Islannin lapsilisä

Lapsilisän tarkoituksena on helpottaa lapsiperheiden elämää ja tukea niiden asemaa. Lapsilisää maksetaan vanhemmille tietynsuuruisena kustakin lapsesta 18 ikävuoteen asti. Lapsilisän suuruus määräytyy vanhempien tulojen, siviilisäädyn ja lasten määrän mukaan. Islannin verohallinto vastaa lapsilisän laskemisesta Islannissa.
Lapsilisä
Lapsilisän maksaminen alkaa vuoden kuluttua lapsen syntymästä tai maahanmuutosta ja loppuu, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Lapsilisä maksetaan neljästi vuodessa. Ennakkomaksu maksetaan 1. helmikuuta ja 1. toukokuuta. Verotuspäätöksen valmistuttua lapsilisän summasta vähennetään päätöksen mukainen ennakkomaksu, ja loppuosuudet maksetaan 1. kesäkuuta ja 1. lokakuuta.
Lapsilisä on tulosidonnaista, ja summa määräytyy vuosittaisen verotuksen perusteella. Ulkomaan tulot vaikuttavat lapsilisän suuruuteen samalla tavalla kuin Islannista saadut tulot. Lapsilisää ei lasketa tuloksi eikä sitä veroteta. Lapsilisää ei tarvitse anoa erikseen.
Alle 7-vuotiaista lapsista maksetaan lisäksi erityistä tulosidonnaista lisää.
Kenellä on oikeus lapsilisään?
Lapsilisään ovat oikeutettuja sekä palkansaajat, yksityiset elinkeinonharjoittajat että opiskelijat.
Lapsilisä jaetaan tasan aviopuolisoiden kesken. Sama koskee avopareja, jos nämä täyttävät yhteisverotuksen ehdot tulovuoden lopussa.
Jos molemmat vanhemmat työskentelevät Islannissa, Islanti maksaa lapsilisät, jos molemmat ovat yleisesti verovelvollisia Islannissa.
Jos vanhemmat lapsineen asuvat Islannissa, toinen vanhemmista työskentelee Islannissa ja toinen toisessa Pohjoismaassa, lapsilisän maksaa pääsääntöisesti lapsen asuinmaa eli Islanti. Jos lapsilisä on suurempi toisessa maassa, kyseisen maan sosiaaliturvaviranomaisen tulee maksaa erotuksen suuruinen lisäkorvaus. Ota yhteyttä lapsen asuinmaan sosiaaliturvaviranomaiseen saadaksesi lisätietoa kyseisen lisäkorvauksen anomisesta.
Jos perhe asuu toisessa Pohjoismaassa ja toinen vanhemmista työskentelee Islannissa, lapsilisä tulee pääsääntöisesti asuinmaan maksettavaksi. Tähän liittyy kuitenkin poikkeus, sillä jos toisessa Pohjoismaassa asuva vanhempi ei ole töissä, lapsilisän maksaa Islanti.
Perheellä saattaa olla oikeus Islannin lapsilisään, mutta sitä tulee anoa erikseen. Kun perheellä on oikeus useamman maan lapsilisään, noudatetaan seuraavaa järjestystä: ensimmäisenä on palkansaajana tai yksityisenä elinkeinonharjoittajana ansaittu oikeus, toisena on eläkemaksuun perustuva oikeus ja kolmantena on asuinmaahan perustuva oikeus.
Lapselle voidaan myöntää lapsilisä Islannista, vaikka lapsi asuu toisessa maassa. Ehtona on, että lapsen huoltaja on EU-maan kansalainen, joka työskentelee ja on yleisesti verovelvollinen Islannissa.
Yksinhuoltajalle maksetaan täyttä lapsilisää jokaisesta lapsesta, jonka huoltajana hän toimii.
Jos puolisot eroavat ennen vuoden loppua, lapsilisä lasketaan yksinhuoltajavanhempien tapaan vanhempien verotuspäätöksen mukaisesti.
Voiko islantilaista lapsilisää saada muutettaessa toiseen maahan?
Toiseen Pohjoismaahan lapsineen muuttavat vanhemmat saattavat olla oikeutettuja Islannin lapsilisiin vuoden ajan muuttonsa jälkeen. Lisiä maksetaan suhteessa verovuonna Islannissa asuttuun aikaan. Muissa Pohjoismaissa lapsilisät maksetaan ajantasaisesti, joten vanhemmat saattavat saada samanaikaisesti kahdesta maasta lapsilisiä, jotka kohdistuvat kylläkin eri ajanjaksoille. Tästä johtuen Islantiin toisesta Pohjoismaasta muuttavat vanhemmat saattavat joutua tilanteeseen, jossa eivät saa ollenkaan lapsilisää Islantiin muuttopäivästään alkaen ennen kuin vasta seuraavana vuonna, jolloin verotuspäätöksen mukainen Islannin lapsilisien maksu alkaa.
Mistä saa lisätietoa?
Tarkempia tietoja löytyy veroviranomaisen (Ríkisskattstjóri) verkkosivuilta. Voit myös soittaa puhelinneuvontaan numeroon +354 442 1000.
Jos sinulla on kysymyksiä, tai jos olet kohdannut ongelmia toisessa Pohjoismaassa, voit täyttää yhteydenottolomakkeemme.
HUOM! Jos kysymyksesi koskee hakemusten käsittelyä, tietyn etuuden hakemista tai muuta henkilökohtaista kysymystä, ole yhteydessä suoraan vastaavaan viranomaiseen.