337. Kim Berg (Indlæg)

Information

Speech type
Indlæg
Speech number
337
Person
Speaker role
Den Socialdemokratiske Gruppe
Speech statuses
Waiting for transcription
Date

Arvoisa presidentti! Kun luin läpi tuota hyvää aloitetta, joka tosiaan on jo neljä vuotta sitten tehty, niin kiinnitin huomiota siihen, että siellä oli tiettyjä ilmastoystävällisiä laivoja Pohjoismaissa mainittu. Siellä oli muutamia norjalaisia ja yksi suomalainen, ja ajattelin, että tässä yhteydessä on hyvä tuoda esille, että meillä on Pohjoismaissa tällä hetkellä käsittääkseni edelleenkin maailman ympäristöystävällisin laiva, joka kulkee Vaasan ja Uumajan välillä. Aluksia on liikennöinyt reitillä jo 1940-luvulta lähtien, mutta tämä on nyt ensimmäinen laiva, joka on tehty ihan tähän tarpeeseen. Laiva tosiaan kulkee polttoöljyn lisäksi nesteytetyllä maakaasulla ja biokaasulla, ja tämän lisäksi alusta voidaan ajaa myös akkuenergialla, ja siinä mielessä tämä aloite on hyvin kannatettava.

Ajattelin, että tämä on hyvä siinä mielessäkin nostaa esille, että tämä hanke Vaasan ja Uumajan välillä kulkevasta laivasta hyvin kuvastaa pohjoismaista yhteistyötä, koska tämän laivan omistavat Vaasan kaupunki ja Uumajan kaupunki yhdessä. Tällaisia kaupunkien yhteisomistuksessa olevia laivoja ei taida Euroopassa olla kovinkaan monta, eli siinä mielessä tämä myös kuvastaa aika lailla tätä pohjoismaista yhteistyötä, mitä Vaasa ja Uumaja ovat jo vuosikausia tehneet.

 

Skandinavisk oversettelse

Ärade president! När jag läste igenom detta utmärkta förslag, som faktiskt gjorts redan för fyra år sedan, lade jag märke till att vissa klimatvänliga fartyg i Norden nämndes i förslaget. Några norska och ett finländskt fartyg nämndes, och jag tänkte att det vore bra att i detta sammanhang påpeka att vi i de nordiska länderna enligt min uppfattning fortfarande har världens mest miljövänliga fartyg, som går mellan Vasa och Umeå. Flera fartyg har trafikerat linjen sedan 1940-talet, men det här fartyget är det första som har skapats för just detta behov. Förutom brännolja använder fartyget faktiskt också flytande naturgas och biogas, och dessutom kan fartyget drivas med batterienergi, och i det avseendet är det här förslaget mycket välkommet.

Jag tyckte att det också vore bra att lyfta fram att detta projekt med ett fartyg som går mellan Vasa och Umeå utmärkt väl symboliserar det nordiska samarbetet, eftersom Vasa stad och Umeå stad samäger fartyget. Det finns inte särskilt många fartyg i Europa som är samägda av olika städer, så i det avseendet återspeglar detta också det nordiska samarbete som Vasa och Umeå har haft i åratal.