Juha Itkonen

Juha Itkonen
Photographer
Laura Malmivaara
Juha Itkonen: Ihmettä kaikki. Romaani, Otava, 2018. Ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2020 kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Perustelu:

Kriisi alkaa keskeltä elämän arkea: onnellisesta miehestä ja perheen kolmannen lapsen odotuksesta. Kun Rosen raskaus lähenee puoliväliä, sikiön elämä onkin äkkiä vaakalaudalla, ja puolisot joutuvat kohtuuttoman valinnan eteen. Tragedia horjuttaa parisuhdetta ja järisyttää huteraksi kaiken varman. Arkea eletään nyt vaarassa, ei turvassa. On tyytyminen ”suureen epävarmuuteen ja pieneen toivoon”.

Ihmettä kaikki on perheenisän hätkähdyttävän intiimi ja intensiivinen kuvaus pitkästä poikkeustilasta, sietämättömästä epävarmuudesta, joka koettelee niin rakkauden kuin itse elämän haurautta ja lujuutta. Kertomus, joka alkaa pienestä syntymättömästä lapsesta, syvenee Itkosen käsissä vaikuttavaksi ja sisäistyneeksi pohdinnaksi onnesta ja surusta, rakkaudesta ja vanhemmuudesta, uskon ja jumalan mahdollisuudesta, toivosta ja selviytymisestä – ihmisyyden keskeiset kysymykset konkretisoituvat akuutteina, kipeinä ja lähietäisyydellä.

Yhtenä vahvana teemana teoksessa kulkee kommunikaatio, sen ylläpitäminen ja katkeamisen vaara. Raskas elämäntilanne avaa kuilun puolisoiden välille, sillä vaikka hätä ja suru ovat yhteiset, kummankin kokemus on syvästi henkilökohtainen. Itkonen kuvaa taitavasti perheen isän näkökulmasta, miltä tuntuu seistä kuilun toisella laidalla puolison häämöttäessä kaukana omallaan. Liikuttavan jääräpäisesti kertoja pyrkii raskaimpinakin hetkinä pitämään kanavan auki: hän hakee yhteyttä puhumalla, koskettamalla, kirjoittamalla kirjeen. ”En ole sun vihollisesi, olen sun miehesi.” Kun voimat ovat huveta ja Rose uhkaa vajota uupuneeseen todellisuuteensa, mies tukeutuu omaan tukijan ja arjen pyörittäjän rooliinsa. ”Näkeekö Rose, että jättimäinen ihmishahmoinen suru makaa päälläni eikä minulla ole voimia työntää sitä pois? En halua hänen näkevän. Hän ei saa nähdä. En saa olla surullisempi kuin hän.”

Romaani jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen päättyy suruun, saunan lauteille ja kodin lämpöön. Tapahtunut on jättänyt jälkensä: ”En ole varma, uskallanko lähteä täältä enää ikinä minnekään.” Teoksen jälkimmäisessä osassa piinaava vuoristorata vain jatkuu. Tässä uudessa poikkeustilassa, jälleen heiveröisen elämän äärellä, pariskunta sinnittelee perhe-elämän arjen ja vastasyntyneiden teho-osaston välillä. Vähä vähältä nousee kuitenkin pintaan varovainen toivo. Ihmeitä tapahtuu. Niinpä romaanin lopussa ollaan yhä keskellä elämän arkea, mutta tyvenessä, johon nyt sisältyy paradoksaalisen lohdullinen tieto ja kokemus siitä, että ”ihminen on aina vaarassa”. Sietämättömästä epävarmuudesta on löydettävissä reitti epävarmuuden sietämiseen, on pakko, muuten ei voi elää.

Elämän ja kuoleman lähettyvillä ihminen on hauraimmillaan ja herkimmillään: vallitsee samanaikainen sumu ja kirkkaus. Sinne Itkonen vie lukijansa – rohkeasti ja vilpittömästi, kohti vaikeaa, kipeää ja epävarmaa. Kirjailijan taidosta kertoo paljon se, kuinka suvereenisti hän onnistuu yhdistämään tarkkanäköisen ja analyyttisen havainnoinnin äärimmäisen koskettavaan ja intiimiin kerrontaan. Tuloksena on tämä kaikessa pelottomuudessaan järkyttävän herkkävireinen romaani. 

Juha Itkonen (s. 1975) julkaisi huomiota herättäneen esikoisromaaninsa Myöhempien aikojen pyhiä vuonna 2003. Sen jälkeen hän on julkaissut useita romaaneja, joista Anna minun rakastaa enemmän (2005) sai Valtion kirjallisuuspalkinnon. Itkoselle on myönnetty myös muun muassa Kalevi Jäntin palkinto, ja hänen teoksiaan on ollut ehdolla sekä Runeberg-palkinnon että Finlandia-palkinnon saajaksi. Romaanien lisäksi Itkonen on kirjoittanut kertomuskokoelman, näytelmiä ja lastenkirjan. Viime vuosien tuotantoa ovat matkakirja Minun Amerikkani (2017), Ihmettä kaikki (2018) sekä Juha Itkosen ja Kjell Westön yhteinen 7 + 7: levottoman ajan kirjeitä (2019).