Kim Fupz Aakeson ja Eva Eriksson (kuvitus)
Kirjan tapahtumat sijoittuvat meidän kulttuurimme luomiskertomuksesta juontaviin seitsemään päivään, jotka siten myös muodostavat yhden työviikon. Päällisin puolin kirja näyttää kertovan melko arkisista askareista, kuten kaupassa käymisestä, ruoanlaitosta, siivouksesta, television katselusta ja hyvänyönsuukoista. Samalla lukija saa kuitenkin seurata 5–6-vuotiaan Torstenin sielunelämää, kun hänen ainoa ja huonoin ystävänsä Willy saa kylvettyä epäilyksen siemenen hänen mieleensä: Eivätkö vanhempani enää rakasta minua, koska he ovat niin iloisia odottamastaan uudesta vauvasta?
Kirja kertoo lapsen elämän tärkeimmästä asiasta: perheyhteydestä sekä rakkaudesta ja huolenpidosta, myös silloin kuin lapsi ei (enää) ole perheessä ainoa huomion kohde. Willy pukee epäilyksen ja sen kielteiset vaikutukset sanoiksi esittäessään Torstenille, ettei tämä vanhempiensa mielestä enää ole suloinen. Hän myös toteaa, että Torsten voi ehkä joutua lastenkotiin tai muuttaa kirjastoon, koska se on aina auki ja kaikille ilmainen. Torsten alkaa huolestuneena kysellä rakkaudesta aina tilaisuuden tullen. Hän siivoaa huoneensa. Hän alkaa taas helliä vanhaa nalleaan. Hän kuvittelee erilaisia skenaarioita. Hän unelmoi. Ja hän saa hyvää tukea isoäidiltään. Näin hän voi laatia listan niistä asioista, jotka hän tietää rakkaudesta. Torsten saa listansa valmiiksi juuri sopivasti, kun hänen vanhempansa pyytävät häntä tulemaan heidän väliinsä sänkyyn sunnuntaiaamun aamiaiselle. Siellä hän tuntee – ainakin juuri silloin – että rakkautta kyllä riittää kaikille.
Kim Fupz Aakesonille tyypillinen tarina noudattaa kerrontamuotoa, jossa hän on todellinen mestari: selkeästi rakennettu, helppolukuinen ja arkinen kerrontatapa, joka on lapsille looginen ja jota lasten on mukava kuunnella, kun kertomus luetaan heille ääneen. Joukossa on kuitenkin myös paljon pikku huomautuksia, joita aikuisen (ääneen)lukijan on hyvä kommentoida. Kirjailija osaa kirjoittaa siten, että lapsen arki avautuu lukijalle kaikessa mietteliäisyydessään herättäen monia tunteita ja koskettaen kaikkia aisteja. Arjen tapahtumat tuntuvat tutuilta tarinaa kuunteleville lapsille, ja aikuinen lukija voi laskeutua lapsen tasolle lukiessaan asioista, jotka muuten saattavat tuntua ehkä liiankin arkipäiväisiltä tai latteilta.
Kirjan kuvitukset eivät pelkästään noudata tarinan kerrontaa, vaan ne myös korostavat tekstin monivivahteisuutta. Arkipäivästä tulee vieläkin arkisempaa. Ystävysten filosofisuus syvenee. Isoäidin elämänviisaus korostuu. Herra Brix -nallesta tulee entistäkin henkevämpi. Symbolit voimistuvat ja aistit herkistyvät. On kiinnostavaa katsoa, miten kuvittaja kuvaa vauvansa tuoksusta nauttivaa isää: hän on piirtänyt isälle ylisuuren nenän ja taivuttanut samalla isän koko kehon nenän orgaaniseksi jatkeeksi. Sitä jos jotakin voidaan kutsua arominvahventeeksi. Kuvituksista välittyy myös nokkelia sivutarinoita, esimerkiksi mielikuvitusskenaariossa, kun isä, äiti ja uusi vauva tulevat käymään kirjastossa, jossa Torsten istuu lukemassa kirjapyramidin huipulla. Isä esittelee vauvaa ylpeänä Torstenille, samalla kun äiti silmäilee kiinnostuneena hyllyissä olevia kirjoja.
Asetamme tämän kuvakirjan ehdokkaaksi, koska se kaikessa koruttomuudessaan pystyy kertomaan tarinan, joka olisi saattanut olla lattea ja epäuskottava mutta joka sen sijaan saa sekä lapset että aikuiset tuntemaan onnellisuutta siitä, että rakkautta riittää kaikille – ainakin juuri nyt. Søndag on teos, jonka yksinkertaisen koruttomat tekstit ja kuvitukset täydentävät toisiaan muodostaen harvinaisen ja aidontuntuisen kuvakirjan, joka on myös taiteellisesti laadukas.
Cecilie Eken, Jens Raahauge ja Søren Vinterberg.