Ruotsin työttömyysturvaetuudet

Svenske regler for arbejdsløshedsforsikring og -dagpenge
Tältä sivulta selviää, miten löydät oman alasi työttömyyskassan, pääset työttömyysvakuutuksen piiriin ja saat oikeuden työttömyyspäivärahaan Ruotsissa. Kerromme myös, miten sinun tulee toimia, jos olet käynyt töissä toisessa Pohjoismaassa mutta jäät työttömäksi ja joudut hakemaan työttömyyspäivärahaa ulkomailta.

Jos jäät työttömäksi, voit olla oikeutettu työttömyyspäivärahaan. Edellytyksenä on, että kuulut työttömyysvakuutuksen piiriin. Joissakin Pohjoismaissa palkansaajat kuuluvat automaattisesti työttömyysvakuutuksen piiriin, toisissa maissa heidän on itse aktiivisesti ilmoittauduttava työttömyyskassaan. Selvitä huolella, mitä sääntöjä noudatetaan sinun tapauksessasi, jos olet asunut yhdessä ja työskennellyt toisessa Pohjoismaassa tai jos muutat Pohjoismaasta toiseen.

Työttömyysvakuutus Ruotsissa

Jos työskentelet Ruotsissa, kuulut useimmissa tapauksissa Ruotsin sosiaaliturvasääntöjen piiriin. Sinun tulee siksi liittyä ruotsalaiseen työttömyyskassaan (a-kassa), jotta olisit vakuutettu työttömyyden varalta.

Työttömyyskassaan kuuluminen on Ruotsissa vapaaehtoista. Useimmat liittyvät kuitenkin työttömyyskassan jäseniksi, sillä jäsenyys tuo taloudellista turvaa työttömyyden sattuessa. Jos haluat työttömyyskassan jäseneksi, sinun tulee itse ottaa yhteyttä ruotsalaiseen työttömyyskassaan ja hakea jäsenyyttä.

Jos jäät työttömäksi, voit tietyin edellytyksin saada ruotsalaista työttömyyspäivärahaa. Ruotsin työttömyysvakuutus koostuu kahdesta osasta: yleisestä perusvakuutuksesta (grundbelopp) ja vapaaehtoisesta ansionmenetysvakuutuksesta (inkomstrelaterad ersättning). Ansiosidonnaiseen korvaukseen ovat oikeutettuja vain työttömyyskassan jäsenet.

Voitko liittyä Ruotsin työttömyysvakuutukseen?

Kaikki Ruotsissa työskentelevät ovat automaattisesti työttömyysvakuutettuja ja kuuluvat yleisen perusvakuutuksen piiriin. Jos olet lisäksi työttömyyskassan jäsen, voit olla oikeutettu vakuutukseen, josta korvataan ansionmenetystä. Voit saada työttömyyspäivärahaa vain, jos päivärahan saamisen edellytykset täyttyvät.

Lue lisää tämän sivun kohdasta ”Milloin olet oikeutettu ruotsalaiseen työttömyyspäivärahaan?”

Miten Ruotsin työttömyysvakuutus toimii?

Työttömyysvakuutus koostuu Ruotsissa kahdesta osasta: yleisestä perusvakuutuksesta ja vapaaehtoisesta ansionmenetysvakuutuksesta. Sekä työsuhteessa olevat että yrittäjät kuuluvat molempien piiriin. Yleisestä perusvakuutuksesta maksetaan työttömyyspäivärahaa yksinomaan 20-vuotiaille ja sitä vanhemmille työnhakijoille. Ansiosidonnaiseen korvaukseen ovat oikeutettuja ainoastaan työttömyyskassan jäsenet.

Työttömyysetuuden maksamisesta huolehtivat Ruotsissa työttömyyskassat.

Voitko liittyä ruotsalaisen työttömyyskassan jäseneksi?

Voit liittyä työttömyyskassaan, jos työskentelet palkkatyöntekijänä kyseisen työttömyyskassan toimialalla jäsenyyden hakuhetkellä. Jos olet jäsenyyttä hakiessasi työttömänä, sinulla on oikeus päästä työttömyyskassan jäseneksi, mikäli täytit jäsenyysehdot viimeksi työssä ollessasi.

Jos olet täyttänyt 64 vuotta, et voi päästä työttömyyskassan jäseneksi. Et myöskään voi olla samanaikaisesti usean eri työttömyyskassan jäsen.

Katso lisätietoja Ruotsin työttömyyskassoista Ruotsin työttömyyskassojen yhteisjärjestön verkkosivuilta.

Ruotsin työttömyyspäiväraha

Jos jäät työttömäksi, hae työttömyyspäivärahaa asuinmaastasi. Tämän pätee myös silloin, jos olet työskennellyt toisessa Pohjoismaassa.

Milloin olet oikeutettu ruotsalaiseen työttömyyspäivärahaan?

Sinulla on oikeus työttömyyspäivärahaan, jos täytät työttömyyspäivärahan saamisen yleiset ehdot ja työssäoloehdon.

Yleiset ehdot täyttyvät, jos

  • olet työkykyinen ja pystyt esteettä työskentelemään vähintään kolme tuntia kunakin arkipäivänä ja keskimäärin vähintään 17 tuntia viikossa
  • olet ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi julkisessa työnvälityksessä
  • olet työmarkkinoiden käytettävissä.

Työssäoloehto täyttyy, jos olet työttömäksi jäämistäsi edeltävien kahdentoista kuukauden aikana

  • ollut palkkatyössä vähintään kuusi kuukautta ja työskennellyt vähintään 80 tuntia kunkin kalenterikuukauden aikana tai
  • ollut palkkatyössä vähintään 480 tuntia kuuden perättäisen kalenterikuukauden ajan ja työskennellyt kunakin kuukautena vähintään 50 tuntia.

Miten pitkään voit saada ruotsalaista työttömyyspäivärahaa?

Jos täytät työttömyyspäivärahan saamisen edellytykset, työttömyyskassa myöntää sinulle 300 päivärahapäivän mittaisen työttömyyspäivärahakauden. Vanhemmat, joilla on alle 18-vuotiaita lapsia kolmannensadannen työttömyyspäivärahapäivän koittaessa, voivat pidentää työttömyyspäivärahakauttaan 150 päivällä.

Työttömyyspäivärahan maksaminen alkaa kuuden karenssipäivän jälkeen.

Miten paljon työttömyyspäivärahaa voit saada?

Jos et ole työttömyyskassan jäsen tai jos kuulut työttömyyskassaan mutta et täytä jäsenyysehtoa, olet oikeutettu perusvakuutuksen mukaiseen päivärahaan (grundbelopp). Voit saada kyseistä päivärahaa korkeintaan 365 Ruotsin kruunua päivässä, eivätkä aiemmat ansiotulosi vaikuta sen suuruuteen. Jos olet työskennellyt osa-aikaisesti, päivärahaa pienennetään suhteessa tekemääsi työaikaan.

Mikäli olet ollut työttömyyskassan jäsen vähintään 12 kuukauden ajan ja täytit työssäoloehdon liittyessäsi viimeksi työttömyyskassaan, olet oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan.

Jos olet oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan, työttömyyspäivärahasi on ensimmäisten sadan päivän ajan 80 prosenttia aiemmista ansiotuloistasi (kuitenkin korkeintaan 910 Ruotsin kruunua päivässä).

Loppujen 200 päivän ajan työttömyyspäiväraha on 70 prosenttia aiemmista ansiotuloistasi (kuitenkin korkeintaan 760 Ruotsin kruunua päivässä). Jos olet työskennellyt osa-aikaisesti, ansiosidonnaista päivärahaa pienennetään suhteessa tekemääsi työaikaan.

Miten haet työttömyyspäivärahaa Ruotsissa?

Hae työttömyyspäivärahaa omasta työttömyyskassastasi. Jos et olet työttömyyskassan jäsen tai et halua hakea työttömyyskassan jäsenyyttä, voit hakea työttömyyspäivärahaa Alfa-kassasta.

Lähetä työttömyyspäivärahahakemus ja muut lomakkeet omaan työttömyyskassaasi. Työttömyyspäivärahan hakemiseen tarvittavat lomakkeet voit ladata oman työttömyyskassasi verkkosivuilta.

Mistä maasta haet työttömyyspäivärahaa, jos pendelöit töihin ulkomaille?

Jos työskentelet yhdessä maassa ja asut toisessa, sinun tulee hakea työttömyyspäivärahaa asuinmaastasi, mikäli jäät kokonaan työttömäksi.

Jos asut Ruotsissa ja olet työskennellyt toisessa Pohjoismaassa ja jäät kokonaan työttömäksi, sinun on tärkeää lähettää työttömyyspäivärahahakemus ruotsalaiseen työttömyyskassaan heti työsuhteen päätyttyä eli ensimmäisenä työttömyyspäivänä. Jos olet työttömänä vain osittain tai kausittain, hae soviteltua työttömyyspäivärahaa työskentelymaastasi.

Minkä maan työttömyysvakuutukseen sinun tulee kuulua, jos työskentelet useassa eri maassa?

Palkansaaja kuuluu lähtökohtaisesti työskentelymaansa työttömyysvakuutusjärjestelmään. Jos työskentelet samanaikaisesti kahdessa eri maassa, selvitä työttömyyskassastasi, mitä sääntöjä sovelletaan sinun tapauksessasi.

Ulkomailla kertyneiden työskentelykausien huomioon ottaminen

Jotta olisit oikeutettu työttömyyspäivärahaan ja jotta muissa EU- ja Eta-maissa ja Sveitsissä kertyneet työttömyysvakuutus-, palkansaaja- ja yrittäjäkaudet voitaisiin hyväksilukea, sinulta vaaditaan yleensä, että olet työskennellyt Ruotsissa hiljattain ennen ruotsalaisen työttömyyspäivärahan hakemista.

Pohjoismaiden välisissä tilanteissa noudatetaan pohjoismaista sosiaaliturvasopimusta, johon sisältyy niin sanottu viiden vuoden sääntö. Jos olet kuulunut Ruotsissa työttömyysvakuutuksen piiriin ja asunut ja työskennellyt sen jälkeen jossain toisessa Pohjoismaassa, voit tämän säännön mukaan palata ruotsalaisen työttömyysvakuutuksen piiriin, jos palaat Ruotsiin viiden vuoden sisällä. Jos olet työskennellyt viimeksi toisessa Pohjoismaassa, voit tietyin edellytyksin hakea työttömyyspäivärahaa Ruotsista ja ottaa tällöin huomioon entisessä työskentelymaassasi kertyneet työttömyysvakuutus-, palkansaaja- ja yrittäjäkaudet.

Muistathan hakea ruotsalaisen työttömyyskassan jäsenyyttä kahdeksan viikon kuluessa entisen asuinmaasi työttömyysvakuutuksen päättymisestä. Näin varmistat, ettei 12 kuukauden mittainen yhtäjaksoinen vakuutuskausi katkea. Lisäksi sinun täytyy hakea jäseneksi viimeisimmän toimialasi työttömyyskassaan.

Jos haet työttömyyspäivärahaa Ruotsista, sinun tulee dokumentoida toisessa Pohjoismaassa kertyneet vakuutus- ja työskentelykaudet PD U1 -lomakkeella.

Olet työskennellyt Tanskassa

Jos olet työskennellyt Tanskassa ja ollut tanskalaisen työttömyyskassan jäsen, pyydä PD U1 -lomake tanskalaisesta työttömyyskassastasi. Jos et ole ollut työttömyyskassan jäsen, saat lomakkeen työmarkkina- ja rekrytointihallituksesta (Styrelsen for Arbejdsmarked og Rekruttering).

Olet työskennellyt Suomessa

Jos olet työskennellyt Suomessa ja ollut suomalaisen työttömyyskassan jäsen, pyydä PD U1 -lomake suomalaisesta työttömyyskassastasi. Jos et ole ollut suomalaisen työttömyyskassan jäsen, saat lomakkeen Kelasta.

Olet työskennellyt Färsaarilla

Kun työskentelet Färsaarilla, kuulut automaattisesti työttömyyskassaan. Jos olet työskennellyt Färsaarilla, ota yhteys Färsaarten työttömyysvakuutusviranomaiseen (Arbeiðsloysisskipanin, ALS) ja selvitä, miten voit siirtää työttömyysvakuutuksesi Ruotsiin.

Olet työskennellyt Grönlannissa

Grönlannissa viranomaiset voivat myöntää sinulle lomakkeen nimeltä ”Ophold- og skatteattest”. Lomaketta hakiessasi sinun tulee ilmoittaa nimesi, syntymäaikasi (mahdollinen tanskalainen henkilötunnuksesi) ja grönlantilainen työnantajasi. Lähetä tiedot osoitteeseen sydtax@nanoq.gl.

Olet työskennellyt Islannissa

Islannissa PD U1 -lomakkeen myöntää työvoimaviranomainen.

Olet työskennellyt Norjassa

Jos haluat siirtää työttömyyspäivärahakausia Norjasta Ruotsiin, saat siirtoon tarvittavan PD U1 -lomakkeen Norjan työ- ja hyvinvointihallinnosta (NAV). NAVin verkkosivuilta selviää, miten PD U1 -lomaketta haetaan ja miten työskentelykaudet tulee dokumentoida. Lähetä hakemus NAViin ja liitä mukaan todistus norjalaisesta työsuhteestasi, kopio työsopimuksestasi sekä kopiot palkkalaskelmistasi ja verotuspäätöksistäsi siltä ajalta, jolta haet PD U1 -lomaketta.

Olet työskennellyt Ruotsissa

Jos olet työskennellyt Ruotsissa ja ollut ruotsalaisen työttömyyskassan jäsen, pyydä PD U1 -lomake ruotsalaisesta työttömyyskassastasi. Jos et ole ollut ruotsalaisen työttömyyskassan jäsen, saat lomakkeen Alfa-kassasta.

Työnhaku ulkomailla kotimaan maksaman työttömyyspäivärahan turvin

Jos saat työttömyyspäivärahaa jostain Pohjoismaasta, voit tietyissä tapauksissa lähteä korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun ulkomaille kotimaasi maksaman työttömyyspäivärahan turvin.

Voitko saada ruotsalaista työttömyyspäivärahaa ulkomaille?

Voit lähteä ruotsalaisen työttömyyspäivärahan turvin kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun toiseen Pohjoismaahan. Tiettyjen ehtojen tulee kuitenkin täyttyä. Esimerkiksi:

  • Olet ruotsalaisen työttömyyskassan jäsen tai kytköksissä Alfa-kassaan.
  • Olet oikeutettu ruotsalaiseen työttömyyspäivärahaan viimeistään sinä päivänä, jolloin poistut Ruotsista.
  • Olet ilmoittautunut työnvälityskeskuksessa kokonaan työttömäksi työnhakijaksi ja ollut työmarkkinoiden käytettävissä vähintään neljän viikon ajan työttömyyden alkamisesta.

Jotta voisit saada ruotsalaista työttömyyspäivärahaa hakiessasi töitä ulkomailta, sinun on pyydettävä PD U2 -lomake Työttömyysvakuutuksen tarkastuslaitoksesta (Inspektionen för Arbetslöshetsförsäkring, IAF).

Miten toimit, jos lähdet työnhakuun ulkomaille ruotsalaisen työttömyyspäivärahan turvin?

Jotta voisit saada työttömyyspäivärahaa lähtöpäivästä alkaen, sinun täytyy rekisteröityä työnhakumaassa työnhakijaksi seitsemän päivän kuluessa siitä, kun olet poistunut Ruotsin työmarkkinoilta ja siirtynyt työnhakumaan työmarkkinoille. Jos rekisteröityminen tapahtuu myöhemmin, päiväraha voidaan maksaa vasta rekisteröitymispäivästä alkaen. Huomaathan, että kun lähdet työnhakuun toiseen Pohjoismaahan, sinun tulee noudattaa kyseisen maan säännöksiä. Työttömyyspäivärahan maksaa kuitenkin edelleen ruotsalainen työttömyyskassasi.

  • Ota hyvissä ajoin ennen työnhakumatkalle lähtöä yhteyttä työttömyyskassaasi ja ota selvää erityisvaatimuksista, määräajoista ja työttömyyskassan mahdollisista käsittelyjonoista.
  • Jos et saa töitä ulkomailta kolmen kuukauden kuluessa, sinun tulee palata Ruotsiin ja ilmoittautua työnvälitykseen ja omaan työttömyyskassaasi, jotta säilyttäisit oikeutesi ruotsalaiseen työttömyyspäivärahaan. Jos et palaa Ruotsiin ennen kolmen kuukauden määräajan päättymistä, menetät oikeutesi työttömyyspäivärahaan.
  • Jos saat töitä ulkomailta, sinun on yleensä siirryttävä uuden työskentelymaan työttömyysvakuutusjärjestelmän piiriin. Ota yhteyttä ruotsalaiseen työttömyyskassaasi sekä työskentelymaan työnvälitysviranomaiseen.

Voitko tulla työnhakuun Ruotsiin ulkomaisen työttömyyspäivärahan turvin?

Voit tietyin ehdoin lähteä työnhakuun Ruotsiin jonkin toisen Pohjoismaan maksaman työttömyyspäivärahan turvin. Ota yhteyttä kotimaasi työttömyyskassaan ja kysy lisätietoja.

Lisätietoja

Tutustu Ruotsin työnvälityksen, Työttömyysvakuutuksen tarkastuslaitoksen ja Ruotsin työttömyyskassojen yhteisjärjestön verkkosivuihin. Näillä sivuilla kerrotaan tarkemmin työttömyysvakuutuksesta, työttömyyspäivärahan määrästä, työttömyysvakuutusalan pohjoismaisesta sopimuksesta ja EU-säännöksistä.

Kysy Info Pohjolalta

Jos sinulla on kysymyksiä, tai jos olet kohdannut ongelmia toisessa Pohjoismaassa, voit täyttää yhteydenottolomakkeemme.

HUOM! Jos kysymyksesi koskee hakemusten käsittelyä, tietyn etuuden hakemista tai muuta henkilökohtaista kysymystä, ole yhteydessä suoraan vastaavaan viranomaiseen.

Info Pohjola on Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu. Annamme tietoa ja neuvomme muuttamiseen, työskentelyyn, opiskeluun, tukijärjestelmiin ja yrityksen perustamiseen liittyvissä kysymyksissä.