Kim Hiorthøy

Viime vuosina hän on kuitenkin tullut vahvasti esiin innovatiivisena muusikkona electronica-genren alalla ja saa nyt ensimmäisestä levystään Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkintoehdokkuuden.

Hei-levyn julkaisun jälkeen Hiorthøyltä on ilmestynyt useita huomattavia levyjä, jotka osoittavat tämän innovatiivisen electronica-taiturin puhjenneen täyteen kukoistukseen.

Jo Hei-levyltä on kuultavissa useita Hiorthøyn tuotannon tunnusmerkkejä: elektronisesti työstetty lähes naivistinen yksinkertaisuus, jokapäiväisyys, dokumentaarisuus ja häivähdys nostalgiaa.

Hiorthøy on samplannut useisiin raitoihin katkelmia, joissa hän soittaa itse useita varsin yksinkertaisia instrumentteja. Soiton taso on sinänsä hyvin vaatimatonta, mutta oikealla tavalla samplattuina ja koostettuina – ja joskus myös monimutkaisiin ohjelmoituihin rytmikuvioihin yhdistettyinä – nämä fragmentit luovat aivan erityisen tunnelman, joka on toisinaan hieman ounasteleva ja mystinen ja toisinaan haikean kaipaava.

Tässä yhteydessä on oleellista myös se, että Hiorthøy on paitsi taitava hyödyntämään elektroniikan tarjoamia mahdollisuuksia myös kykeneväinen säveltämään pieniä tarttuvia melodianpätkiä, jotka vangitsevat kuulijan huomion samalla kun vartalo joutuu rytmiraidan valtaan.

Hiorthøy käyttää myös ”kenttänauhoituksia”, eli dokumentaarisia äänityksiä, jotka hän pilkkoo osiin ja käsittelee ja antaa niille siten aivan uuden semioottisen merkityksen.

Kuten eräs kirjoittaja on todennut, Hiorthøyn musiikki on niin kiinnostavaa, koska se ”tutkii hi-fin ja lo-fin, dokumentaarisuuden ja esittävyyden sekä naivismin ja konstruktivismin välisiä jännitteitä”.