Pohjoismaat vetävät yhtä köyttä ilmastokokouksen seurannassa

27.04.16 | Uutinen
Nordic Pavilion COP21
Pohjoismaiden ympäristö- ja ilmastoministerit vahvistivat kokouksessaan 27. huhtikuuta sitoutumisensa Pariisin sopimuksen vahvaan täytäntöönpanoon. Ministerit käynnistivät myös joukon uusia aloitteita COP21:n seurannan tukemiseksi. Lisäksi he antoivat julkilausuman Pohjoismaiden tuesta vahvalle kansainväliselle ympäristöhallinnolle, jota kanavoidaan UNEA-2:n ja UNEPin kautta.

Pohjoismaiden ympäristö- ja ilmastoministerit keskustelivat kevätkokouksessaan Suomessa 27. huhtikuuta COP21-ilmastokokouksen seurannasta, Pariisin sopimuksen täytäntöönpanosta sekä tulevasta ilmastoyhteistyöstä.

– Pariisin sopimus antoi maailmalle suunnan kohti vihreää kasvua ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä. Nyt alkaa varsinainen työ. Pohjoismaiden ministereinä me ilmaisemme vahvan tukemme sopimuksen pitkän aikavälin tavoitteille ja tehokkaalle täytäntöönpanolle, totesi maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, joka edusti Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaata Suomea.

Ministerit antoivat hyväksyntänsä useille lähikuukausina käynnistettäville aloitteille, jotka keskittyvät esimerkiksi Pohjoismaiden kokemuksiin eri alojen vähäpäästöisistä ratkaisuista. Erityishuomiota annetaan myös yksityisen ilmastorahoituksen edistämiselle, aiottujen kansallisten panosten (INDC) toteutukselle sekä tiedotukselle, joka liittyy ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin arktisilla alueilla.

Ministerit sopivat niin ikään, että Pohjoismaat selvittävät mahdollisuuksia yhteispohjoismaiseen näkyvyyteen COP22-kokouksessa.   

Pariisin sopimus antoi maailmalle suunnan kohti vihreää kasvua ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä. Nyt alkaa varsinainen työ. Pohjoismaiden ministereinä me ilmaisemme vahvan tukemme sopimuksen pitkän aikavälin tavoitteille ja tehokkaalle täytäntöönpanolle.

Pohjoismaat vahvan kansainvälisen ympäristöhallinnon puolustajina

Pohjoismaat ovat olleet YK:n ympäristöohjelman vankkumattomia tukijoita aina siitä lähtien, kun se perustettiin YK:n ensimmäisen suuren ympäristökokouksen jälkimainingeissa vuonna 1972. Nykytilanteessa on ensiarvoisen tärkeää, että YK:n ympäristöohjelman hallintoneuvostolle (UNEA) ja YK:n ympäristöohjelmalle (UNEP) annetaan merkittävä rooli kestävän kehityksen Agenda 2030:n toteutuksessa sekä pyrittäessä edistämään Pariisin sopimuksen pikaista täytäntöönpanoa. Pohjoismaiden ministerit ilmaisivatkin hyväksymässään julkilausumassa vahvan tukensa 23.–27. toukokuuta 2016 järjestettävälle UNEA-2-kokoukselle ja UNEPille.

Ministerit keskustelivat niin ikään muovien ja mikromuovien aiheuttamasta merten saastumisesta, joka on kasvava ongelma. He hyväksyivät julkilausuman, jossa he ilmaisevat syvän huolensa meressä kelluvan roskan haittavaikutuksista ihmisen terveyteen ja meren eliöstöön sekä vaativat toimia, joilla torjutaan muovien ja mikromuovien päätymistä meriympäristöön.