Folkemødet-demokratiafestivaali 2021

Publikum ved Folkemødet
Photographer
Joshua Tree Photography
Tanskan Bornholmilla järjestettävä poliittinen kesätapahtuma Folkemødet jalkauttaa taas poliittisen keskustelun kansalaisten keskuuteen. Pohjoismainen yhteistyö osallistuu tapahtumaan järjestämällä neljä ajankohtaiskeskustelua huippupanelistien kanssa. Luvassa on pohdintoja vuoden 2021 haasteista sekä pohjoismaisista ratkaisuista, joilla luodaan maailman kestävin ja integroitunein alue.

Vuoden 2021 Folkemødet-tapahtumassa keskustellaan arktisesta alueesta Pohjoismaiden neuvoston presidentin Bertel Haarderin johdolla. Neuvoston varapresidentti Annette Lind alustaa puolestaan keskustelun pohjoismaisesta kriisivalmiudesta. Lisäksi tarkastellaan kestäviä ratkaisuja ja kuullaan, millä tavoin Nordic Innovationin uusi Playbook voi tukea niiden omaksumista.

Mukana keskustelussa on monia huippupanelisteja, jotka eivät suinkaan ole aina yhtä mieltä asioista. Esimerkiksi Tanskan demarinuoret ja sen pohjoismaiset sisarjärjestöt kehottavat selvin sanoin lisäämään pohjoismaista yhteistyötä.

Nuoret ovat olleet korona-aikana kovilla. Olemmekin kutsuneet Unicefin ja nuorisojärjestöjen edustajia mukaan pohtimaan nuorten yksinäisyyttä ja pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuuksia nuorten auttamiseksi.

 

Kaksi vuoden 2021 Folkemødet-keskustelua lähetetään suorana folkemoedet.dk-sivustossa, ja ne ovat nähtävissä jälkikäteen myös norden.orgissa:

Video tapahtumasta Ulos kriisistä vihreällä pohjoismaisella linjalla

Video tapahtumasta Huono-osaiset ja yksinäiset nuoret korona-aikana

Pohjoismaisen yhteistyön Folkemødet-keskustelut 2021

17. kesäkuuta klo 10.15 Suomen aikaa: Ulos kriisistä vihreällä pohjoismaisella linjalla (suora verkkolähetys)

Miten selviämme kriisistä ja siitä eteenpäin vihreällä ja pohjoismaisella linjalla? Tätä kysymme poliitikoilta ja elinkeinoelämän edustajilta. Luvassa on keskustelua siitä, mitä Tanska ja muu Pohjola voivat tehdä, ja riittävätkö nykyiset toimet. Lisäksi esitellään käytännön työkalu: Nordic Circular Economy Playbook, joka auttaa yrityksiä siirtymään aidosti kestävään tuotantoon.

17. kesäkuuta klo 11.15 Suomen aikaa: Huono-osaiset ja yksinäiset nuoret korona-aikana (suora verkkolähetys)

Miten lapset ja nuoret ovat pärjänneet koronapandemian aikana? Onko esimerkiksi yksinäisyys yleistynyt? Entä miten erityisen haavoittuvassa asemassa olevat lapset voivat näinä aikoina? Covid-19 on johtanut kaikkialla maailmassa mittaviin toimiin ja rajoituksiin tartuntojen ehkäisemiseksi. Myös kaikkien arki on muuttunut niin Tanskassa kuin muissakin Pohjoismaissa. Rajoitukset ovat iskeneet ehkä erityisen rankasti lapsiin ja nuoriin, mutta onko heidän ääntään kuultu? Otamme asiasta selvää keskustelussa. Tämä tuskin on viimeinen kerta, kun viranomaiset joutuvat tekemään päätöksiä vakavista rajoituksista. Kysymys kuuluukin, miten silloin tulisi toimia. Vastaajina ovat panelistit ja yleisö.

17. kesäkuuta klo 15.00 Suomen aikaa: Arktis – millaisia avauksia Tanska ja Pohjola voivat tehdä?

Pohjoismaiden neuvoston presidentti Bertel Haarder kutsuu mukaan keskustelemaan siitä, millaisia avauksia Tanskan ja Pohjolan tulisi tehdä suhteessa Arktikseen. Aluehan on jälleen herättänyt Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän kiinnostuksen, eikä syyttä. Arktiksella on suurvaltapoliittista merkitystä, koska tarjolla on uusia kulkuväyliä, turvallisuuden kannalta strateginen sijainti ja valtavasti luonnonvaroja – vain muutamia vetovoimatekijöitä mainitaksemme. Arktis on tärkeä myös Tanskalle, Färsaarille ja Grönlannille sekä muille Pohjoismaille, jotka ovat maantieteellisesti osa tätä valtavaa aluetta.

17. kesäkuuta klo 16.00 Suomen aikaa: Yhteispohjoismainen kriisivalmius

Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston mukaan Tanskan ja muiden Pohjoismaiden tulee vahvistaa varautumisyhteistyötään.

Monelta taholta on korostettu sitä, miten korona yllätti niin meidät kuin muunkin maailman. Kriitikoiden mukaan monet maat käpertyivät itseensä ja unohtivat mahdollisuuden selvitä kriisistä yhteistyöllä. Saman ei pidä antaa toistua Pohjoismaissa, ja siksi tarvitaan varautumisyhteistyötä.

Mutta mitä yhteistyön pitäisi sisältää, ja onko sen tekeminen ylipäätään mahdollista? Entä ovatko Tanska ja muut Pohjoismaat halukkaita noudattamaan yhteistä linjaa, kun maailmaa koettelee seuraava terveyskriisi tai vastaava tapahtuma? Pohdimme kysymystä panelistien ja yleisön kanssa.