Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2017 musiikkipalkinnon saaja

Susanna Mälkin puolesta palkinnon otti vastaan hänen veljensä Mikko Mälkki Pohjoismaiden neuvoston palkintojenjakotilaisuudessa Finlandia-talossa 1. marraskuuta.
Palkintolautakunnan perustelu:
Susanna Mälkki on sekä klassisen musiikin että nykymusiikin monipuolinen ja omistautunut maestro, joka on rakentanut omanlaisensa polun klassisen musiikin maailmassa. Hän lukeutuu maailman kapellimestarien ehdottomaan eliittiin.
Susanna Mälkki haluaa tutkia ja laajentaa jokaisen johtamansa teoksen soinnin ulottuvuuksia ja värejä. Hän tulkitsee perinteisiä mestariteoksia ainutlaatuisella, nykymusiikin tuntijan otteellaan ja yllättää kuulijan usein uusilla, arvaamattomilla vivahteilla ja äänimaisemilla.
Ennen kapellimestariksi ryhtymistä Mälkki teki menestyksekkään uran sellistinä, ja hän hyödyntää siihen pohjautuvaa kokemustaan taidokkaasti kapellimestarin työssään. Hän näkee orkesterin johtamisen ennen kaikkea yhteistyönä niin muusikoiden kuin säveltäjienkin kanssa.
Kaiken kaikkiaan Susanna Mälkki, Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari, Los Angelesin filharmonikkojen päävierailija, ympäri maailman arvostettu vieraileva kapellimestari ja pohjoismaisen nykymusiikin todellinen mestari, tuo alalleen uutta energiaa ja uusia näkökulmia keskittyen ainoastaan kaikista tärkeimpään – musiikkiin. Näin hänestä on tullut myös juuri sellainen innoittava ja innovatiivinen roolimalli, jollaisia nykymusiikin ja klassisen musiikin tulevaisuus tarvitsee.