Vahvaa tukea sopupelien vastaisille pohjoismaisille toimille

12.04.18 | Uutinen
Matchfixning
Photographer
Click and Boo on Unsplash
Pohjolasta tulee maailman ensimmäinen alue, jossa tehdään rajat ylittävää yhteistyötä sopupelien torjumiseksi. Näin totesi Osaaminen ja kulttuuri Pohjolassa -valiokunta neuvoston teemaistunnossa Islannissa.

Globaali ongelma

– Sopupelit ovat suuri ongelma koko maailmassa ja ne edustavat epätervettä urheilukulttuuria. Sen vuoksi Pohjoismaiden neuvoston on tärkeää kiinnittää asiaan huomiota, jotta alueestamme voi tulla johtava toimija ja voimme yhdessä vaikeuttaa sitä, että sopupelien järjestäjät siirtävät toimintaansa toiseen Pohjoismaahan, sosiaalidemokraattisen ryhmän jäsen Annette Lind sanoo.

Sopupelit ovat suuri ongelma koko maailmassa ja ne edustavat epätervettä urheilukulttuuria. Sen vuoksi Pohjoismaiden neuvoston on tärkeää kiinnittää asiaan huomiota, jotta alueestamme voi tulla johtava toimija ja voimme yhdessä vaikeuttaa sitä, että sopupelien järjestäjät siirtävät toimintaansa toiseen Pohjoismaahan.

 

Sopupelit ovat globaali ongelma, ja valiokunnan jäsenet haluavat antaa selvän viestin pohjoismaisen yhteistyön tarpeesta alalla. Akureyrissa 10. huhtikuuta pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin ehdotus siitä, että Pohjoismaiden ministerineuvosto asettuu tukemaan Pohjoismaiden kansallisten olympiakomiteoiden ja kansallisten urheiluliittojen tavoitetta siitä, että Pohjolasta tulee ensimmäinen alue maailmassa, joka luo koko Pohjolan kattavan järjestelmän sopupelaamisen vastaisten sanktioiden vastavuoroiseksi tunnustamiseksi.

Ruotsi näyttää tietä uudella lainsäädännöllään

Poliittisen prosessin edetessä on tärkeää myös, että Pohjoismaat tarkastelevat uusia ratkaisuja eri tavoin. Ruotsissa työhön on panostettu uusilla lakiesityksillä, jotka merkitsevät tiukempia rangaistuksia pelaajiin vaikuttaville sopupelien järjestäjille sekä sopupelejä hyödyntäville veikkaajille. Valiokunnan jäsen Peter Johnsson kertoo:

– Samalla kun lainsäädäntöä kiristetään, Ruotsin pelimarkkinoille laaditaan uusia sääntöjä, joiden mukaan esimerkiksi kansainvälisten peliyhtiöiden on haettava lisenssiä, minkä myötä sopupelejä pystytään valvomaan paremmin.

Ruotsin tiukentaessa sopupelejä koskevaa lainsäädäntöään toivonkin nyt, että siitä tulee esimerkki, jota muut Pohjoismaat voivat seurata.

Toiveena on, että tämänkaltaiset kansalliset aloitteet ja kokemukset voivat levitä koko Pohjolaan ja sillä tavalla viedä kehitystä eteenpäin nopeammin. Annette Lind korostaa:

– Ruotsin tiukentaessa sopupelejä koskevaa lainsäädäntöään toivonkin nyt, että siitä tulee esimerkki, jota muut Pohjoismaat voivat seurata.

Peliyhtiöillä tärkeä asema

Pohjoismaiden kansalliset olympiakomiteat ja urheiluliitot tekevät tiivistä yhteistyötä kaikkia Pohjoismaita koskevan säännöstelyn parissa, mutta valiokunta painottaa, että myös valtion peliyhtiöillä on tärkeä asema sopupelien valvonnan turvaamisessa ja kehittämisessä järjestelmiensä avulla.

Hyväksytyn jäsenehdotuksen sopupelaamisen vastaisten sanktioiden vastavuoroisesta tunnustamisesta on laatinut sosiaalidemokraattinen ryhmä. Nyt se lähetetään Pohjoismaiden neuvoston yleiskokouksen käsiteltäväksi.