Silvia Modig (Hovedindlæg)

Upplýsingar

Gerð
Hovedindlæg
Ræðunúmer
218
Notandi
Speaker role
Præsidiets talsperson
Dagsetning

Herra presidentti! Pohjoismaiden neuvoston palkinnot ovat neuvoston suuria lippulaivoja. Ne ovat meidän tavaramerkkimme, tunnusmerkkimme, siitä huolimatta, että palkinnot eivät suoraan ole osa poliittista organisaatiotamme. Palkinnot toimivat itsenäisesti ja riippumattomina poliittisesta koneistosta, ja näin tulee olla vastaisuudessakin. Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto on kuitenkin kiinnostunut siitä, millä tavoin voitaisiin optimoida ja harmonisoida kehyksiä, jotta palkinnot tulisivat näkyvämmiksi ja merkityksellisemmiksi. Puheenjohtajisto on siksi päättänyt, että vastedes voittajien nimet julkistetaan vasta palkintojen luovuttamisen yhteydessä. Ei ole loogista, että luovutus tapahtuu kauan aikaa sen jälkeen, kun voittaja on jo kerrottu. Katsomme lisäksi, että tämä voi olla edellytyksenä sille, että kansalliset tv-yhtiöt mahdollisesti saattavat olla paremmin kiinnostuneet huomioimaan palkintojenjakoa.

Puheenjohtajisto näkee hyvin mielellään, että palkintojenjako muodostuu laajemmaksi ja julkisemmaksi seremoniaksi, missä kirjallisuus-, musiikki-, elokuva- ja ympäristöalat pääsevät kohtaamaan poliitikkoja ja toisiansa. Televisioitu gaalatyyppinen seremonia toisi lisää ansaittua huomiota palkinnoille ja palkintojen saajille. Tätä käytäntöä meidän täytyy harkita ja työstää edelleen.

Puheenjohtajisto on myös päättänyt, että diplomi, joka annetaan palkintoseremoniassa vuodesta 2013 eteenpäin, korvataan pohjoismaista joutsenmerkkiä kuvaavalla pienoispatsaalla.

Näiden muutosten lisäksi puheenjohtajisto katsoo, että on tarvetta tehostaa ja modernisoida neljää palkintoa koskevia määräyksiä. Tämä voi tapahtua ainoastaan yhteistyössä ministerineuvoston kanssa, ja siksi meidän suosituksemme käsittelee tätä.

Tänä päivänä palkinnot toimivat eri tavalla, mitä tulee ehdokkuuksien ajankohtaan, julkistamiseen, palkintojen talouteen ja hallintoon sekä palkintoja koskeviin määräyksiin. Tässä näkisimme mielellämme muutoksen. Siksi toivomme rakentavaa yhteistyötä ministerineuvoston kanssa vuoden 2013 aikana niin, että neljää palkintoa koskevat kehykset ja määräykset saadaan harmonisoiduiksi 1. tammikuuta 2014 alkaen.

Lopuksi haluamme ottaa Nuorten Pohjoismaiden neuvoston mukaan ehdokasasetteluprosessiin. Tämä on mielestämme yksinkertaisesti luontainen osa palkintotyön modernisointia ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen vahvistamista.

Päätteeksi toteamme, että meneillään on useita hankkeita. Sen ohella, että keskustelua käydään Pohjoismaiden neuvoston elimissä, Pohjoismaiden ministerineuvosto on niin ikään ehdottanut uuden lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinnon perustamista. Tätä ehdotusta on käsitelty Pohjoismaiden neuvoston kulttuuri- ja koulutusvaliokunnassa, ja odotammekin siitä nyt seuraavassa asiakohdassa hyvää ja rakentavaa keskustelua.

Skandinavisk oversettelse:

Herr president! Nordiska rådets priser är rådets stora flaggskepp. De är vårt varumärke, vårt kännetecken, trots att priserna inte direkt är en del av vår politiska organisation. Priserna fungerar självständigt och oberoende av det politiska maskineriet, och så bör det vara också framöver. Nordiska rådets presidium är ändå intresserat av hur vi kunde optimera och harmonisera ramarna så att priserna blir synligare och mer betydelsefulla. Presidiet har därför beslutat att vinnarnas namn i fortsättningen offentliggörs först då priserna överräcks. Det är inte logiskt att priserna överräcks långt efter att vinnaren har offentliggjorts. Vi anser dessutom att detta kan vara en förutsättning för att nationella tv-bolag eventuellt ska bli mer intresserade av att uppmärksamma prisutdelningen.

Presidiet ser mycket gärna att prisutdelningen blir en mer omfattande och offentlig ceremoni där litteratur-, musik-, film- och miljöbranscherna får träffa politiker och varandra. En televiserad ceremoni av galatyp skulle ge priserna och pristagarna ökad och välförtjänt uppmärksamhet. Denna praxis bör vi överväga och bearbeta.

Presidiet har också beslutat att ett diplom som ges vid prisceremonin från och med år 2013 ersätts med en statyett föreställande det nordiska svanmärket.

Presidiet anser att det utöver dessa förändringar finns behov av att effektivera och modernisera bestämmelserna för de fyra priserna. Detta kan ske bara i samarbete med ministerrådet, och därför behandlar vår rekommendation detta.

I dag fungerar priserna på olika sätt vad gäller tidpunkten för kandidaturerna, offentliggörande, ekonomi och förvaltning samt bestämmelserna om priserna. Här skulle vi gärna se en förändring. Därför hoppas vi på ett konstruktivt samarbete med ministerrådet under år 2013 så att ramarna och bestämmelserna för de fyra priserna kan harmoniseras från och med den 1 januari 2014.

Till slut vill vi ta med Ungdomens Nordiska råd i kandidatnomineringsprocessen. Vi anser att detta helt enkelt är en naturlig del i att modernisera prisarbetet och stärka ungdomarnas delaktighet och möjligheter att bli hörda.

Avslutningsvis konstaterar vi att flera projekt pågår för närvarande. Diskussionen fortgår i Nordiska rådets organ, men dessutom har Nordiska ministerrådet föreslagit att ett nytt pris för barn- och ungdomslitteratur instiftas. Förslaget har behandlats i Nordiska rådets kultur- och utbildningsutskott och vi förväntar oss en bra och konstruktiv debatt om det under följande punkt på dagordningen.