Pääsihteerin blogi: Pohjoismainen kulutus on kestämätöntä

20.02.19 | Uutinen
Dagfinn Høybråten på COP24

Dagfinn Høybråten i samtale med Sveriges ungdomsdelegat til COP24 Henrietta Flodell og kommunikasjonssjef Mary Gestrin

Valokuvaaja
Robert Bednarczyk/norden.org
Tanska ja muut Pohjoismaat ovat kestävän kehityksen kärkimaita. Tältä vie pohjaa se tosiasia, että jos koko maailma kuluttaisi yhtä paljon kuin pohjoismaalaiset, maapalloja tarvittaisiin neljä. Näin kirjoittaa pääsihteeri Dagfinn Høybråten uusimmassa blogikirjoituksessaan.

Tanska on kestävän kehityksen mallimaa. Sen takaavat lyömättömät pyöräilyperinteet, maailman mittakaavassa huomattava tuulivoiman hyödyntäminen ja upea hyvinvointijärjestelmä. Kuusi Kööpenhaminassa vietettyä vuotta ovat antaneet lähituntumaa tähän kaikkeen, ja olen vaikuttunut.

Meilläkin on silti peiliin katsomista. Tanskalaisten materiaalijalanjälki ja kasvihuonekaasupäästöt ovat asukasta kohden maailman suurimpien joukossa. Jos kaikki ihmiset kuluttaisivat keskivertotanskalaisen tapaan, maapalloja tarvittaisiin 4,24. Muiden Pohjoismaiden vastaava luku on 3–4 maapalloa, kun kansainvälinen keskiarvo on 1,69.

Tämä on alettu tiedostaa yhä paremmin. Yhteensä 46 prosenttia tanskalaisista pitää ilmastokysymystä ”erittäin vakavana ongelmana”. Se on hyvä alku, koska ongelman ratkaiseminen vaatii sen hyväksymistä.

Minut on kutsuttu tämän viikon perjantaina puhumaan Tanskan parlamenttiin, jossa järjestetään julkinen kuuleminen YK:n kestävän kehityksen tavoitteista. Kysymys kuuluu, miten Pohjoismaiden ministerineuvosto edistää tavoitteiden toteutumista ja miten Tanska voisi hyödyntää saamiamme kokemuksia.

Kaikki Pohjoismaat ovat kansainvälisten kestävyysvertailujen kärkikymmenikössä, joten maailmalla on kysyntää Tanskan ja Pohjolan tarjoamille kestäville ratkaisuille. Tämän vuoksi Pohjoismaiden pääministerit ovat tehneet aloitteen järjestelmällisestä työstä, jossa hyviä pohjoismaisia ratkaisuja jaetaan muille maille.

Kestävyystavoitteiden saavuttamisen tiellä on kuitenkin yhä useita vaikeita esteitä. Niistä suurimmat liittyvät tavoitteeseen numero 12: ”Varmistetaan kulutus- ja tuotantotapojen kestävyys.”

Pohjola on kestävän kehityksen edelläkävijäalue, mutta kaikkien 17 tavoitteen saavuttaminen vaatii voimatoimia. Meillä on mielestäni kaikki edellytykset näyttää mallia siitä, miten takaamme kestävän tulevaisuuden itsellemme, lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Sillä jos Pohjoismaista ei ole tiennäyttäjiksi, keistä sitten on?  

Pääsihteeri Dagfinn Høybråten

Pohjoismaat ovat tehneet kestävän kehityksen yhteistyötä jo vuosia. Yksi ensimmäisistä ja ehkä tunnetuimmista esimerkeistä on pohjoismainen Joutsen-ympäristömerkki, joka täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Pohjoismaiden ministerineuvosto perusti Joutsenmerkin auttaakseen kuluttajia tekemään ympäristöä säästäviä valintoja. Nyt merkki on käytössä kymmenissätuhansissa tavaroissa ja palveluissa. 

Vuonna 2017 pohjoismaiset yhteistyöministerit päättivät yhdessä vauhdittaa YK:n kestävyystavoitteisiin liittyvää panostusta. Tuloksena oli ”Sukupolvi 2030” -niminen ohjelma, jonka keskiössä on nimenomaan kestävä kulutus ja tuotanto. Ohjelman on tarkoitus kannustaa toimiin sekä edistää rehellistä ja rakentavaa vuoropuhelua siitä, miten koko kulutus- ja tuotantoketjusta tehdään taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä.

Siirtymä on hyvin haastava ja vaatii kaikkien sektorien osallistumista. Pohjoismaiden ministerineuvoston kestävyystyö on siten leimallisesti monialaista, ja siihen osallistuvat kaikki alakohtaiset ministerineuvostot elinkeinopolitiikasta kulttuuriin. Uskon, että yhteistyö on monessakin mielessä onnistumisen salaisuus. Tanskalaisilla on samanlaiset haasteet kuin pohjoismaisilla naapureillaan, ja Pohjola voi päästä pitkälle keskittymällä yhteiseen ongelmanratkaisuun sekä vaihtamalla kokemuksia ja ratkaisuja yli sektorirajojen.

Pohjola on kestävän kehityksen edelläkävijäalue, mutta kaikkien 17 tavoitteen saavuttaminen vaatii voimatoimia. Meillä on mielestäni kaikki edellytykset näyttää mallia siitä, miten takaamme kestävän tulevaisuuden itsellemme, lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Sillä jos Pohjoismaista ei ole tiennäyttäjiksi, keistä sitten on?