Palkinnonsaaja

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2007 musiikkipalkinnon sai tukholmalainen Eric Ericsonin kamarikuoro.

Eric Ericsonin kamarikuoron (EEKK) perusti Eric Ericson vuonna 1945, ja se on legendaarinen tiennäyttäjä ruotsalaisessa ja kansainvälisessä musiikkielämässä. EEKK on eräänlainen ruotsalaisen kuorotaiteen lippulaiva, mistä ovat osoituksina toistuvat kutsut tärkeille musiikkifestivaaleille ja yhteistyöhankkeet maailman johtavien orkesterien – kuten Berliinin filharmonikkojen ja Wienin filharmonikkojen – kanssa.

EEKK:n ja sen sisarkuoron eli Radiokuoron monivuotinen yhteistyö on hieno esimerkki Ruotsin kuorosoinnun suuresta kansainvälisestä menestyksestä. Kuoron ohjelmisto on nykyisin hyvin lavea, mikä johtuu jatkuvista pyrkimyksistä löytää uutta musiikkia ja uusia työskentelyalueita renessanssimusiikista aina viimeisimpään avantgardeen. EEKK on ollut ruotsalaisille säveltäjille jo sukupolvien ajan ihanteellinen kuoro tyypillisen "pohjoismaisen" sointinsa ja pitkälle kehittyneen taiturimaisuutensa ansiosta.

Kuoro kuuluu ammattikuorojen ehdottomaan kansainväliseen kärkikastiin, ja se on saanut useita tunnustuksia, joista mainittakoon Deutsche Schallplattenpreis- ja Edison-palkinnot. EEKK tekee vuosittain useita ulkomaankiertueita, ja se on nähty tiuhaan eri puolilla Eurooppaa, Yhdysvaltoja ja Kanadaa.

Kuoro on tehnyt lukuisia a cappella -levytyksiä, ja sen levyjä on monen levy-yhtiön luetteloissa. Huomattavan a cappella -toimintansa lisäksi kuoro tekee jatkuvasti yhteistyötä Kuninkaallisten filharmonikkojen, Ruotsin radion sinfoniaorkesterin sekä Drottningholmin barokkiyhtyeen kanssa. EEKK on kiertänyt ahkerasti yhteistyökumppaniensa kanssa ja levyttänyt Bachin H-mollimessun, Jouluoratorion, Johannespassion ja Matteuspassion.