Hildur Knútsdóttir

Valokuvaaja
Gassi
Hildur Knútsdóttir: Hrím. Nuortenromaani, Forlagið, 2023. Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon ehdokas 2024.

Perustelu

Hrím (”Kuura”, suomentamaton) on seikkailullinen kehitysromaani nuoresta tytöstä. Tyttö käy kovaa taistoa henkensä puolesta kylmässä ja karussa ympäristössä, jonka ihmiset jakavat yhdessä valtavien eläinten kanssa. Hildur Knútsdóttir on luonut kokonaisvaltaisen ja silti vieraalta tuntuvan maailman, jonka kulissina ja maisemana ovat Islannin maamerkit. Hildur yhdistelee alueen tuttuja paikannimiä ja vierautta, jota maailmaa hallitsevat pelottavat jättiläiset edustavat. Osaa näistä eläimistä ei ole kukaan nähnyt, mutta epämääräiset äänet ja muut merkit antavat viitteitä piilevästä vaarasta. Kaikki tämä luo mystiikkaa, joka heijastelee luovasti ja mielikuvituksellisesti Islannin kansantarujen aiheita. 

 

”Auringonlasku langetti punertavan hohteensa Kinnarfjöllvuoren yllä riippuviin cumuluspilviin, ja niiden alla oleva syvä lähde heijasteli taivasta ja ylätasankoja. Jófríður sulki silmänsä. Hän kuunteli visertäviä lintuja, jotka valmistautuivat kiireen vilkkaa yöhön, ja kosken pauhua. Mikään muu joki ei kuulostanut samalta. Vaikka lohijoki oli tempaissut hänen siskonsa mukanaan, Jófríður piti sitä silti kauniina. Siellä, missä oli niin paljon elämää, oli myös paljon kuolemaa. Ne seurasivat toisiaan vääjäämättä.” 

 

Nuori Jófríður matkaa pitkin metsästysmaita yhdessä laumansa kanssa, joka elää sovussa luonnon ja vuodenaikojen kanssa ja tulee toimeen sillä, mitä he itse poimivat ja metsästävät. Metsästäjien elämästä näkee selvästi, miten heikkoja ihmiset ovat tässä jättiläiseläinten maailmassa – esimerkiksi silloin, kun tarvitaan iso joukko ihmisiä vetämään hylkeenpoikanen maihin. Esittämällä ihmiset niin pieninä ja vailla tekniikan antamaa ylivoimaa kirjailija herättää kysymyksiä luonnon suojelemisesta sekä ihmisen ja luonnon sopusoinnun tärkeydestä.  

 

Kertomus käsittelee kuitenkin ennen kaikkea nuorta tyttöä. Lukijan on helppo samastua Jófríðurin, jota kiinnostaa helmikirjailtu hylkeennahka-asu ja jonka rakkauselämä on solmussa. Hänen pitää valita joko Ljósavatnin laaksossa elävän komean Suðrin tai lapsuudenystävänsä Bresin väliltä. Jófríðurin elämä kääntyy päälaelleen, kun hänelle sälytetään raskas vastuu koko yhteisönsä hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Jófríður lähtee yksinään tutkimusmatkalle, jolla hän voi luottaa vain itseensä ja joutuu löytämään oman tiensä varmistaakseen kansansa hyvinvoinnin. Tarina on jännittävä ja nopeatempoisesti kerrottu. Sen kantavana voimana on kamppailu luonnonvoimia vastaan, mutta yhtä paljon keskitytään Jófríðurin sisäiseen kamppailuun. Henkilökuvaus on vahvaa etenkin siinä, miten kirja kuvaa Jófríðuria ja tämän jaakopinpainia, mutta myös sivuhenkilöissä on syvyyttä ja kiinnostavuutta.  

 

Hrím on tärkeä tarina, joka osoittaa väkevästi ja jännittävästi ihmisen ja luonnon haavoittuvan suhteen ja puhuu siten ympäristönsuojelun puolesta. Hrím kehottaa nuoria lukijoita ja meitä kaikkia ajamaan luonnon asiaa.  

 

Hildur Knútsdóttir on monipuolinen ja tuottelias kirjailija, joka kirjoittaa lapsille ja aikuisille. Hildur on saanut kirjoistaan useita palkintoja, kuten Islannin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2016 nuortenromaanista Vetrarhörkur. Hrím sai vuonna 2023 kirjakauppiaiden palkinnon ja oli ehdolla myös Islannin kirjallisuuspalkinnon saajaksi samana vuonna.