Virallinen pohjoismainen yhteistyö
Pohjoismainen yhteistyö on poliittista, taloudellista ja kulttuurista. Lähtökohtana on keskittyminen aloihin, joilla yhteispohjoismaiset toimet luovat lisäarvoa maille ja niiden asukkaille.
Pohjoismaiden yhteisenä tavoitteena on kansainvälisesti vahva Pohjola, joka on eurooppalaisen ja globaalin yhteistyön tärkeä vaikuttaja. Yhteiset arvot auttavat vahvistamaan Pohjolaa yhtenä maailman innovatiivisimmista ja kilpailukykyisimmistä alueista.
Pohjoismaiden neuvosto ja Pohjoismaiden ministerineuvosto
Virallista pohjoismaista yhteistyötä tehdään hallitusten yhteistyöelimessä Pohjoismaiden ministerineuvostossa sekä parlamentaarikkojen yhteistyöelimessä Pohjoismaiden neuvostossa.
Pohjoismaiden ministerineuvostoa johtavat yhteistyöministerit. Yhteistyön perustana olevan Helsingin sopimuksen mukaan yhteistyöministerit avustavat pääministereitä pohjoismaisten yhteistyökysymysten yhteensovittamisessa.
Pohjoismaiden neuvostoa johtaa puheenjohtajisto, jossa on mukana parlamentaarikkoja koko Pohjolasta. Neuvoston jäsenet ja pääministerit pohtivat ajankohtaisia asioita ja pohjoismaisen yhteistyön kehittämistä kerran vuodessa yhteisessä huippukokouksessa, joka pidetään neuvoston istunnon yhteydessä.
Pohjolasta tulee maailman kestävin ja integroitunein alue
Pohjoismaiden pääministerit hyväksyivät pohjoismaiselle yhteistyölle yhteisen vision 20. elokuuta 2019: Pohjoismaiden visiona on tulla maailman kestävimmäksi ja integroituneimmaksi alueeksi vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetta palvelee Pohjoismaiden ministerineuvostossa tehtävä yhteistyö.