Tehdyt toimenpiteet

Tietoa sosiaaliseen integraatioon liittyvästä yhteistyöstä

Pohjoismainen hyvinvointimalli perustuu yhteiseen poliittiseen tavoitteeseen, joka luo yhteenkuuluvuutta. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusarvo on jokaisen ihmisen yksilöllisyyden kunnioittaminen, mihin liittyvät olennaisesti tasa-arvo ja sosiaalinen integraatio.

Jordmor
Valokuvaaja
Karen Beate Nøsterud - norden.org

Yhdenvertaisuus pohjoismaisena perusarvona

Pohjoismaiden yhteiskuntien ydinarvoja ovat yhtäläiset mahdollisuudet, sosiaalinen solidaarisuus ja yleinen sosiaaliturva. Niissä on kyse sosiaalisista oikeuksista ja periaatteesta, jonka mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen, koulutuksen ja kulttuurin tulee olla kaikkien ulottuvilla. Kyse on myös siitä, että yhteiskunnan muita heikommassa asemassa olevista ja haavoittuvista ryhmistä huolehditaan. Keskeisenä tavoitteena on tarjota kaikille mahdollisuus osallistua yhteiskuntaelämään ja yhteiskunnan päätöksentekoprosesseihin.

Kaikkien osallistuminen on Pohjoismaiden yhteiskunnissa hyvin tärkeä demokraattinen arvo. Pohjoismaissa edistetään maahanmuuttajien yhteenkuuluvuutta tarpeiden ja kulttuuritaustan eroista riippumatta sekä pyritään tasa-arvoon ja kaikkien osallistamiseen.

Samalla Pohjoismaat asettavat etusijalle ennaltaehkäisyn ja tukitoimet, jotka kohdistuvat muita heikommassa asemassa oleviin ryhmiin ja heidän perheisiinsä, varsinkin sosiaalisesti huono-osaisiin lapsiin ja nuoriin. Kaikkien aktiivinen osallistaminen yhteiskuntaan on leimallista Pohjoismaille ja etenkin niiden koulutusjärjestelmille, joissa on jo vuosikymmeniä korostettu koko väestön kouluttamista ja inhimillisen pääoman kehittämistä.

Integraatio ja globalisaatio

Vaikka Pohjoismaat ovatkin muuhun maailmaan verrattuna päässeet pitkälle kaikkien kansalaisten yhteiskunnallisessa osallistamisessa, työtä on edelleen kehitettävä ja tehostettava.

Pohjoismaiden ministerineuvosto on kohdistanut viime vuosina huomion pohjoismaisen hyvinvointimallin kehittämiseen ja globaaleihin haasteisiin toteuttamalla tutkimuksia sekä järjestämällä seminaareja ja konferensseja. Sosiaalinen osallisuus ja integraatio ovat työn tärkeitä aiheita.

Pohjoismainen hyvinvointitutkimus

Pohjoismaiden ministerineuvoston vuonna 2006 päättyneessä hyvinvointitutkimusohjelmassa keskityttiin syrjäytymiseen, maahanmuuttoon ja aktiiviseen kansalaisuuteen.

Hyvinvointitutkimukset osoittavat, että syrjäytymisen taustalla on erityisesti viisi seikkaa: sosiaalinen perintö, terveysongelmat, heikko kiinnittyminen työmarkkinoille, etninen syrjintä ja syrjäseuduilla asuminen. Usein syrjäytymisriskiä pahentaa näiden seikkojen yhdistelmä.

Myös Maahanmuuton hyvinvointipoliittiset seuraukset -hanke osoittaa, että työmarkkinoilla on keskeinen merkitys maahanmuuttajien kotoutumisessa ja että ne toimivat sosiaalisen integraation ponnahduslautana. Vastaavasti työttömyys johtaa usein syrjäytymiseen muillakin yhteiskunnan alueilla.

Hyvinvointitutkimusohjelman loppuraportti julkaistiin vuonna 2006 otsikolla "Pohjoismaiden ministerineuvoston hyvinvointitutkimusohjelma: Ohjelmakomitean loppuraportti".

Hyvinvointitutkimusohjelman päätelmänä on, että kotoutumista ja maahanmuuttoa on tutkittava tarkemmin. Lisäksi tulisi keskittyä tekijöihin, joiden avulla ihmiset saadaan pidettyä työelämässä. Pohjoismainen hyvinvointitutkimus jatkuu uudessa tutkimusohjelmassa, josta vastaa Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen laitos NordForsk.

Tärkeitä haasteita

Integraatio ja osallisuus ovat tärkeitä haasteita, joihin tulee yrittää löytää yhdessä toimivat ratkaisut. Etenkin tulisi keskittyä siihen, että monet jäävät työmarkkinoiden ulkopuolelle, koska heillä ei ole tarvittavia valmiuksia.

Osallisuus ja yhteenkuuluvuus

Muita heikommassa asemassa olevien ryhmien osallistaminen oli tärkeä aihe myös, kun Pohjoismaiden pääministerit tapasivat Riksgränsenissä huhtikuussa 2008. Pääministerien keskustelun pääaiheita oli maahanmuuttajien integrointi työmarkkinoille, yhteiskunnan yhtenäisyys ja väestönkehitys. Lisäksi keskusteltiin hyvinvointiyhteiskunnan haasteista työssä, jossa tasapainotellaan pohjoismaisen hyvinvointimallin kehittämisen ja kansainvälisessä kilpailutaloudessa asemoitumisen välillä.

Myös huhtikuun 2008 pääministerikokouksen yhteydessä julkaistussa globalisaatiobarometrissa "Global Pressure – Nordic Solutions" todetaan, että useimmilla Pohjoismailla on vaikeuksia ulkomaalaisten integroimisessa työmarkkinoille.

Pohjoismainen yhteistyö, vuoropuhelu ja kokemustenvaihto voivat auttaa selviytymään näistä haasteista, ja maat voivat oppia toistensa hyvistä ja huonoista kokemuksista, joita on saatu erilaisista toimenpiteistä.

Pohjoismaisen yhteistyön yhtenä tärkeänä aiheena on keskittyminen hyviin strategioihin, joilla saadaan ihmisiä mukaan työmarkkinoille, ehkäistään syrjäytymistä ja varmistetaan muita heikommassa asemassa olevien ryhmien integroiminen työmarkkinoille. Tärkeää on myös tulosten levittäminen Pohjoismaissa ja niiden ulkopuolella sekä eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävän yhteistyön lisääminen.

Samasta aiheesta
  • Tasa-arvoasiain ministerineuvosto (MR-JÄM) (Organisaatio)

    Pohjoismaiden hallitusten tasa-arvoyhteistyötä johtavat Pohjoismaiden tasa-arvoministerit, jotka muodostavat MR-JÄMin. Pohjoismaiden yhteinen kulttuuri ja historia sekä yhteiset demokratian perinteet ovat mahdollistaneet läheisen ja rakentavan yhteistyön tasa-arvoalalla.