Norjan entinen puolustus- ja ulkoministeri Torvald Stoltenberg luovutti 9.2. tänä vuonna raporttinsa pohjoismaisesta yhteistyöstä ulko-ja turvallisuuspolitiikassa  toimeksiantajilleen, pohjoismaiden ulkoministereille. Raportti on ollut laajalla lausuntokierroksella ja Stoltenberg on ahkerasti toiminut ”matkasaarnaajana”. Itse olen osallistunut puhujana kahteen tilaisuuteen, kehumassa hänen ehdotuksensa. Raportti on pohjoismaisen yhteistyön ylistystä.

Raportti sisältää 13 yhteistyöehdotusta, joista yhdeksän koskee suoraan tai välillisesti puolustushallintoa: yhteisen pohjoismaisen vakauttamisyksikön perustaminen, ilmavalvontayhteistyö Islannissa, pohjoismaiden merialueiden valvonta- ja varoitusjärjestelmä, pohjoismainen satelliittijärjestelmä, osaamisverkosto tietoverkkohyökkäysten torjumiseksi, katastrofiyksikkö, sotilaallinen yhteistyö kuljetus-, terveydenhuolto-, koulutus-, kalusto- ja harjoitusasioissa, pohjoismainen amfibioyksikkö sekä solidaarisuusjulistus.

Stoltenberg perustelee puolustusalan yhteistyön tarvetta nousevilla puolustusmateriaalikustannuksilla. Jokainen pohjoismaa on liian pieni ylläpitääkseen uskottavaa kansallista puolustusta. Raha ei siihen riitä. Hän väittää, että Euroopassa vain Britannia, Saksa, Ranska ja Venäjä tulevaisuudessa pysyvät siihen.  Jotta näin ei kävisi, pohjoismaiden pitää hakea työnjakoa, yhteistyömahdollisuuksia ja kehittää suorituskykyä yhdessä. Ei ole mitään järkeä, että kaikki pohjoismaat ostavat samat kalliit simulaattorit ja samat huoltojärjestelmät. Pitää sopia työnjaosta ja hoitaa työnjako pohjoismaiden kesken niin, että se tekee maista riippuvaisia toisistaan. Näin varmistetaan, että homma hoituu sovitusti myös kriisitilanteissa.

Stoltenberg korostaa, etteivät kaikkien pohjoismaiden tarvitse olla kaikissa hankkeissa mukana. Esimerkkinä hän mainitsee ilmavalvontayhteistyön Islannissa ja sanoo pitävänsä luontevana, että Norja ja Tanska ainakin alussa vastaisivat siitä.

Osa hänen ehdotuksistaan on jo vireillä pohjoismaiden puolustusvoimien komentajien yhteistyöaloitteessa, jossa on tunnistettu 140 yhteistyöaluetta, joista jo n 50 on aloitettu. Esimerkkinä tästä käy pohjoismaisen amfibioyksikön kehittäminen.. Ehdotus rakentuu Suomen ja Ruotsin yhteistyölle, joka avattaisiin myös muille Pohjoismaille.

Eniten keskustelua on herättänyt Stoltenbergin ehdotus pohjoismaiseksi solidaarisuusjulistukseksi. Siinä pohjoismaiden hallitukset antaisivat vastavuoroiset turvallisuuspoliittiset solidaarisuusjulistukset, joissa maat selvittäisivät, miten aikovat reagoida, jos jokin Pohjoismaa joutuisi ulkoisen hyökkäyksen tai painostuksen kohteeksi. On kysytty mitä lisäarvoa tällainen julistus antaisi. Naton artikla 5 antaa turvatakuut Islannille, Norjalle ja Tanskalle ja Lissabonin sopimus Ruotsille ja Suomelle. Itse pidän ehdotusta julistukseksi käytännön kodifiointina, luonnollisena seurauksena siitä, että pohjoismaiden puolustusvoimat ovat kovaa vauhtia integroitumassa. Sitä paitsi myös symboliarvo olisi merkittävä.

Pohjoismaiden ulkoministerit ottavat kantaa Stoltenbergin ehdotuksiin kokouksessaan 9-10 kesäkuuta.