Kansanopistot Suomessa

Kansanopistot Suomessa
Tällä sivulla kerrotaan Suomen kansanopistoista eli aikuisille tarkoitetusta yleissivistävästä koulutuksesta.

Kansanopistot ovat aikuisille tarkoitettuja oppilaitoksia, joissa opiskelu ei useimmiten johda tutkintoon. Kansanopistoissa opiskelu on pääsääntöisesti maksullista.

Kansanopistojen ainevalikoima vaihtelee vuosittain. Suosituimpia ovat kieli- ja taidelinjat sekä humanistisiin ja yhteiskunnallisiin aineisiin keskittyvät linjat. Useimmissa kansanopistoissa voi opiskella myös avoimen yliopiston aineita.

Kansanopistoissa voi opiskella suomeksi tai ruotsiksi tai jonkin verran myös englanniksi.

Useimmat kansanopistot ovat sisäoppilaitoksia eli voit halutessasi asua opiston asuntolassa, ruokailla opiston ruokalassa ja viettää vapaa-aikaasi opiston kampuksella. Asuminen sisältyy yleensä opintomaksuun.

Hakeminen

Hakuajat ovat linja- ja opistokohtaisia. Tavallisimmin kansanopistoihin haetaan keväällä ja kesällä, mutta joihinkin opintoihin voi hakea myös syksyllä. Joillekin linjoille saattaa olla soveltuvuustesti tai pääsykoe.

Lisätietoa hakemisesta löytyy kunkin kansanopiston omilta nettisivuilta.

Opintojen rahoitus

Pääsääntöisesti kansanopisto-opinnot voi rahoittaa opintotuella. Toisesta Pohjoismaasta tulevat opiskelijat saavat opintotukensa yleensä kotimaastaan.

Jos tarvitset apua opintomaksun maksamiseen, voit joissain tapauksissa saada alennusta tai vapautuksen opintomaksusta ns. opintosetelin avulla. Opintosetelit rahoittaa opetusministeriö, ja niiden kohteena ovat esimerkiksi maahanmuuttajat, työttömät tai henkilöt, joilla on oppimisvaikeuksia tai alhainen pohjakoulutus.

Peruskoulu, lukio tai ammatillinen tutkinto kansanopistossa

Joissakin kansanopistoissa voi myös suorittaa peruskoulun tai lukion opintoja tai ammatillisen koulutuksen. Näillä linjoilla koko oppimäärän suorittaminen johtaa tutkintoon ja antaa jatko-opintokelpoisuuden. Myös yksittäisiä arvosanojaan voi korottaa.

Peruskoulun, lukion tai ammatillisen tutkinnon koko oppimäärän suorittaminen kansanopistoissa on maksutonta. Yksittäisten opintojaksojen suorittamisesta sen sijaan voidaan periä maksu. Ammatillisesta koulutuksesta saatetaan periä materiaalikustannuksia.

Lisätietoja

Ota yhteyttä viranomaiseen
Kysy Info Pohjolalta

Jos sinulla on kysymyksiä, voit täyttää kysymyslomakkeemme.

HUOM! Jos kysymyksesi koskee hakemusten käsittelyä, tietyn etuuden hakemista tai muuta henkilökohtaista kysymystä, ole yhteydessä suoraan vastaavaan viranomaiseen.

Info Pohjola on Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu. Annamme tietoa ja neuvomme muuttamiseen, työskentelyyn, opiskeluun, tukijärjestelmiin ja yrityksen perustamiseen liittyvissä kysymyksissä.