Grönlannin pyhäpäivät
Grönlannissa vietetään pitkälti samoja pyhäpäiviä kuin muissakin Pohjoismaissa. Myös monet muut merkkipäivät ovat samoja kuin etenkin Tanskassa. Grönlannissa ei ole vähittäiskauppojen aukioloaikoja säätelevää lakia, joten kaupat saavat olla auki periaatteessa aina halutessaan. Useimmat kaupat ovat kuitenkin kiinni joulun ja pääsiäisen pyhinä, etenkin pienimmissä kylissä ja kaupungeissa. Suurimmissa kaupungeissakin pyhäpäivinä ovat auki lähinnä suurimmat päivittäistavarakaupat.
Grönlannin pyhäpäivät
Seuraavat pyhäpäivät ovat palkansaajille yleensä vapaapäiviä:
- 1.1.: uudenvuodenpäivä
- Pääsiäinen: kiirastorstai, pitkäperjantai, pääsiäispäivä ja toinen pääsiäispäivä. Pääsiäispäivä on aikaisintaan 22.3. ja myöhäisintään 25.4.
- Suuri rukouspäivä: Neljättä pääsiäisen jälkeistä sunnuntaita edeltävä perjantai; aikaisintaan 17.4. ja myöhäisintään 21.5.
- Helatorstai: 40 päivää pääsiäissunnuntain jälkeen; aina torstai, aikaisintaan 30.4. ja myöhäisintään 3.6. Huomaathan, että jotkin koulut ja päiväkodit ovat kiinni helatorstain jälkeisenä perjantaina.
- Helluntai: Helluntaipäivä ja toinen helluntaipäivä. Helluntaipäivä on seitsemäs pääsiäisen jälkeinen sunnuntai; aikaisintaan 10.5. ja myöhäisintään 13.6.
- 25.12.: joulupäivä
- 26.12.: tapaninpäivä
Työehtosopimusten mukaiset vapaapäivät Grönlannissa
Palkansaajalla voi olla oikeus vapaaseen muinakin päivinä kuin pyhäpäivinä. Asia selviää työsopimuksesta, henkilöstökäsikirjasta tai työehtosopimuksesta. Seuraavat päivät voivat monesti olla vapaapäiviä Grönlannin työpaikoilla:
- 1.5.: Itsehallinnon vuosipäivä / kansainvälinen työn päivä (usein puolikas vapaapäivä)
- 21.6.: Ullortuneq (Grönlannin kansallispäivä)
- 24.12.: jouluaatto
- 31.12.: uudenvuodenaatto
Grönlannin muita juhla-, liputus- ja merkkipäiviä
- 6.1.: Mitaarneq (loppiainen)
- 5.2.: hänen kuninkaallisen korkeutensa kruununprinsessa Maryn syntymäpäivä
- 6.2.: hänen kuninkaallisen korkeutensa prinsessa Marien syntymäpäivä
- Helmi–maaliskuu: laskiaissunnuntai. Sunnuntaina seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä; aikaisintaan 1.2. ja myöhäisintään 7.3.
- 23.3.: Pohjolan päivä
- 9.4.: Tanskan miehityksen vuosipäivä
- 16.4.: hänen majesteettinsa kuningatar Margareeta II:n syntymäpäivä
- 29.4.: hänen kuninkaallisen korkeutensa prinsessa Benedikten syntymäpäivä
- 5.5.: Tanskan saksalaismiehityksestä vapautumisen vuosipäivä
- 26.5.: hänen kuninkaallisen korkeutensa kruununprinssi Frederikin syntymäpäivä
- 1.6.: lasten päivä
- 5.6.: perustuslain päivä (Tanska)
- 7.6.: hänen kuninkaallisen korkeutensa prinssi Joachimin syntymäpäivä
- 15.6.: valdemarinpäivä / Pohjois-Schleswigin ja Tanskan jälleenyhdistymisen vuosipäivä
- 23.6.: juhannusaatto
- 3.7.: Hans Egeden päivä
- 23.9.: Länsi-Pohjolan päivä
- 24.10.: YK:n päivä
- 21.12.: talvipäivänseisaus (ullukinneq)
Erityisiä grönlantilaisia merkkipäiviä
6.1. Mitaarneq
Mitaarneq tarkoittaa naamioitumista tai ilveilyä. Perinne juontaa juurensa Itä- ja Länsi-Grönlannin ikivanhasta inuiittikulttuurista, ja sillä on yhtymäkohtia myös Pohjois-Amerikan inuiittien perinteisiin.
Mitaarneqin vietto on vakiintunut samalle päivälle kuin loppiainen luultavimmin tanskalaissiirtokuntien vaikutuksesta. Naamiaisasuiset pojat kulkivat 1800-luvun Tanskassa loppiaisena kaupunkien kaduilla ja kujilla ja lauloivat virsiä kulkiessaan.
1.6. lasten päivä
Lasten asemaan kiinnitetään monissa maissa huomiota YK:n kansainvälisenä lapsen oikeuksien päivänä, mutta Grönlannissa lasten päivää vietetään 1. kesäkuuta.
Päivää juhlistetaan eri tavoin eri paikkakunnilla ja eri vuosina, mutta olipa kyse minkälaisista tempauksista tahansa, lapset ovat aina pääosassa.
21.6. Ullortuneq
Grönlannin kansallispäivää vietetään vuoden pisimpänä päivänä 21. kesäkuuta. Grönlanninkielinen sana ullortuneq tarkoittaa pisintä tai suurinta päivää.
Juhlapäivän ajankohdan päätti Grönlannin itsehallinto vuonna 1985, ja Grönlannin itsehallintolaki tuli voimaan samana päivänä vuonna 2009.
Päivää juhlistetaan eri puolilla Grönlantia monin eri tavoin. Useilla paikkakunnalla järjestetään kansallispäivänä hylkeenpyyntikilpailu, jossa osallistujat lähtevät matkaan veneillään ja kilpailun voittaa se, joka palaa nopeimmin satamaan hylje saaliinaan.
31.12. uudenvuodenaatto
Uudenvuodenaattoa juhlitaan Grönlannissa pitkälti samalla tavoin kuin Tanskassa ja Färsaarilla.
Ilotulitusten pauketta ja taivaankannen valaisevaa väriloistoa pääsee Grönlannissa kuitenkin ihailemaan peräti neljästi: klo 20.00, jolloin vuosi vaihtuu Tanskassa, klo 22.00, jolloin vuosi vaihtuu Färsaarilla, klo 23.00, jolloin vuosi vaihtuu Itä-Grönlannissa, sekä klo 24.00, jolloin vuosi vaihtuu Länsi-Grönlannissa.
Jos sinulla on kysymyksiä, tai jos olet kohdannut ongelmia toisessa Pohjoismaassa, voit täyttää yhteydenottolomakkeemme.
HUOM! Jos kysymyksesi koskee hakemusten käsittelyä, tietyn etuuden hakemista tai muuta henkilökohtaista kysymystä, ole yhteydessä suoraan vastaavaan viranomaiseen.