Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saaja 2023

Kun Joanna Rubin Dranger oli juuri aikuistunut, hänen rakas tätinsä Susanne teki itsemurhan. Rubin Dranger kuvaa genrerajoja ylittävässä kirjassaan Ihågkom oss till liv (”Muistele meidät eloon”, suomentamaton) tekstein ja kuvin sitä, miten hän vuosia myöhemmin alkaa selvitellä tädin itsemurhaan johtaneita asioita. Tutkimuksillaan hän murtaa hiljaisuuden ja selittää kiertoilmaukset, joiden kanssa hän oli kasvanut. Ne koskivat sukulaisia, jotka olivat joko ”kadonneet” tai joita ei ollut mainittu lainkaan. Rubin Drangerin tutkimukset johtavat toista maailmansotaa edeltäneisiin ja sen aikaisiin juutalaisvainoihin Saksassa, Puolassa, Liettuassa ja Venäjällä, mutta myös Pohjoismaiden antisemitismiin ja myönnytyspolitiikkaan sekä auttamishaluttomuuden tuhoisiin seurauksiin. Lisäksi ne johtavat iloon, joka syntyy yllättävistä kohtaamisista Yhdysvalloissa ja Israelissa elävien sukulaisten kanssa.

Tästä yhdistetystä tutkimus- ja kirjahankkeesta on syntynyt kaunis teos, jota kutsutaan kannessa dokumenttiromaaniksi. Se on kuitenkin niin paljon muutakin: sarjakuvaromaani, historiallinen kertomus, eräänlainen kirjoittajan päiväkirja ja omaelämäkerta, jossa kertojaminän yksityiselämä kietoutuu suuriin poliittisiin tapahtumiin. Valokuvat, piirustukset, akvarellit ja teksti yhdistyvät lähes pakahduttavaksi kertomukseksi, jonka täysin omalakinen muoto on jatkoa Art Spiegelmanin Mausin ja Marjane Satrapin Persepoliksen kaltaisten klassikkojen luomalle perinteelle. Rubin Drangerin katse kohdistuu herkeämättä suoraan pimeyteen, jonka hän löytää historiasta ja pian myös omasta sisimmästään – sekä siihen, miten tämä trauma vaikuttaa yhä sukupolvesta toiseen. 

Pohjimmiltaan kirja noudattaa juutalaisen rukouksen sanoja, jonka mukaan kuolleet tulisi muistella eloon. Kun Rubin Drangerille selviää, että suvussa oli ollut murhattu pikkupoika, jonka nimeäkään ei kukaan muista, lukija saa seurata epätoivoista vastausten etsimistä. Pojan nimen löytäminen on yhtäkkiä kaikki kaikessa. Kun se lopulta löytyy, Rubin Dranger saa yhdessä lukijan kanssa kokemuksen siitä, miten tärkeää juuri muistaminen ja kaiken kadonneen representaatio on. Se on vuosikymmenet ylittävä taannehtiva teko, joka korjaa vääryyksiä. Kadonneiden tarinan kirjaamisesta ja piirtämisestä tulee vastarinnan muoto, joka lähentelee maagista ajattelua: natsit tuhosivat nämä ihmiset ja elämän, jota he elivät, mutta Rubin Dranger kutsuu heidät takaisin unohduksesta. Kirjaamalla murhattujen nimet ja jäljentämällä huolellisesti heidän valokuvansa ja muotokuvansa kirja ennallistaa kuolleet. Historiaa ei voi muuttaa jälkikäteen, mutta kuolleet saavat elämän muistoissamme.