Rakel Haslund-Gjerrild

Eros, halu ja inhimilliset pyrinnöt – Rakel Haslund-Gjerrildin taidokas Adam i Paradis -romaani (”Aadam paratiisissa”, suomentamaton) loihtii lukijan silmien eteen syvää perehtyneisyyttä osoittavan muotokuvan elämänjanoisesta aisti-ihmisestä. Ihmisestä, joka on yhtä aikaa syrjässä ja kaiken keskiössä.

Rakel Haslund-Gjerrild debytoi vuonna 2016 tyylikkäällä ja realistisella novellikokoelmalla Øer. Vuonna 2020 häneltä ilmestyi ilmastotuhosta kertova ja väristyksiä aiheuttava dystopia Alle himlens fugle. Eksofiktiivisellä Adam i Paradis -romaanilla Haslund-Gjerrild osoittaa onnistuvansa kirjoittajana silminnähden kaikessa, mihin hän ryhtyy.

Taidemaalari Kristian Zahrtmannilla (1843–1917) on aivan omalaatuinen asema Tanskan taidehistoriassa, ja nyt hän pääsee osaksi myös merkittävää kirjallista fantasiaa Adam i Paradis -romaanissa. Romaanin lukeminen ei silti vaadi taiteilijan tai tämän aikakauden tuntemusta. Kristian Zahrtmann herää eloon Rakel Haslund-Gjerrildin suvereenissa kerronnassa – ja millaista kerrontaa se onkaan!

Eletään vuotta 1913, aivan suuren sodan kynnyksellä. Kristian Zahrtmann on romaanin alussa muuttamassa Kööpenhaminan-kotinsa ateljeeta vehmaan vihreäksi Edenin puutarhaksi, johon hän on lainannut puita ja palmuja kasvitieteellisestä puutarhasta. Zahrtmann valmistautuu maalaamaan teostaan Adam keder sig i Paradisets have (”Aadam ikävissään paratiisin puutarhassa”), jolta romaani on lainannut nimensä. Se on maalaus nuoresta, hyvin muodostuneesta ja alastomasta miehestä, jonka lähes paljasta elintä kohti kiemurtelee käärme. Teos uhkuu aistikkuutta ja erotiikkaa. Värivalinnat ovat räjähtäviä ja yllättäviä, mikä pätee sekä Aadamin muotokuvaan että Haslund-Gjerrildin tekstiin.

Hänen kielensä on yhtä aikaa yltäkylläistä ja kepeää, täyteläistä ja suoraviivaista sekä synestesiakokemuksia aiheuttavaa, kuten tässä: ”Sitruksen tuoksu tekee huoneesta oranssin.” Kieli tarjoaa valtavasti variaatioita, ja romaani on leikkisien ja väräjävien metaforien aarreaitta. Haslund-Gjerrild kykenee viemään meidät ajassa taaksepäin ja kirjoittamaan ikään kuin kaikki olisi uutta ja raikasta. Historiallinen todellisuus ei häntä rajoita, vaan se tuntuu suorastaan tarjonneen hänelle pääsyn luovan vapauden lähteelle. Kirjailija toki hallitsee historiansa, mutta erityisesti hänellä on hallussa sanataide. Hän lainaa meille silmät ja kielen, joilla aistia.

Romaanille on tunnusomaista kaksimerkityksisyyden käyttö tehokeinona. Kertoja Zahrtmann on leikkisä ja provosoiva, vahva ja turhamainen, herkkä ja itsevarma sekä tungetteleva ja arvoituksellinen. Tätä muotokuvaa eivät hallitse harmaan sävyt, vaikka aika onkin ajamassa päähenkilön ohi.

Haslund-Gjerrild kuvaa ikääntymistä säälimättä ja kauniisti. Kun kohtaamme 70-vuotiaan Zahrtmannin, hän on jo ajat sitten myöntänyt nähneensä parhaat päivänsä. Aika on jättänyt jälkensä kehoon, maksaläiskät valtaavat ruumiin, ja mies ”dalmatialaistuu”, kuten Haslund-Gjerrild kirjoittaa. ”Tartun luihini ja vedän itseni ylös nikama nikamalta.” Romaanin rappioaiheet luovat myös jännitettä. Vaikka kehon rauniomaisema herättää kaipuun mennyttä kohtaan, Zahrtmann ei katsele vain taaksepäin, vaan romaanin solisevana pohjavirtana on halu kokea enemmän. Kaipuun imu tuottaa innokkaita pyrintöjä.

Rakel Haslund-Gjerrild hyödyntääkin ääneen lausumattomia asioita hienostuneesti romaaninsa käyttövoimana. ”Että kotona olisi peili – miten hirveä ajatus.” Kaikki kun ei siedä päivänvaloa. ”Muiden kanssa on syytä jakaa vain ilot ja pienet surut, elämä taas pitää kantaa itse.”

Zahrtmann oli queer. Hän erottui taiteilijana aikalaisistaan, mutta hänen elämästään tuon ajan sukupuolimoraalin reunamilla ei sovi puhua. Romaanissa vain katseella on lupa koskea. Haslund-Gjerrild tekee hienostuneita ristileikkauksia fiktiosta historiallisiin dokumentteihin, jotka paljastivat Kööpenhaminassa vuosina 1906–1907 riehuneen suuren siveellisyysskandaalin. Sen myötä useita tunnettuja miehiä tuomittiin kanssakäymisestä miespuolisten prostituoitujen kanssa. Lukijaa viiltää varsinkin kirjassa siteerattu kolumni, jossa myöhemmin Nobelilla palkittu tanskalaiskirjailija Johannes V. Jensen suomii murskaavan pahantahtoisesti kollegaansa Herman Bangia. Tekstikatkelmat korostavat sitä, että kansan tuomiota vastaan ei voi puolustautua. Haslund-Gjerrild antaa ymmärtää, että tämä on syy siihen, miksi Zahrtmannin ilmeisen avoin seksuaalisuus jää oletusten tasolle. 

Haslund-Gjerrild yhdistää Adam i Paradis -romaanissa ajatuksen selkeyden ja aistimusvoiman. Hän päästää meidät lähelle ihmistä, jonka mielekkyyden jano tulee tukahdutetuksi maailmassa, joka Haslund-Gjerrildin sanoin näyttää ”kauhtuneelta servietiltä”.