September, 2009
MEPIT
Salon Seudun Sanomat 2.6.2009
Vaalit EU-parlamenttiin on pidetty ja uudet edustajat, MEPIT, ovat jo Brysselissä. Tätä kirjoitettaessa kaikki ovat löytäneet mieleisensä poliittisen ryhmän josta vaikuttavat EU:n kehitykseen, toiset jarruttaen, toiset kaasua painamalla.
Vaaleihin osallistuminen jäi taas alhaiseksi, n 44% koko EU:ssa, 40% Suomessa ja 44% Ruotsissa. Pohjoismaiden EU-jäsenistä vain Tanskassa äänestysprosentti nousi yli EU:n keskiarvon: 59% tanskalaisista äänestivät.
Laimea innostus EU-parlamenttivaaleja kohtaan on huolestuttavaa. Parlamentilla on jo paljon valtaa, joka Lissabonin sopimuksen myötä entisestään kasvaa. Ei ole yhdentekevää ketkä parlamentissa valtaa käyttävät, varsinkin jos odotetaan että MEPIT ovat myös isänmaan asioilla.
Tästä käytiin Tanskassa vilkasta keskustelua. Venstre-puolueen ykkösehdokas Jens Rohde arvosteli ankarasti istuvia MEPPEJÄ siitä, etteivät aja Tanskan asioita. Muistan että myös pääministeri Vanhanen oli pettynyt siitä, että vain kaksi suomalaista MEPPIÄ tietyssä asiassa olivat äänestäneet "oikein", eli hallituksen linjan mukaisesti.
Tanskassa käydyn keskustelun lopputulos oli, että MEPIT edustavat itseään ja poliittista ryhmää, johon kuuluvat, eivät suinkaan maan hallituksen linjaa. Koska EU:ssa ei ole varsinaista hallitus-oppositioasetelmaa, vedenjakajaksi muodostuu instituutioiden - kommissio, ministerineuvosto, parlamentti- välinen valtataistelu. Mihinkään vetoapuun kansalliset hallitukset tässä kamppailussa ei voi luottaa.
MEPIT valittavat usein, ettei heitä arvosteta riittävästi kotimaassa ja ettei heitä osata käyttää hyväksi. Saattaa olla. Ympäristöministerinä minä kerran yritin. Kutsuin heidät keskustelemaan meidän EU-puheenjohtajuuden ympäristötavoitteista. Kukaan ei ehtinyt tulla, mutta tarjosivat ystävällisesti avustajansa tilalle. Kiireen kyllä ymmärtää, kun vaalien alle seurasi, mitä kaikkea sekä parlamenttia jättäneet, että siihen uudestaan pyrkineet MEPIT kertoivat saaneensa aikaan, ikään kuin kommissio ja ministerineuvostot eivät olisi olemassakaan.
Äänestysinnokkuuteen kehuskelu ei kuitenkaan auttanut, ainakaan nostavasti.
