Opas: Muutto Islantiin

Flyvende måke
Photographer
Karin Beate Nøsterud/norden.org
Kun muutat Islantiin toisesta Pohjoismaasta, joudut hoitamaan monia asioita. Tällä sivulla on lueteltu asioita, jotka muuttajan on hyvä muistaa. Huomaathan, ettei lista ole kattava eivätkä kaikki siinä luetellut asiat ole yhtä ajankohtaisia kaikille muuttajille.
Työ- ja oleskelulupa Islannissa

Jos olet Pohjoismaan kansalainen, et tarvitse työ- tai oleskelulupaa muuttaessasi tai tullessasi töihin johonkin toiseen Pohjoismaahan. Sinun tulee kuitenkin noudattaa kohdemaan väestökirjanpitoon liittyviä säännöksiä. 

Tavaroiden maahantuonti

Tullittomuuden ehtona on, että olet ennen Islantiin muuttoasi asunut ulkomailla vähintään kaksitoista kuukautta. Muuttotavaroiden on oltava käytettyjä ja niiden on täytynyt olla omistuksessasi vähintään vuoden ajan. Oman muuttosi ja muuttokuormasi maahantulon välillä ei saa kulua yli kuutta kuukautta.

Ajoneuvo on tuotava Islantiin lähtökohtaisesti 30 päivän kuluessa siitä, kun sen omistaja on muuttanut maahan. Ajoneuvon omistaja saa tulliviranomaisilta väliaikaisen ajoluvan kuukaudeksi, jona aikana hänen on huolehdittava ajoneuvon rekisteröimisestä Islannin liikennevirastossa.

Väestötietojärjestelmään rekisteröityminen

Jos muutat toisesta Pohjoismaasta Islantiin ja aiot asua tai työskennellä maassa vähintään kuusi kuukautta, sinun tulee rekisteröityä Islannin väestötietojärjestelmään. Rekisteröityminen tapahtuu ilmoittamalla muutosta joko kunnantoimistoon tai suoraan väestörekisteriin (Þjóðskrá Íslands).

Pankkitili ja sähköinen asiointitunnus Islannissa

Pankit asettavat Islannissa erilaisia ehtoja asiakkaiksi pyrkiville. Pankkitilin avaamisen edellytyksenä on yleensä, että henkilö on kirjoilla Islannin väestörekisterissä ja hänellä on islantilainen henkilötunnus.

Verkkopankin käyttäjällä on oltava sähköinen asiointitunnus. Sähköisellä asiointitunnuksella ja siihen liittyvällä salasanalla voit ostaa tuotteita verkkokaupoissa ja todistaa henkilöllisyytesi, allekirjoittaa sopimuksia ja hoitaa maksuasioita viranomaisten ja yritysten kanssa. Sähköistä asiointitunnusta haetaan erikseen. 

Posti

Ota yhteyttä lähtömaan postiin ja selvitä, onko posti mahdollista jälleenlähettää Islantiin.

Asuminen

Islannissa on tarjolla monia eri asumismuotoja, joista voit valita omaan elämäntilanteeseesi sopivan vaihtoehdon. 

Ajokortti Islannissa

Islantilainen ajokortti voidaan myöntää vain Islannissa vakinaisesti asuvalle henkilölle.

Verot

Kun muutat Islantiin, rekisteröidy ensin väestötietojärjestelmään (Þjóðskrá Íslands) ja ota heti sen jälkeen yhteyttä Islannin verohallintoon (Ríkisskattstjóri). Islannissa kirjoilla olevat ja siellä työskentelevät ovat verovelvollisia Islantiin. Verohallinnon verkkosivuilta saat tarkempaa tietoa muun muassa palkkatulon, eläkkeen, osakkeiden, arvopapereiden, työsuhde-etujen ja kiinteistön myyntivoiton verotuksesta Islannissa.

Perussääntönä on, että maksat veroa siihen maahan, jossa työskentelet ja ansaitset tuloja. Sinun ei kuitenkaan tarvitse maksaa samasta tulosta veroa kahteen eri maahan. Kaksinkertainen verotus vältetään sopimuksilla, joita Islanti on solminut useimpien Eta-maiden kanssa.

Sairausvakuutus

Jos muutat Islantiin Eta-maasta tai Sveitsistä ja olet muuttoosi asti kuulunut kyseisen maan sairausvakuutusjärjestelmään, olet oikeutettu Islannin sairausvakuutukseen siitä päivästä lähtien, jolloin rekisteröidyt Islannin väestötietojärjestelmään. Huomaathan, että sairausvakuutuksen piiriin siirtymistä heti rekisteröitymispäivästä alkaen on anottava erikseen, ks. lisää täältä

Hakija on hakemuksen käsittelyajan ilman islantilaista sairausvakuutusta. Jos tarvitset terveyspalveluja hakemuksen käsittelyaikana, voit näyttää entisen asuinmaasi myöntämää eurooppalaista sairaanhoitokorttia, mikäli sinulla on sellainen. Tällöin saat tarvitsemasi hoidon samaan hintaan kuin Islannin sairausvakuutuksen piiriin kuuluvat henkilöt. Voit myös maksaa tarvitsemistasi palveluista täyden hinnan ja hakea jälkikäteen korvausta sairausvakuutuslaitoksesta, kun olet päässyt takautuvasti Islannin sairausvakuutuksen piiriin.

Vanhuuseläke

Sosiaalivakuutuslaitos avustaa muissa Pohjoismaissa asuneita henkilöitä eläkkeen hakemisessa. Huomaathan, että eläkeiässä on maiden välisiä eroja.

Islantilaista vanhuuseläkettä haetaan Islannin sosiaalivakuutuslaitoksesta (Tryggingastofnun).

Lemmikit

Eläinten maahantuontia koskevat säädökset ovat Islannissa hyvin tiukat. Valmistelut onkin syytä aloittaa ajoissa, jos aiot muuttaa maahan koiran tai kissan kanssa. 

Äänioikeus Islannissa

Parlamentti- ja presidentinvaaleissa äänioikeutettu on jokainen 18 vuotta täyttänyt Islannin kansalainen, jonka kotikunta on Islannissa.

Toisen Pohjoismaan kansalaisella on äänioikeus kuntavaaleissa, mikäli henkilö on täyttänyt 18 vuotta ja hänellä on ollut kotikunta Islannissa vähintään kolmen vuoden ajan.

Jos Islannin kansalainen on asunut vakinaisesti ulkomailla alle kahdeksan vuotta (vaalivuotta edeltävän vuoden joulukuun ensimmäiseen päivään mennessä), hän on edelleen äänioikeutettu Islannissa. Ulkomailla asuvan islantilaisen äänioikeuden edellytyksenä on, että henkilö täyttää 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä ja että hänellä on ollut joskus kotikunta Islannissa.

Yli kahdeksan vuotta ulkomailla asuneen Islannin kansalaisen täytyy anoa Islannin äänioikeusrekisteriin ottamista Islannin väestörekisteriviranomaisilta (Þjóðskrá Íslands). Rajakohtana käytetään tällöinkin vaalivuotta edeltävän vuoden joulukuun ensimmäistä päivää. 

Kysy Info Pohjolalta

Jos sinulla on kysymyksiä, tai jos olet kohdannut ongelmia toisessa Pohjoismaassa, voit täyttää yhteydenottolomakkeemme.

HUOM! Jos kysymyksesi koskee hakemusten käsittelyä, tietyn etuuden hakemista tai muuta henkilökohtaista kysymystä, ole yhteydessä suoraan vastaavaan viranomaiseen.

Info Pohjola on Pohjoismaiden ministerineuvoston neuvontapalvelu. Annamme tietoa ja neuvomme muuttamiseen, työskentelyyn, opiskeluun, tukijärjestelmiin ja yrityksen perustamiseen liittyvissä kysymyksissä.