Tietoa julkaisuistamme

Billede af forskellige publikationer udgivet af Nordisk Ministerråd

Billede af forskellige publikationer udgivet af Nordisk Ministerråd

Photographer
norden.org
Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisuissa esitellään tuloksia, joita pohjoismaisessa yhteistyössä on saavutettu eri tasoilla. Julkaisut ovat tutkimusraportteja, poliittisia ohjelmia, puiteohjelmia, toimintasuunnitelmia, vuosikertomuksia ja budjetteja sekä pamfletteja, tilastoja ja Pohjoismaita käsitteleviä kiinnostavia yleisjulkaisuja. Pohjoismaiden ministerineuvosto julkaisee vuosittain noin 200 nimikettä.

Kaikki Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamat julkaisut ovat ladattavissa maksutta avoimen julkaisemisen (Open Access) periaatteiden mukaisesti. Avoin julkaiseminen tarkoittaa sitä, että julkaisut ovat vapaasti saatavissa verkkojulkaisuina. 

Pohjoismaiden ministerineuvosto osallistuu laajapohjaisesti tiedontuotantoon hankkeidensa ja laitostensa kautta. Open Access -julkaisemisen avulla tuomme tuottamamme tiedon avoimesti saataville ja vahvistamme siten innovoinnin edellytyksiä niin pohjoismaisessa yhteistyössä kuin sen ulkopuolellakin.

Dagfinn Høybråten, Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri

Pohjoismaiden ministerineuvoston Open Access -mandaatti ei vaikuta sen piiriin kuuluvien julkaisujen tekijänoikeuteen. Pohjoismaiden ministerineuvostolla on yhä täydet tekijänoikeudet kaikkiin julkaisuihinsa. 

Pohjoismaiden ministerineuvoston Open Access ‑mandaatti

1.1 Johdanto

Pohjoismaiden ministerineuvosto on julkisin varoin rahoitettu Pohjoismaiden hallitusten yhteistyöelin (www.norden.org). Näin ollen kaikkien Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisemien tai rahoittamien kirjallisten julkaisujen tulisi olla avoimesti saatavilla (open access) pohjoismaisen ja kansainvälisen yhteisön hyväksi. Open Access eli avoin julkaiseminen tarkoittaa sitä, että julkaisut ovat saatavissa sähköisesti internetistä, että ne ovat käyttäjille maksuttomia ja että niiden käyttöä on rajoitettu mahdollisimman vähän.

Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisuille suositellaan vahvasti sellaisen tekijänoikeuslisenssin käyttöä, joka edistää julkaisujen jakelua, käyttöä ja uudelleenkäyttöä. Lisensseihin tulisi kuitenkin aina sisällyttää ehto, jonka mukaan alkuperäiseen julkaisuun tulee viitata. Tähän tarkoitukseen sopii Creative Commonsin Nimeä-lisenssi (CC-BY).  

Pohjoismaiden ministerineuvosto julkistaa ensivaiheessa Open Access ‑mandaatin, joka koskee kaikkia Pohjoismaiden ministerineuvoston 1. kesäkuuta 2014 lähtien julkaisemia kirjallisia julkaisuja. Pohjoismaiden ministerineuvosto arvioi mandaattia ja sen tehokkuutta vuosittain.

Toisessa vaiheessa, joka on määrä aloittaa vuonna 2014, jatketaan Open Access -mandaatin kehittämistä ja mahdollistetaan sen soveltaminen kaikkiin kirjallisiin julkaisuihin, joita Pohjoismaiden ministerineuvosto on rahoittanut apurahoillaan tai Pohjoismaiden ministerineuvoston kanssa solmittujen sopimusten kautta.
 

1.2 Mandaatti

Kaikki Pohjoismaiden ministerineuvoston kirjalliset julkaisut on asetettava julkaisuhetkellä avoimesti saataville sähköisessä muodossa (välitön avoin julkaiseminen). Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki tällaiset julkaisut on tallennettava kokonaisuudessaan (koko teksti ja pyydetyt kuvailu- eli metatiedot) Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisuarkistoon. Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisuarkistoa (http://norden.diva-portal.org) hallinnoi ja ylläpitää Uppsalan yliopiston kirjasto (UUL). Arkiston merkintöjen täydellisyyden ja laadun takaa tiedot toimittava Pohjoismaiden ministerineuvoston yksikkö. Julkaisujen tulisi täyttää näkövammaisten tai lukemisvaikeuksia omaavien henkilöiden saavutettavuusvaatimukset.

Suosituksena on, että kaikki Pohjoismaiden ministerineuvoston kirjalliset julkaisut julkaistaan Creative Commons -lisenssejä käyttämällä. Ensisijaisesti tulisi käyttää CC-BY- tai CC-BY SA ‑lisenssejä. Katso määritelmät osoitteesta www.creativecommons.org. Oikeus tallentaa kaikki Pohjoismaiden ministerineuvoston kirjalliset julkaisut Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisuarkistoon tulisi pidättää silloinkin, kun kyseiset julkaisut ilmestyvät myös ulkopuolisten kustantajien julkaisemina. Jos julkaisu ilmestyy myös ulkopuolisen kustantajan julkaisemana (esimerkiksi kirjana tai tiedejulkaisussa), Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisuarkistoon on tallennettava asiaankuuluva julkaisuviite.

Kööpenhaminassa 29. tammikuuta 2014
Dagfinn Høybråten, pääsihteeri

Avointa julkaisemista koskeva pääsihteeri Dagfinn Høybråtenin haastattelu

NordPub-julkaisualusta

Creative Commons

Miksi avoimeen julkaisemiseen päädyttiin?

Avoin julkaisupolitiikka valitaan monestakin syystä. Pohjoismaiden ministerineuvosto on painottanut seuraavia neljää syytä:

1. Pohjoismaiden ministerineuvosto on verovaroin rahoitettava järjestö, joten sen työn tulosten tulee olla veloituksetta veronmaksajien saatavilla.

2. Avoin julkaiseminen edistää demokratian, yhdenvertaisuuden ja avoimuuden kaltaisia pohjoismaisia ydinarvoja.

3. Avoin julkaiseminen parantaa Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisujen saavutettavuutta. Tämä koskee myös lukivaikeuksisia tai näkövammaisia ihmisiä, koska Open Access -julkaisuissa ei ole DRM-kopiosuojausta, joka voi hankaloittaa lukulaitteiden toimintaa.

4. Avoin julkaiseminen tarjoaa paljon aiempaa enemmän jakelumahdollisuuksia, mikä lisää Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisujen näkyvyyttä ja leviämistä.
 

NordPub-julkaisualusta

Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisualusta on nimeltään NordPub. NordPubista voi ladata julkaisuja maksutta ja tilata niitä kaikissa saatavilla olevissa formaateissa. Suurin osa julkaisuista on saatavissa PDF- ja ONLINE- tai EPUB-muodossa, ja osasta on otettu myös painos. 

Julkaisualusta sisältää Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristön, NordForskin, Nordic Innovationin, Pohjoismaisen energiantutkimuksen, Viestintätutkimuksen pohjoismaisen dokumentointikeskuksen (Nordicom), Nordic School of Public Healthin, Nordregion, Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen ja monien muiden pohjoismaisten toimijoiden julkaisuja.

Julkaisualusta sijaitsee niin sanotulla DiVA-alustalla. DiVA-konsortiossa on mukana 35 (lähinnä ruotsalaista) yliopistoa ja laitosta. Sitä ylläpitää Uppsalan yliopiston kirjasto, joka vastaa alustan päivittämisestä ja pitkän aikavälin kehityshankkeista.

– Tutustu NordPubiin täällä: www.norden.org/nordpub

Julkaisuformaatit ja jakelukanavat

Julkaisut julkaistaan aina sähköisesti PDF-muodossa. Tammikuusta 2020 lähtien suuri osa julkaisuista julkaistaan lisäksi responsiivisina verkkojulkaisuina, jotka soveltuvat kännykkä- ja tablettikäyttöön. 

Kaikki julkaisut aktivoidaan myös Crossref-palvelussa. 

CrossMark on usean kustantajan yhteinen aloite, joka tarjoaa lukijoille standardoidun tavan sisällön viimeisimmän version löytämiseen. Käyttämällä CrossMark-logoa Kustantajan nimi sitoutuu päivittämään julkaistua sisältöään ja ilmoittamaan lukijalle mahdollisista muutoksista. Kun napsautat CrossMark-logoa, näet julkaisun tämänhetkisen tilan ja mahdolliset julkaisemista koskevat lisätiedot.”

Lisätietoja Crossrefistä

Lisätietoa CrossMarkista