10 faktaa tasa-arvosta

Mand og kvinde sidder i en park
Photographer
Yadid Levy/Norden.org
Tasa-arvo on Pohjoismaille vahva profiilikysymys. Kokemuksemme osoittavat, että tasa-arvossa on kyse paitsi oikeuksista myös taloudellisesta välttämättömyydestä. Tasa-arvo on pohjoismaisten hyvinvointiyhteiskuntien peruspilari, ja kokemuksillamme on kova kansainvälinen kysyntä.

1. Työllisten naisten osuus on Pohjoismaissa maailman suurin. Pohjoismaisista naisista 74 prosenttia on työmarkkinoilla, mikä on reilusti yli OECD:n 66 prosentin keskiarvon. Tämä johtuu siitä, että lasten- ja vanhustenhoito on kaikkien ulottuvilla, naisten koulutustaso on korkea ja äideillä ja isillä on molemmilla oikeus tuettuihin perhevapaisiin. Islannissa naisten työllisyysaste on 82 prosenttia, ja kintereillä tulevat Sveitsi, Ruotsi, Norja ja Tanska.

 

2. ”Samasta työstä sama palkka” on kaikissa Pohjoismaissa lakisääteinen oikeus sekä tasa-arvopoliittinen tavoite. Pohjoismaisten naisten ja miesten välillä on kuitenkin muun maailman tavoin palkkaero, joka johtuu muun muassa ammatinvalinnoista. Pohjoismaissa palkkaero on keskimäärin 15,4 prosenttia ja EU:ssa 16,7 prosenttia. Luku ilmaisee naisten ja miesten bruttotuntipalkkojen välisen eron prosentteina miesten bruttotuntipalkoista.

 

3. Pohjoismaisille työmarkkinoille on tunnusomaista paitsi naisten suuri osallistuminen myös vahva sukupuolinen eriytyminen. Tästä tavataan puhua pohjoismaisena tasa-arvoparadoksina. Pohjoismaisista naisista 46 prosenttia työskentelee perinteisillä naisvaltaisilla aloilla, kuten sosiaali- ja terveydenhuollossa ja koulutusalalla. Miehistä näillä aloilla työskentelee vain 13 prosenttia. Naisvaltaiset alat ovat useimmiten pienipalkkaisia ja miesvaltaiset suuripalkkaisia.

 

4. Työelämän tasa-arvo on Pohjoismaille tärkeä tavoite, ja osa-aikatyön epätasa-arvoisesta jakautumisestaon tullut avainkysymys. Osa-aikatyön painottuminen naisiin vaikuttaa kansantalouteen sekä naisten palkkakehitykseen ja eläkkeisiin. Pohjoismaisista naisista osa-aikatyötä tekee 22,5 prosenttia, mikä on jonkin verran enemmän kuin Euroopassa keskimäärin (21,5 prosenttia).

 

5. Pohjoismaisten lapsiperheiden nettotuloista noin 10 prosenttia menee lastenhoitokuluihin. Jos kulut ovat huomattavasti tätä suuremmat, molempien vanhempien työssäkäynti ei aina kannata. Tällöin ei ole vaikea arvata, kumpi vanhempi yleensä jää lasten kanssa kotiin. Kaikkien ulottuvilla oleva lastenhoito on siten tasa-arvon kannalta ehdottoman tärkeä asia. Yhdysvalloissa lastenhoidon osuus lapsiperheiden menoista on 26 prosenttia ja Isossa-Britanniassa 34 prosenttia.

 

6. Pohjoismaisessa tasa-arvotyössä on jo pitkään pyritty siihen, että molemmat vanhemmat voisivat yhdistää palkkatyön ja lasten hankkimisen. Pohjoismaisilla vanhemmilla on oikeus olla pois töistä keskimäärin 345 päivää lasta kohden. Vanhempainpäivärahapäivien määrä vaihtelee eri Pohjoismaissa. Pisin etuuskausi on Ruotsissa (70 viikkoa) ja lyhin Islannissa (40 viikkoa).

 

 7. Pohjoismaiset isät hyödyntävät perhevapaita keskivertoa enemmän. Isien käyttämä osuus vanhempainpäivärahapäivistä on suurin Islannissa (28 prosenttia) ja Ruotsissa (25 prosenttia). Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan äitien elinaikainen tulo kasvaa seitsemän prosenttia jokaista isän käyttämää ylimääräistä perhevapaakuukautta kohden.

 

8. Työaikajoustoja tarjoavien yritysten osuus on Euroopassa suurin Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa. Yli puolet Pohjoismaiden työssäkäyvistä voi itse vaikuttaa työaikaansa, mikä parantaa naisten ja miesten mahdollisuuksia yhdistää perhe-elämä sekä vaativa ja kiinnostava työ.

 

9. Pohjoismaissa on enemmän korkeasti koulutettuja naisia kuin miehiä. Yhteensä 61 prosenttia korkea-asteen tutkinnon suorittaneista on naisia. Jos tätä osaamisvarantoa osattaisiin hyödyntää nykyistä useammilla pohjoismaisilla työpaikoilla, meillä olisi paremmat edellytykset tasa-arvotavoitteiden saavuttamiseen.

 

10.  Joka kolmas pohjoismainen esimies (36 prosenttia) on nainen, mikä on eurooppalaista keskitasoa.  Naisetovat korkeammasta koulutustasostaan huolimatta aliedustettuja korkeissa asemissa. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskunnan investointeja koulutukseen ja naisten osaamiseen ei vielä hyödynnetä täysipainoisesti.