Politiikka

Hans Wallmark
Photographer
Morten Brakestad/norden.org
Pohjoismailla on pitkät perinteet tasa-arvoisesta kansanvallasta. Kaikissa Pohjoismaissa on niin sanottu negatiivinen parlamentarismi, suuri äänestysaktiivisuus ja vain vähän korruptiota.

Pohjoismaista tuli 1900-luvun alussa vähitellen yhä demokraattisempia maita. Ruotsi, Norja ja Tanska ovat perustuslaillisia monarkioita, joissa valtionpäämiehenä on kuningas tai kuningatar. Suomi ja Islanti taas ovat tasavaltoja, ja niiden valtionpäämies on presidentti.

Skandinaavisilla monarkeilla ei ole poliittista valtaa, mutta Norjan ja Tanskan valtionpäämiehet osallistuvat maiden hallitusten kanssa valtioneuvostoon ja allekirjoittavat kaikki lait. Myöskään aatelilla ei ole Ruotsissa ja Tanskassa poliittista vaikutusvaltaa, ja se on nykyisin täysin integroitunut porvaristoon.

Islannissa presidentti on skandinaavisten monarkkien tavoin edustuksellinen valtionpäämies. Suomen presidentillä on sen sijaan todellisia valtaoikeuksia ulkopolitiikassa, sotilaallisissa päätöksissä sekä tiettyjen virkamiesten nimittämisessä.

Pohjoismaissa noudatetaan vallan kolmijakoa, joka perustuu lainsäädäntö-, tuomio- ja toimeenpanovaltaan. Jotkut kutsuvat Pohjoismaiden vapaata lehdistöä ”neljänneksi valtiomahdiksi”. Korruptiota torjutaan kovin ottein, ja Pohjoismaat ovatkin maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukossa. 

Parlamentit ja hallitukset

Kaikissa Pohjoismaissa noudatetaan parlamentaarista kansanvaltaa, ja valta on parlamentin enemmistöllä. Hallituksella ei sen sijaan tarvitse olla enemmistöä, vaan se voi neuvotella itselleen enemmistön esitys kerrallaan. Vähemmistöhallitukset ovat olleet Pohjoismaissa yleisiä. Hallitus voi säilyä Pohjoismaissa vallassa vain niin kauan kuin maan parlamentin enemmistö sen sallii. Kansanedustuslaitoksen enemmistön ei siis tarvitse aktiivisesti tukea hallitusta – riittää, kun enemmistö ei aktiivisesti vastusta sitä. Asiantuntijat kutsuvat tätä negatiiviseksi parlamentarismiksi.

Pohjoismaiden parlamenteilla on toisistaan poikkeavat nimet, ja edustajapaikkojen lukumäärissäkin on eroja. Tanskan kansankäräjillä (folketinget) on 179 jäsentä, joista kaksi valitaan Färsaarilta ja kaksi Grönlannista.

Suomen eduskunnassa on 200 kansanedustajaa, joista yksi edustaa Ahvenanmaata. Islannin yleiskäräjille (alþingi) valitaan 63 edustajaa, Norjan suurkäräjille (stortinget) 169 edustajaa ja Ruotsin valtiopäiville (riksdagen) 349 edustajaa.

Färsaarten lakikäräjillä (løgtingið) on 33 jäsentä, Grönlannin maakäräjillä (inatsisartut) 31 jäsentä ja Ahvenanmaan maakuntapäivillä (lagtinget) 30 jäsentä.

Äänioikeusikä on Pohjoismaissa 18 vuotta.

Tasa-arvo

Osa ruotsalaisnaisista sai äänioikeuden paikallisvaaleissa jo vuonna 1862. Kaikki naiset saivat äänioikeuden Suomessa vuonna 1906, Ruotsissa vuonna 1921, Norjassa vuonna 1913 sekä Tanskassa (ja Islannissa) vuonna 1915. Kaikki viisi Pohjoismaata myönsivät siten naisille äänioikeuden ensimmäisten joukossa. Esimerkiksi Sveitsissä sama tapahtui vasta vuonna 1971.

Naisten äänioikeus on ollut Pohjoismaiden tasa-arvokehityksen kulmakivi. Suomessa ja Islannissa on ollut naispresidentit, ja muissa Pohjoismaissa on ollut naispääministereitä. Tanskassa oli naispuolinen valtionpäämies vuosina 1972–2024, jolloin vallassa oli kuningatar Margareeta II.

Naisten osuus Pohjoismaiden parlamenttien edustajapaikoista on maailman suurimpia.

Äänestysaktiivisuus

Pohjoismaiden äänestysaktiivisuus on maailman keskitasoa, mutta parlamenttivaalien äänestysprosenteissa on maakohtaisia eroja.

Pohjoismaiden parlamenttivaaleissa saavat äänestää vain kyseisen maan kansalaiset, ja mailla on myös erilaisia asuinpaikkaan liittyviä vaatimuksia. Toisen Pohjoismaan kansalaiset voivat kuitenkin äänestää asuinkuntansa kunnallisvaaleissa, jos he ovat asuneet maassa tietyn ajan.

Ulkopolitiikka

Pohjoismaat ovat perinteisesti pyrkineet globaaliin vaikuttamiseen. Monet pohjoismaiset huippupoliitikot ovat olleet vuosien varrella tärkeissä YK-, Nato- ja muissa tehtävissä. Pohjoismaat ovat myös monesti tarjoutuneet toimimaan välittäjinä kansainvälisissä konflikteissa, ja kehitysyhteistyömäärärahojen BKT-osuus on huippuluokkaa monissa Pohjoismaissa.

Tanska on ollut EY:n/EU:n jäsen vuodesta 1973 lähtien, kun taas Suomi, Ahvenanmaa ja Ruotsi liittyivät unioniin vuonna 1995. Norja, Islanti, Färsaaret ja Grönlanti ovat jääneet EU:n ulkopuolelle, mutta vuonna 1994 ne liittyivät EU:n sisämarkkinoihin eli Euroopan talousalueeseen Etaan.

Norja, Tanska ja Islanti ovat olleet Pohjois-Atlantin puolustusliiton Naton jäseniä aina sen perustamisvuodesta 1949 lähtien. Suomesta tuli jäsen vuonna 2023, ja Ruotsi odottaa yhä jäsenyytensä hyväksymistä.

Kaikki Pohjoismaat ovat YK:n, WTO:n eli Maailman kauppajärjestön ja OECD:n eli Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön jäseniä.

Pohjoismaiden neuvosto perustettiin vuonna 1952. Siitä lähtien viisi Pohjoismaata ja kolme itsehallintoaluetta ovat tehneet tiivistä ja luottamukseen perustuvaa poliittista yhteistyötä.

Pohjoismaat tekevät parlamentaarista yhteistyötä Pohjoismaiden neuvostossa ja hallitusyhteistyötä Pohjoismaiden ministerineuvostossa.