Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajakausi 2021

Yhdessä olemme sekä viisaampia että vahvempia kuin yksin. Tämä on yksi pääteeseistä Pohjoismaiden ministerineuvoston Suomen puheenjohtajakauden ohjelmassa vuodeksi 2021.

Suomen puheenjohtajuusohjelman lähtökohtana on pohjoismaisen yhteistyön visio, jonka mukaan Pohjolasta tulee maailman kestävin ja integroitunein alue. Vuoden 2021 ohjelma tarjoaa suuntaviivat aktiiviselle yhteistyölle, jolla pyritään luomaan entistä vihreämpi, kilpailukykyisempi ja sosiaalisesti kestävämpi Pohjola.

Koronapandemia leimaa myös vuotta 2021 ja luo yhteistyölle uusia haasteita. Niiden ratkominen on yksi Suomen painopistealueista tulevana vuonna.

Koronapandemia leimaa myös vuotta 2021 ja luo yhteistyölle uusia haasteita. Niiden ratkominen on yksi Suomen painopistealueista tulevana vuonna.

– Pandemia on yksi esimerkki siitä, että emme pysty ratkaisemaan globaaleja haasteita yksin. On järkevää etsiä yhdessä keinoja varautua tulevaisuuden kriiseihin. Siksi Suomi haluaa tiivistää yhteistyötä myös huoltovarmuuden alalla, sanoo pääministeri Sanna Marin.