Kirkjugarðar Reykjavíkurprófastsdæma, KGRP (Reykjavikin hautausmaiden hoitokunta), Islanti

Hólavallagarður on Islannin suurin 1800-luvun hautausmaa ja toiseksi suurin hautausmaa, jota KGRP hoitaa. Hautausmaa on hieno tutkimuskohde niille, jotka ovat kiinnostuneita hautausmailla käytettävien muistomerkkien ja tyylien moninaisuudesta ja kehittymisestä aikojen saatossa.

Hautausmaalla on mm. yksi vanhimmista uusklassisista pystymallisista hautakivistä, jonka tekijä oli Tanskassa kivenhakkaajaksi opiskellut islantilainen. Islantiin tuli monia tanskalaisia kivenhakkaajia opettamaan, mutta tunnetuin heistä oli Julius Andreas Schau, joka oli mukana perustamassa Islantiin kivenhakkaajien ammattikuntaa.

Hautausmaalla on suuri osa hänen ja hänen oppilaidensa töistä, ja niissä on usein valujäljennöksiä tanskalaisen kuvanveistäjän Bertel Thorvaldsenin reliefeistä. KGRP on tehnyt yhteistyötä Tanskan hautausmaiden kanssa mm. saadakseen reliefeistä uusia valujäljennöksiä hautausmaan kivien korjaamiseksi.

Hautausmaan muistomerkit ovat siten suurelta osin joko tunnettujen pohjoismaisten taiteilijoiden ja käsityöläisten töitä, tai niihin sisältyy heidän tekemiään reliefejä.

Vuonna 1998 hautausmaa sai kehittämistoimikunnan, joka tukee hautausmaan säilyttämistä ja valvoo korjaus- ja muutostöitä.

KGRP on edustettuna toimikunnassa, ja KGRP:n ansiosta Islannin kansallismuseo luetteloi vuonna 2001 hautausmaan yli satavuotiaat muistomerkit.

Vuonna 2004 osa Reykjavikin peruskouluista solmi KGRP:n kanssa sopimuksen, jonka myötä hautausmaasta tuli oppilaiden ja opettajien lähimetsä. Hautausmaalla on noin 200 lajiketta puita, pensaita ja monivuotisia kasveja, ja se on vanhin säilynyt lehto Reykjavikin vanhassa osassa.

KGRP työskentelee menestyksekkäästi hautausmaan säilyttämiseksi ja korjaamiseksi. KGRP:n kaiken toiminnan tavoitteena on avata asukkaiden silmät sille, millainen helmi tämä hautausmaa on Islannin pääkaupungin sydämessä, ja tehdä heidät tietoisiksi hautausmaan tärkeydestä.