Eva Runefelt

Siellä missä olimme

on siellä missä olemme

Veto menee

suoraan läpi,

uudelleen ja uudelleen

Sivellin ja jousi

lävistävät meidät

siellä missä olimme ja olemme yhä

Nämä muutamat rivit Eva Runefeltin Minnesburen-runokokoelman loppupuolelta ovat kuin tiivistelmä koko kirjasta. Teos käsittelee muistoja, jatkuvaa läsnäoloa nykyhetkessä ja samanaikaista viipymistä menneessä. Koko eletty elämä kulkee kanssamme ja sisällämme – lapsuus, vanhemmat ja sisarukset sekä lähes mystinen ja samalla hyvin järkiperäinen suhtautuminen kaikkeen tapahtuvaan, kuin myös aikuiselämä, joka alati kerryttää meihin kokemuksia, näkyjä ja muistoja elävistä ja kuolleista. Elämämme rikastuvat ja monihaaraistuvat, ne kasvavat kasvamistaan ja muuttuvat yhä ihmeellisemmiksi: me olemme olemassa, ja sisällämme on kaikki tämä.

Vuonna 1953 syntyneellä Eva Runefeltillä on takanaan monipuolinen kirjailijanura. Hän debytoi vuonna 1975 ja on sittemmin – uusin kirja mukaan luettuna – julkaissut 12 teosta. Vaikka hänen esikoisteoksensa oli romaani I Svackan, hänet tunnetaan ennen kaikkea lyyrikkona. Runokokoelmista voidaan mainita En kommande tid av livet (1975), Augusti (1981), Mjuka mörkret (1997) ja I ett förskingrat nu (2007). Niissä kaikissa aistitaan erittäin herkästi sielun liikkeitä suhteessa ympäristöön – luontoon, kaupunkiin ja muihin ihmisiin –, ja ne puhuvat aistikkaasti ja näennäisen pelkistetysti elämän vaikeimmista asioista, rakkaudesta, kuolemasta ja muistista.

Minnesburen on osittain lajirajoja rikkova. Se on jaettu kolmeen osaan: ”Barndomligt” (Lapsellista), ”Gåendeskrivandet” (Kävelykirjoitusta) ja ”Ögonblickligt” (Hetkellistä). Kahdessa ensimmäisessä osassa on proosarunoja tai lyhyitä proosakatkelmia, kun taas kolmas osa edustaa muodoltaan perinteisempää runoutta. Runefeltin kieli on silti tunnistettavissa koko kirjasta. Sävy on tutun tyyni, mutta siinä piilee vahva paatos – näennäistä arkipäiväisyyttä saattaa murentaa yllättävä ja raikas kuvakieli. Se antaa lukijalle uuden ja ikään kuin ylevöitetyn näkemisen tavan ja tekee lukemisesta elämyksen, joka intensiteetissään sivuaa niin musiikkia kuin kuvataidettakin.

Minnesburen on valtavan kaunis ja koskettava kirja, takauma lapsuuteen, jota tarkastellaan koko elämän kokemusten valossa. Eva Runefelt huipentaa teoksessa tuotantonsa sen puolen, joka käsittelee suuria kokonaisuuksia, ja ottaa samalla aimo harppauksen eteenpäin runoilijana. Runefelt osoittaa, että kirjailijantyö on liikkeen taidetta, olipa kyse kirjan sisäisestä elämästä tai itse ilmaisusta, hahmotuksesta.

Arne Johnsson