Claus Beck-Nielsen

Harvinaisen varmalla kielellisellä otteella Claus Beck-Nielsen (s. 1963) kertoo tässä romaanissa omalaatuisella tavalla erilaisista kiusallisista tilanteista ja enemmän tai vähemmän kuvitteellisista tapaamisista kirjassa nimeltä mainittujen kirjailijoiden kanssa. Kirjan johdantoluvussa kirjailija saapuu Kööpenhaminaan ja debytoi Hvedekorn-lehdessä. Seuraavissa 12 luvussa hän kertoo tapaamisistaan kahdentoista tanskalaisen kirjailijan (De Danske Forfattere) kanssa. Samalla kirjan tarinat välittävät kuvan kolmannestatoista kirjailijasta, kirjan kirjoittajasta itsestään.

Kirjassa on erityistä se, että samalla kun se on hauska, se myös koko ajan tasapainoilee vakavien asioiden rajamailla. Tanskalaisten kirjailijoiden muotokuvat ovat varmastikin karrikoituja, mutta kaikkiin sisältyy myös todellinen puoli, ainakin myyttinen totuus, joka välittyy, kun kirjailija muistelee itseään nuorena ja epävarmana kirjoittajana. Tapaamisista tulee syvimmillään eksistentiaalisia, koska kirjan minämuodossa puhuva kirjoittaja kärsii jatkuvasta kriisistä, joka on sinänsä perinteinen identiteettikriisi: Kuka minä olen? Minulla on kaikki nämä mahdollisuudet, mutta minkä valitsisin?

Tanskalaisten kirjailijoiden muotokuviin on tietenkin helpompi suhtautua – ja niitä on helpompi ymmärtää – mikäli lukija tuntee kyseiset kirjailijat ja on parhaassa tapauksessa myös lukenut heidän teoksiaan. Olemme kuitenkin vakuuttuneita siitä, että Claus Beck-Nielsenin kirjaa voi lukea myös ilman taustatietoa, ja tapaamisten kuvaukset voivat tuntua lukijasta silti sekä huvittavilta että puistattavilta. Jokainen voi eläytyä kirjailijan ulkopuolisuuden tunteeseen ja toiveeseen kuulua mukaan – tai olla kuulumatta. Lukijalla herää halu päästä karkuun, samalla kun kirjan henkilökuvaukset vetävät häntä puoleensa.

Kaavamaisesta sommittelustaan huolimatta kirja ei toista itseään, päinvastoin: tapaamiset ovat muodoltaan hyvinkin erilaisia. Tanskalaiset kirjailijat näyttäytyvät elegantisti erilaisissa tilanteissa – ja erilaisessa suhteessa kirjan kirjoittajaan. Heitä ovat Poul Borum, Jens Christian Grøndahl, Peter Høeg, Pia Tafdrup, Peer Hultberg, Hans Otto Jørgensen, Henrik Nordbrandt, Jørgen Leth, Christina Hesselholdt, Klaus Rifbjerg ja Ib Michael. Joitakin tapaamisia ei ole vielä ollutkaan, kun taas toiset tapaamiset ajoittuvat jo kauas menneisyyteen...

Claus Beck-Nielsen kirjoittaa kunnioittavasti yhdestä kirjailijasta, samaistuu toiseen, pettyy kolmanteen ja on ollut naimisissa neljännen kanssa. Viides puolestaan nai hänen oman vaimonsa ja makasi ehkä hänen sängyssään Kööpenhaminassa samalla kun hän itse makasi kyseisen kirjailijan sängyssä Århusissa – voiko tilanne enää olla kiusallisempi? Tai hauskempi? Ja miten herkkävireisesti kirjailija siitä osaakaan kirjoittaa! Kerronta liukuu tanskalaisista kirjailijoista kirjoittajan omaan elämään, hänen muistoihinsa omista sukulaisistaan – ja jälleen muihin kauan sitten, muissa kylissä ja todellisuuksissa sattuneisiin kiusallisiin tilanteisiin.

Tämä teos toimii monella tasolla: humoristisena kirjallisuudenhistoriana; ihmisten välisten rajojen tutkielmana, jossa ylitetään totuttuja psykologisia rajoja: varovaisuus, ujous ja pelko; syvällisenä itsensä tiedostamisena; peilikabinettina – kuten kirjan alaotsikko antaa ymmärtää – sekä kirjailijalle itselleen mutta myös lukijalle. Paradoksaalista on se, että kieli hillittömässä hauskuudessaan (kuten sanottu: tämä on todella harvinaista!) on samalla kuitenkin varovaista, ujoa ja pelokasta ja niin täsmällistä, ettemme ole lukeneet tällaista tanskan kielellä vuosikymmeniin.

Lilian Munk Rösing, Asger Schnack