”Ilmastonmuutos ja luontokato ovat yksi ja sama ongelma”

26.10.20 | Uutinen
polarræv
Photographer
Benjamin Hardman
Meillä ei ole mahdollisuutta keskittyä vain ilmastonmuutokseen tai luonnon monimuotoisuuden suojeluun, koska nämä kaksi aluetta ovat tiiviisti kytköksissä toisiinsa. Tämä oli yksi päätelmistä, kun pohjoismaiset poliitikot ja nuoret luontoaktivistit tapasivat Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2020 ympäristöpalkinnon ehdokkaita keskustellakseen ekokriisistä.

”Miten Pohjola voisi yhdistää voimansa ja jatkaa ilmastotietoisuuden lisäämistä? Siten, että kohdistamme huomion käytännön toimijoihin!” sanoi kokouksen avannut Pohjoismaiden neuvoston Kestävä Pohjola -valiokunnan puheenjohtaja Ketil Kjenseth. Hän osoitti sanansa mukana olleille Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon ehdokkaille.

”Monitahoiset haasteet edellyttävät monitahoisia ratkaisuja. Nuoret osoittavat kadulla mieltään ja vaativat toimia”, Ketil Kjenseth sanoi ennen kuin päästi ääneen Global Youth Biodiversity Networkin edustajat Julian Lo Curlon ja Annika Lepistön. Pohjoismaiden ministerineuvoston tukeman uuden verkostoaloitteen tavoitteena on luoda foorumi, jonka avulla nuorten ääni saadaan kuulumaan kansainvälisessä politiikassa.

Keskustelussa tuli selvästi ilmi, että meillä ei ole mahdollisuutta keskittyä vain ilmastonmuutokseen tai luonnon monimuotoisuuden suojeluun – nämä kaksi aluetta ovat nimittäin tiiviisti kytköksissä toisiinsa. Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon norjalaisehdokas, biologian professori Dag O. Hessen ilmaisi asian näin:

”Olemme kohdistaneet valtavasti huomiota hiilidioksidiin, mutta 2019 taisi olla vuosi, jolloin herättiin ajattelemaan luonnon monimuotoisuutta. Australiassa, Brasiliassa ja Kaliforniassa nähtiin dramaattisia metsäpaloja. Lajikatoa koskevat raportit taas osoittivat selvästi sen, että luonto ei vain reagoi ilmastonmuutokseen – ilmastonmuutos on pikemminkin seurausta ekosysteemien kadosta.” Hän myös kiitteli kahta nuorisoedustajaa ja antoi heille hyvää tarkoittavia neuvoja: ”On hyvin palkitsevaa nähdä, miten nuoret ottavat vetovastuuta. Olen ollut tällä alalla 16-vuotiaasta, eikä kärsivällisyyttä kannata menettää.”

Luonnon säilyttäminen on päästövähennysten lisäksi todennäköisesti paras tapa vaikuttaa ilmastonmuutokseen.

Dag O. Hessen, biologian professori ja Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon ehdokas

Löytyykö toivon sanoja?

Ilmastokriisi ja koronapandemia saivat erään osallistujan kaipaamaan myös toiveikkaita sanoja. Julian Lo Curlon vastaus oli selvä: ”Sukupolvinäkökulmasta toivoa herättää se, että ihmiset ovat hyvin tiedostavia. Nuoremmat sukupolvet ovat valmiita ja vaativat radikaaleja muutoksia.”

Professori Hessen oli samaa mieltä: ”Näinä päivinä ei ole varaa olla naiivi optimisti, mutta toivoa on. Yrityksiltä, sijoittajilta ja suurelta yleisöltä löytyy nyt muutostahtoa. Näkyvissä on myönteisiä merkkejä siitä, että ongelma ollaan tunnustamassa ja ryhtymässä toimiin. Pandemia on osoittanut radikaalien muutosten olevan mahdollisia, ja se on lisännyt tietoisuutta elämäntavastamme.”

Ruotsin Luomuliiton Sofia Sollén-Norrlin edusti kokouksessa Pohjoismaiden luomujärjestöjen yhteenliittymää, joka sekin on Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon ehdokkaana. Myös hänellä oli kertoa hyviä uutisia: ”Luomuruoan kysyntä on kasvussa. Ihmiset tiedostavat yhä paremmin sen, miten ruokaa tuotetaan. Tämä näkyy myös kulutuksessa, joskaan ei riittävän nopeasti ja laajasti.”

Pohjoismaiden neuvoston Kestävä Pohjola -valiokunnan jäsen Cecilie Tenfjord Toftby tiivisti keskustelun annin seuraaviin kannustuksen sanoihin: ”Olemme kaikki riippuvaisia ekosysteemeistä, ja meidän on ajateltava sitä, millaisen maailman jätämme jälkeemme. Mielestäni tänään on luotu arvoa saattamalla yhteen päättäjiä, nuoria ja käytännön toimijoita. Nuorten ääntä pitää kuulla. He ovat meitä rohkeampia ja halukkaita tekemään uhrauksia, joita tarvitaan tavanomaisten keinojen haastamiseksi. Palkintoehdokkaille sanoisin vielä, että työnne näyttää meille tietä koko Pohjolassa. Kiitos siitä!”

Palkinnonsaaja julkistetaan tiistaina 27. lokakuuta 2020.