCO ei nykyisellään kata raporttia kaikilta osin, mutta raportista ammennetaan jatkossakin virikkeitä yhteistyön laajentamiseen.
Stoltenberg ehdottaa esimerkiksi, että Pohjoismaat antaisivat vastavuoroisen turvallisuuspoliittisen solidaarisuusjulistuksen. Siinä tulisi selvittää, miten maat aikovat reagoida, jos jokin Pohjoismaa joutuu ulkoisen hyökkäyksen tai asiattoman painostuksen kohteeksi.
