Pohjoismaiden aluepoliittisen yhteistyön tavoitteena on luoda kasvua ja ylläpitää hyviä elinoloja kaikentyyppisillä alueilla niiden edellytysten ja tarpeiden mukaisesti. Virallisessa pohjoismaisessa yhteistyössä on vaihdettu järjestelmällisesti ja säännöllisesti aluepoliittisia tietoja ja kokemuksia, mikä on poikinut tärkeitä kansallisia politiikka-aloitteita.
Pohjoismaisen energiayhteistyön tavoitteena on luoda näkyviä ja kestäviä ratkaisuja Pohjoismaiden tärkeimpiin energiapoliittisiin haasteisiin, kuten kasvihuonekaasujen vähentämiseen ja tulevaisuuden energiahuollon turvaamiseen.
Innovointi on tärkeä osaratkaisu Pohjoismaiden kohtaamiin keskeisiin haasteisiin. Pohjoismaat ovat hyvin innovatiivisia, ja niillä on hyvät edellytykset tulla vieläkin paremmiksi, jos ne ottavat oppia toisiltaan ja Pohjoismaiden ulkopuolisilta mailta.
Pohjoismaisen kalastusyhteistyön piiriin kuuluvat kalastus, kalankasvatus ja pyynti. Yhteistyön lähtökohtana ovat meren elävät luonnonvarat. Pohjoismaiden neuvostossa ja Pohjoismaiden ministerineuvostossa tehtävä yhteistyö on poliittista, ja se kohdistuu Pohjoismaiden poliitikkoihin ja hallintoviranomaisiin. Yhteistyön ytimenä on meren elävien luonnonvarojen, esimerkiksi kalan ja merinisäkkäiden, kestävän käytön edistäminen.
Luovilla aloilla tarkoitetaan toimintaa, joka kumpuaa yksilöiden luovuudesta. Luovien alojen osuus maailmantaloudesta on yhä suurempi ja merkittävämpi. Pohjoismailla olisi mahdollisuuksia profiloitua luovan talouden huippualueena.
Työelämäalan pohjoismainen yhteistyö tarjoaa Pohjoismaille tärkeän kanavan keskinäiseen kokemustenvaihtoon ja ideointiin yhteisten haasteiden kohtaamiseksi. Yhteistyö auttaa siten saavuttamaan Pohjoismaiden tavoitteita, joita ovat työvoiman lisääminen, työterveyden ja työhyvinvoinnin edistäminen sekä työmarkkinoiden joustavuuden vahvistaminen.