342. Lulu Ranne (Svar på replik)

Upplýsingar

Gerð
Svar på replik
Ræðunúmer
342
Notandi
Speaker role
Nordisk Frihed
Staða
Waiting for transcription
Dagsetning

Vastaan ihan lyhyesti sillä tavalla, että kaikesta tekniikasta, jota otetaan käyttöön ja jota kehitetään, suurin osa on täysin keskeneräistä, ja sille pitää antaa oikea aika kehittyä, jotta me voimme sitten toteuttaa päästöjen vähennystä vaikuttavasti. Me kaikki haluamme tietenkin, että vetyteknologia tai synteettiset polttoaineet tai muut vastaavat tulevat nopeasti käyttöön, mutta tässä ei pidä kiihdyttää liikaa. On tärkeää, että me toimimme sillä tavalla, että sen tyyppistä lainsäädäntöä ja käytännön toimintaa, mitä meillä esimerkiksi tällä hetkellä täällä Pohjoismaissa on, toteutettaisiin muuallakin.

Sitten on tietenkin hirvittävän tärkeää myös se, että kun me keskustelemme näistä asioista, niin me muistamme, että Pohjoismaissa meidän päästömme ovat esimerkiksi vain kolmisen promillea kaikista maailman hiilidioksidipäästöistä. Sen takia on hirvittävän tärkeää, niin kuin sanoitkin, että teknologiaa pitää ottaa käyttöön ja näyttää muille maille mallia, mutta meidän pitää kuitenkin ottaa käyttöön vasta se tekniikka, joka on käyttökelpoista, joka ei köyhdytä meidän maitamme ja josta syntyy todellisia tuotteita. Innovaatiotoiminnassa on hyvin tyypillistä se, että ensimmäisestä keksinnöstä kestää useampi vuosikymmen ennen kuin siitä tulee meille käyttökelpoista ja hinnaltaan sopivaa ihan tuolla kentällä.

 

Skandinavisk oversettelse

Jag vill helt kort säga att största delen av all teknik som tas i bruk och utvecklas är ofullständig, och den måste ges tid att utvecklas så att vi sedan kan minska utsläpp på ett verkningsfullt sätt. Vi vill naturligtvis alla att vätgasteknik, syntetiska bränslen eller liknande snabbt ska kunna tas i bruk, men vi får inte skynda för fort här. Det är viktigt att vi agerar så att också andra länder kan genomföra samma typ av lagstiftning och praktiska åtgärder som vi till exempel nu har i Norden.

När vi diskuterar dessa frågor är det naturligtvis också förfärligt viktigt att minnas att våra utsläpp i Norden bara utgör cirka tre promille av alla koldioxidutsläpp i världen. Därför är det förfärligt viktigt, som du sade, att ta i bruk teknik och statuera exempel för andra länder, men vi ska bara ta i bruk sådan teknik som är användbar, som inte utarmar våra länder utan som kan användas för verkliga produkter. I innovationsverksamhet är det mycket vanligt att det tar flera årtionden innan den första uppfinningen blir användbar för oss och prismässigt lämplig på fältet.