11 aloitetta ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2017 ympäristöpalkinnon saajaksi

16.06.17 | Uutinen
Nominerede til Nordisk Råds miljøpris 2017
Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon teemana ovat tänä vuonna innovaatiot, jotka edistävät siirtymistä kohti jätteetöntä yhteiskuntaa. Palkintolautakunta on valinnut tämän vuoden yksitoista palkintoehdokasta Pohjoismaiden kansalaisilta tulleiden ehdotusten pohjalta.

Vuoden 2017 ympäristöpalkinto myönnetään pohjoismaiselle yritykselle, järjestölle tai henkilölle, joka on toiminnallaan ollut mukana tekemässä tunnetuksi, kehittämässä tai edistämässä jätteettömiä ratkaisuja. Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2016 ympäristöpalkinnon sai tanskalainen Too Good To Go -sovellus, joka auttaa torjumaan ruokahävikkiä.

Tämän vuoden ehdokkaat julkistetaan tänään perjantaina Bornholmin saarella järjestettävän poliittisen festivaalin yhteydessä.

Suomi

Rec Alkaline Oy – alkaliparistoista puhdasta mangaania ja sinkkiä hivenaineiksi

RePack verkkokaupan kierrätettävä kuljetuspakkaus

Islanti

Islannin yliopistollinen sairaala Landspítali – vähemmän jätettä ja kertakäyttötuotteita, enemmän kierrätystä

Verandi – laadukkaita ihonhoitotuotteita kierrätetyistä luonnonmateriaaleista

Norja

Eyde Cluster – edistää teollisuuden kiertotaloutta ja luo arvoa jätteestä

Hold Norge Rent – aatteellinen yhdistys roskaantumista vastaan

Restarters Oslo – inspiraatiota luovaan ja sosiaaliseen korjaamisen kulttuuriin

Ruotsi

ALLWIN AB – vähentää ruokahävikkiä: 2 miljoonaa avustusateriaa vuodessa

ICA ja Rescued Fruits – juomia ICA:sta pelastetuista hedelmistä

Matcentralen, Stockholms Stadsmission – tukee työllistymistä ja kierrättää hävikkiruokaa

Swedish Algae Factory – levien avulla parempaa tehoa aurinkopaneeleista

 

Ympäristöpalkinto luovutetaan 23. kerran palkintojenjakotilaisuudessa, joka järjestetään Helsingin Finlandia-talolla 1. marraskuuta 2017. Palkintosumma on 350 000 Tanskan kruunua (n. 47 000 euroa).

Saat lisätietoa napsauttamalla ehdokkaiden nimiä.