Opas: kausityö Ruotsissa
Etsitkö kesätyötä Ruotsista? Vai tuletko Ruotsiin töihin mieluummin talvikaudeksi?
Ruotsiin kannattaa tulla kausitöihin monestakin eri syystä. Saat uusia valmiuksia, pääset kokeilemaan uutta työtä, tapaat uusia ihmisiä ja tutustut uuteen maahan. Saat tilaisuuden tutustua Ruotsiin ja ruotsalaisiin, ja saat siinä sivussa vielä palkkaakin. Työnhaun laajentaminen naapurimaan puolelle voi auttaa nuorta tai opiskelijaa työllistymään loman ajaksi.
Monet ruotsalaiset työnantajat tarvitsevat kausityövoimaa ja palkkaavat mielellään työntekijöitä, jotka palaavat huippusesongin jälkeen kotimaahansa. Kausityöpaikkoja on tarjolla etenkin matkailu-, hotelli- ja ravintola-alalla, viihdealalla ja hoiva-alalla.
Kausityötä on tarjolla sekä kesäisin että talvisin. Hotellit, ravintolat, baarit ja lomakohteet rekrytoivat vilkkaimmaksi kaudeksi paljon uusia työntekijöitä, ja sinä saatat hyvinkin olla juuri se henkilö, jota tiimissä tarvitaan.
Työlupa Ruotsissa
Pohjoismaiden kansalaisilla on oikeus asua ja työskennellä toisessa Pohjoismaassa ilman työ- ja oleskelulupaa. Pohjoismaan kansalainen voi oleskella Ruotsissa korkeintaan 12 kuukautta kirjautumatta Ruotsin väestörekisteriin.
Jos olet EU-maan kansalainen, voit tulla Ruotsiin töihin ilman työlupaa tai rekisteröimättä oleskeluoikeuttasi. Jos olet kolmannen maan kansalainen, sinun tulee hakea oleskelulupaa Ruotsin maahanmuuttovirastosta ennen kuin voit tulla Ruotsiin töihin.
Verotus Ruotsissa
Sinun tulee hakea väliaikaista ruotsalaista henkilötunnusta (samordningsnummer). Voit hakea sitä samalla kun tilaat verokortin ja haet SINK-verotusta Ruotsin verovirastosta.
Jos aiot työskennellä Ruotsissa alle kuusi kuukautta, maksat tuloistasi 25 prosentin suuruista SINK-tuloveroa (särskild inkomstskatt för utomlands bosatta).
Kun maksat SINK-veroa, sinun ei tarvitse tehdä veroilmoitusta Ruotsissa. Voit tulostaa SINK-lomakkeen Ruotsin veroviraston verkkosivuilta ja palauttaa sen verovirastoon. Lomakkeen liitteeksi tarvitset kopion passista tai muusta henkilöllisyystodistuksesta. SINK-verohakemuksella haet samalla myös väliaikaista henkilötunnusta. Työnantaja tarvitsee väliaikaista henkilötunnustasi palkanmaksua varten. Hakemus kannattaa tehdä ajoissa, sillä sen käsittelyyn voi mennä aikaa.
Jos ansaitset yli 90 prosenttia verotettavasta tulostasi Ruotsissa, voit SINK-veron sijaan maksaa tuloistasi tavallista ruotsalaista tuloveroa. Käytä samaa lomaketta, mutta ilmoita kohdassa ”Övriga upplysningar”, että haluat maksaa tuloistasi veroa Ruotsin tuloverolain mukaisesti (Jag vill bli beskattad enligt inkomstskattelagen). Samassa lomakkeen kohdassa haet perusvähennystä.
Perusvähennys tarkoittaa sitä, että ansaitset ensimmäiset 20 000 Ruotsin kruunua verottomana. Tämän summan ylittävästä osasta maksat veroa 30–35 prosenttia. Jos maksat veroa Ruotsin tuloverolain mukaisesti, sinun on tehtävä veroilmoitus Ruotsiin. Ruotsin veroviranomainen lähettää sinulle keväällä esitäytetyn veroilmoituksen. Täydennä puuttuvat ulkomaantulot esitäytettyyn lomakkeeseen.
Pankkitilin avaaminen Ruotsissa
Selvitä työnantajaltasi, pitääkö sinulla olla ruotsalainen pankkitili. Ruotsalainen väliaikainen henkilötunnus voi helpottaa pankkitilin avaamista.
Kaikki työnantajat eivät edellytä ruotsalaista pankkitiliä, vaan maksavat palkan tilillesi kotimaahan.
Työjakson päätyttyä voit joko lakkauttaa ruotsalaisen pankkitilisi tai pitää sen voimassa.
Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet Ruotsin työmarkkinoilla
Kesätyöntekijällä on Ruotsissa samat palkkaan, työaikaan ja työsuojeluun liittyvät oikeudet kuin muillakin työntekijöillä.
Palkansaajakeskusjärjestö LO on koonnut tietopaketin, johon sinun kannattaa tutustua ennen Ruotsiin lähtöäsi. Ota yhteyttä LO:hon, jos tarvitset lisätietoja palkansaajan oikeuksista ja velvollisuuksista Ruotsin työmarkkinoilla.
Jos haet Ruotsista työtä kesän, talven tai muun lyhyen jakson ajaksi, muistathan varmistaa, että työolot ovat kunnossa.
Työehtosopimukset Ruotsissa
Tarkista ruotsalaiselta työnantajaltasi, kuuluuko työpaikka työehtosopimuksen piiriin. Työehtosopimuksessa säädetään palkasta, lomista ja muista työn tekemiseen liittyvistä ehdoista. Jos työpaikka ei kuulu työehtosopimuksen piiriin, joudut itse neuvottelemaan työehdoista. Työehtosopimus on ammattiliiton ja työnantajan välinen sopimus.
Jos työpaikalla noudatetaan työehtosopimusta, sopimus koskee kaikkia työntekijöitä, olivatpa he ammattiliiton jäseniä tai eivät.
Palkkaus Ruotsissa
Ruotsin tilastokeskuksen verkkosivuilla voit vertailla eri alojen palkkoja. Eri alojen ammattiliitot ja järjestöt julkaisevat niin ikään palkkavertailuja verkkosivuillaan.
Palkasta sovitaan yksilöllisesti työnantajan kanssa käytävissä neuvotteluissa. Palkka määräytyy kuitenkin yleensä työehtosopimuksen (kollektivavtal) perusteella.
Sinun kuuluu saada joka palkasta palkkalaskelma (lönebesked), josta voit tarkistaa, että kaikki on kunnossa. Pääset helpoimmalla, jos selvität ammattiliitostasi, mikä on tavanomainen palkkataso kyseisessä tehtävässä.
Työnantaja saattaa tarjota sinulle palkatonta koeaikaa. Älä koskaan tee palkatonta työtä, vaikka haluaisitkin kyseisen työpaikan. Älä tee ilmaista työtä Ruotsissa
Lue työsopimus huolella ennen sen allekirjoittamista
Ruotsin lainsäädännön mukaan työntekijällä on aina oikeus työsopimukseen. Työsopimus on työnantajan ja työntekijän välinen sopimus, joka osoittaa, että työskentelet kyseisen työnantajan palveluksessa. Työsopimukseen kirjataan muun muassa työtehtävät, työsuhteen kesto sekä se, kenen palveluksessa työskentelet.
Jos et ymmärrä jotakin työsopimuksen kohtaa, kysy työnantajalta siihen selvennystä, ennen kuin allekirjoitat työsopimuksen.
Jos työnteko riippuu säästä, työnantaja saattaa ilmoittaa sinulle, että sinut voidaan lähettää palkatta kotiin päivinä, jolloin sääolot ovat epäsuotuisat. Mikäli työsopimukseesi on kirjattu viikkotuntimäärä, työnantaja ei kuitenkaan voi lähettää sinua kotiin ja kieltäytyä maksamasta palkkaa.
Kausityöntekijällä on oikeuksia, joita työnantajan on kunnioitettava. Tee siis selväksi, että odotat työnantajan noudattavan työsopimusta.
Työsuojelusäännökset Ruotsissa
Perehdy työsuojelusäännöksiin, jotta tiedät, miten suoritat työtehtävät mahdollisimman turvallisesti.
Voit kuulua erityissäännösten piiriin, jos olet alle 18-vuotias ja työskentelet esimerkiksi varastossa, jossa joudut nostelemaan raskaita taakkoja. Tietyt työtehtävät ovat kokonaan kiellettyjä alle 18-vuotiailta. Alle 18-vuotias nuori ei saa esimerkiksi tehdä yötyötä, eikä hänen työpäivänsä pituus saa olla yli 8 tuntia eikä viikoittainen työaikansa yli 40 tuntia.
Lomakorvaus Ruotsissa
Kausityöntekijänä et ole oikeutettu vuosilomaan, mutta sinulla on silti oikeus lomakorvaukseen. Työnantajat yrittävät toisinaan sisällyttää lomakorvauksen kesätyöntekijän peruspalkkaan, mutta Ruotsin lainsäädännön mukaan lomakorvaus on maksettava erillisenä palkan lisänä.
Lomakorvaus on maksettava työntekijälle viimeistään kuukauden kuluttua työsuhteen päättymisestä.
Eläke Ruotsissa
Ota yhteyttä ruotsalaiseen työnantajaasi ja kysy lisätietoja eläkkeen kertymisestä. Voit ottaa yhteyttä myös Ruotsin eläkevirastoon ja kysyä lisätietoja kausityöntekijän eläkkeen kertymisestä Ruotsissa.
Työtodistus Ruotsissa
Muistathan pyytää työnantajalta työtodistuksen (arbetsintyg), jonka voit esittää seuraavaa työpaikkaa hakiessa.
Pimeä työ Ruotsissa
Jos teet pimeää työtä, et ole työsuhteessa etkä siis käytännössä katsoen työskentele kyseisellä työpaikalla. Et myöskään kuulu vakuutusten piiriin, mikäli sinulle sattuu työtapaturma.
Vaadi aina palkkakuitti, josta ilmenevät bruttopalkkasi eli palkka, josta ei ole vähennetty veroja, sekä nettopalkkasi eli palkka, josta verot on vähennetty. Palkkakuitti on todistus siitä, että palkastasi on pidätetty verot ja muut maksut.
Ruotsin kausityöpaikat
Kesä- ja kausityötä voi etsiä Ruotsin työnvälityksen (Arbetsförmedlingen) verkkosivuilta. Työpaikkailmoituksia voi hakea myös internetistä hakusanalla ”säsongsjobb”.
18–30-vuotias Pohjoismaan tai EU-/Eta-maan kansalainen voi hakea kesätyöpaikkaa Nordjobbin kautta. Nordjobb välittää nuorille kausityöpaikkoja ja asuntoja Pohjoismaissa.
Ruotsissa työskentelevän henkilön yksityiset vakuutukset
Ota yhteyttä yksityisiin vakuutusyhtiöihin kotimaassasi ja varmista ennen kausitöihin lähtöäsi, että sinulla kaikki tarvittavat vakuutukset.
Sairaanhoito Ruotsissa
Jos sairastut Ruotsissa ollessasi, sinulla on oikeus saada lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa. Lääketieteellisesti välttämätön hoito tarkoittaa hoitoa, joka ei voi odottaa kotimaahan paluutasi. Pohjoismaiden kansalaisilla on oikeus kiireelliseen hammashoitoon samalla tavoin kuin Ruotsin kansalaisilla.
Hoitoon hakeutuessasi sinun tulee esittää passi, henkilökortti tai muu henkilöllisyystodistus. Ota yhteyttä siihen Ruotsin alueeseen, jolla oleskelet, ja kysy neuvoja ja lisätietoja. Lisätietoja saat myös Vårdguiden-oppaasta.
Jos sinulla on kysymyksiä, tai jos olet kohdannut ongelmia toisessa Pohjoismaassa, voit täyttää yhteydenottolomakkeemme.
HUOM! Jos kysymyksesi koskee hakemusten käsittelyä, tietyn etuuden hakemista tai muuta henkilökohtaista kysymystä, ole yhteydessä suoraan vastaavaan viranomaiseen.