Guðni Elísson

Guðni Elíssonin Ljósgildran (”Valoansa”, suomentamaton) on monisäikeinen ja monikerroksinen romaani. Se on rakennettu tarkkaan harkituksi ja mestarillisesti toteutetuksi yhteiskuntakuvaukseksi, jonka aiheena ovat aikamme suurimmat poliittiset taistelutantereet, esimerkiksi tasa-arvotaistelu, markkina-ajattelun yleistyminen yhteiskunnassa sekä ilmastokysymys. Kirja venyttää romaanimuodon rajoja luovalla tavalla, koska siinä hyödynnetään hyvin monentyyppisiä tekstejä ja leikitellään samalla tekstin monilla eri viittaussuhteilla. Kirja sisältää runsaasti viittauksia maailmankirjallisuuteen: suoria sitaatteja sekä mainintoja tapahtumista, henkilöistä ja tilanteista. Kirjailija ei nyökkäile vain islantilaisille saagoille, kuten Njállin tai Grettir Väkevän saagalle, vaan kirjoittaa itsensä määrätietoisesti osaksi eurooppalaisen kirjallisuuden perinnettä viittaamalla James Joyceen, Tšernyševskiin, Tolstoihin, Euripideehin, Danteen, Shakespeareen ja Jane Austeniin sekä ennen kaikkea Ovidiukseen, koska kertomuksen keskiössä on myytti Orfeuksesta ja Eurydikeestä. Mutta kuten Nobel-voittaja Louise Glück on muistuttanut, kaikki haluavat olla Orfeuksia eikä kukaan ei halua olla Eurydike.

Romaania tavallaan kehystää tämä viittaus eeposmuotoon, kun taas alaviittausten prosenttiluvuilla on sama tarkoitus kuin numeroiduilla riveillä eepoksissa, joille on ominaista vahva ja yhtenäinen kerrontarakenne. Samalla kirjailija ammentaa useista muista genreistä, kuten kauhusta, fantasiasta ja satiirista, mikä avaa erilaisia tulkintamahdollisuuksia. Poikkeamilta tuntuvat kohdat kertomuksessa eivät koskaan ole sitä, vaan kyseessä on määrätietoinen pyrkimys tehdä näkyväksi tiettyjä teemoja, tiheäsilmäisen merkitysverkon lankoja, jotka sitovat teoksen kokonaisuudeksi. Kirjailija on verrannut kertomuksen kuvakieltä etäpesäkkeisiin, millä hän viittaa kirjan pääasialliseen teemaan: siihen, miten metaforat ajavat elämän äärirajoille – olipa kyse kaikkein henkilökohtaisimmasta tasosta tai suurista, koko yhteiskuntaa ohjaavista kertomuksista. Niissä piilee haitallisia arkkityyppejä, jotka leviävät koko kertomuskehoon ja joilla kaikilla on vaihtelevista vaikutuksistaan riippumatta tehtävänä aktivoida itsepintaisia ajattelutapoja. Ne ottavat pikkuhiljaa vallan ja ohjaavat yksilöiden ja koko yhteiskuntaruumiin päätöksiä.

Tämä moniääninen teos nivoo yhteen kaksi maailmaa: Toisaalta kuvataan aviopari Jakobin ja Láran traagista rakkaustarinaa, toisaalta seurataan ironisesti ja paljastavasti Islannin poliittisia ja kulttuurisia tapahtumia viruksen aikakaudella. Mystiset voimat valtaavat tuolloin Reykjavikin ja luovat ongelmia maan presidentille ja pääministerille sekä paljastavat samalla yhteiskunnan valtarakenteita. Romaani on kunnianhimoinen yritys vangita myrskyisä aika Islannin kansan historiassa, jossa menneisyys on nopeasti painumassa unohduksiin ja tulevaisuus täyttyy sokeista toiveista. Kuvatessaan valoa ja sitä, miten sähkövalo loi maailman uudelleen, kirjailija tarkastelee ihmisen edistysuskoa. Samalla on syytä todeta, että kirjan jaksot, joissa valo on kirkkaimmillaan, käsittelevät kaikki ihmisen kaipuuta ajan kulun pysäyttämiseen ja katoavaisuuden yläpuolelle kohoamiseen. Romaani nostaa esiin kiinnostavia kysymyksiä siitä, miten huolehdimme tulevista sukupolvista paitsi omassa perheessämme myös yhteiskunnallisesti ja poliittisesti – ennen kaikkea katastrofaalisen lämpenemisen aikakaudella. Kirjassa kuvattava sukupuolisota on samalla sukupolvisota, ja on erityisen kiinnostavaa tarkastella, miten kieltä käytetään usein hiljentämisen välineenä.

Romaanin keskiössä on kysymys fiktion ja todellisuuden suhteesta. Ljósgildran käsittelee sitä, miten kertomukset ovat hallinnan välineitä. Tässä viitataan sekä kertomuksiin, joita kirjan henkilöt kertovat itselleen ja muille, että haitallisiin suuriin kertomuksiin, jotka määrittävät meidän kaikkien tulevaisuutta. Ljósgildran on tavattoman hyvin työstetty kirjallinen teos, josta loistaa kertomisen ilo. Kirjailija hallitsee tekstinsä erittäin taitavasti tässä nykyaikaa käsittelevässä omintakeisessa kertomuksessa, jossa on kirjaimellisesti kaikki pelissä.

Guðni Elísson (s. 1964) on Islannin yliopiston kirjallisuustieteen professori ja Earth101-ilmastohankkeen perustaja. Hän on kirjoittanut kirjoja ja suuren määrän artikkeleita kirjallisuudesta, elokuvasta, kulttuurintutkimuksesta ja ympäristöasioista. Islannin kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana vuonna 2021 ollut Ljósgildran on hänen esikoisromaaninsa. Sen seuraaja Brimhólar ilmestyi vuotta myöhemmin.