Simon Steen-Andersen sai Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon 2014 teoksestaan ”Black Box Music”

29.10.14 | Uutinen
Simon Steen-Andersen
Photographer
Magnus Fröderberg/norden.org
Tanskalaissäveltäjä Simon Steen-Andersen vastaanotti Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2014 musiikkipalkinnon teoksestaan ”Black Box Music”. Palkinnonjakotilaisuus pidettiin Tukholman kaupungintalossa.

Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa), ja sen luovutti viime vuoden voittaja Pekka Kuusisto.

Palkintolautakunnan perustelu

”Simon Steen-Andersen (1976) on innovatiivinen säveltäjä, ja ”Black Box Music” on ainutlaatuinen ja radikaalin erilainen teos. Simon Steen-Andersen leikittelee virtuoosimaisesti sävellyksen, tilataiteen, elektroniikan ja performanssin välimaastossa. ”Black Box Music” on vertaansa vailla olevaa haastavaa avantgardemusiikkia, jonka kokeminen ei silti vaadi mitään pohjatietoja. On hämmästyttävää, että Simon Steen-Andersen on näinkin omaleimaisella ilmaisulla saanut laajan kansainvälisen suosion. Hänen teoksensa kuuluvat muusikkojen ja festivaalien ohjelmistoon eri puolilla maailmaa Shanghaista Etelä-Amerikkaan ja Eurooppaan. ”Black Box Music” lumoaa holtittomuudellaan ja päättömyydellään: se on hauska, ihastuttava ja tavattoman kekseliäs. ”Black Box Music” täyttää Pohjoismaiden neuvoston tämänvuotisen musiikkipalkinnon kriteerit: Teos on taiteellisesti korkeatasoinen ja omaa lajityyppiään uudistava. Teoksella on selkeä rakenne ja muoto, mutta sen kolmas osa sisältää esitystilanteessa luotavia elementtejä.”

 

Lue lisää Simon Steen-Andersenista ja ”Black Box Musicista” täällä.