Kengät kiertoon ja ekologinen jalanjälki pienemmäksi

Pige med hat
Valokuvaaja
Felipe Galvan / Unsplash.com
Mitä pahaa pikkuleivässä on, tai tässä kivassa puuvillatopissa? Itse asiassa aika paljonkin.

Jos pikkuleivässä on käytetty palmuöljyä, sitä varten on saatettu hakata reilusti sademetsää. Topissa käytetyn puuvillan tuotannossa taas on voitu käyttää valtavasti vettä ja torjunta-aineita. 
Puuvillan ja palmuöljyn tuotanto on saattanut viedä kasveilta ja eläimiltä elintilaa ja heikentää siten luonnon monimuotoisuutta. Täällä Pohjolassa on helppo kuvitella, että me emme vie paljoakaan tilaa – mehän olemme vain viisi pientä maata maailman pohjoiskolkassa.

Jokainen pohjoismaalainen vie kuitenkin suhteettomasti tilaa muualla päin maailmaa, missä kaikki kuluttamamme hyödykkeet tuotetaan. 

Kaikki eivät todellakaan voisi elää kuin me, sillä ihmisten kulutus- ja tuotantotottumukset ovat jo nyt ajaneet ahtaalle monia kasvi- ja eläinlajeja. YK:n luontopaneeli varoittaa, että jopa miljoonaa lajia uhkaa lähitulevaisuudessa sukupuutto. 

Faktaa:

  • Ekologisen jalanjäljen suuruus voidaan mitata globaalihehtaareina. 
  • Jos käytettävissä olevat luonnonvarat jakautuisivat oikeudenmukaisesti, kullakin ihmisellä olisi 1,7 hehtaaria tuottavaa maa-alaa. 
  • Keskivertosuomalainen tarvitsee kuitenkin kaiken kuluttamansa tuottamiseen, syntyneiden jätteiden käsittelyyn ja hiilidioksidipäästöjen kompensointiin 6,3 globaalihehtaaria. Ruotsissa vastaava luku on 6,5 ja Tanskassa 6,8. 

Mitä sinä voit tehdä:

  • Kierrätä, vaihda tai myy vanhoja vaatteita ja osta käytettyä.
  • Leivo pikkuleivät itse tai osta tuotteita, joissa on käytetty sertifioitua palmuöljyä.