Kimmo Hakola

Aikaisemmin Hakola haki töihinsä vaikutteita klassisesta keskieurooppalaisesta modernismista, mutta 1990-luvun alussa säveltäjä alkoi ammentaa musiikkiperinteestä laajemminkin.

Yksi Hakolan pääteoksista on pianokonsertto (1996), jonka jälkeen hän sävelsi useita inspiroituneita teoksia. Kaikki niistä tuntuvat kuitenkin johdatuksilta nyt ehdolla olevaan teokseen. Oratorio Le Sacrifice on saanut innoituksensa venäläisen mestariohjaajan Andrei Tarkovskin viimeiseksi jääneestä elokuvasta Uhri vuodelta 1986.

Seitsemään osaan jakaantuva teos on Pariisissa toimivan IRCAM-keskuksen tilaustyö, ja sen kantaesitti Ensemble Intercomtemporain samassa paikassa vuonna 2002.

Teos ei ole perinteinen oratorio, vaan se on kirjoitettu kamariyhtyeelle ja kahdelle solistille (sopraanolle ja viululle) sekä elektroniikalle. Elektroniikkaosuus koostuu mm. tietokoneella mallinnetuista kuolleiden laulajien äänistä.

Le Sacrifice ei ole Tarkovskin elokuvan musiikillinen rinnakkaisversio, vaan se käsittelee elokuvan teemoja ja tunnelmia omista lähtökohdistaan.

Tarkovskin elokuva onkin omiaan musiikillisen innoituksen lähteeksi, sillä sen tapahtumat on usein liitetty tunnekylläisiin ja allegorisiin kuviin.

Hakola itse pitää Le Sacrificea pääteoksenaan ja tähänastisen tuotantonsa synteesinä. Siinä tapauksessa voidaan puhua omaleimaisen säveltäjäuran tähänastisesta kulminaatiopisteestä. Uransa alussa Hakola opiskeli säveltämistä Einojuhani Rautavaaran yksityisoppilaana ennen kuin aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa. Siellä Hakola opiskeli Eero Hämeenniemen ja Magnus Lindbergin johdolla.

Kimmo Hakola oli Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkintoehdokkaana myös vuonna 2000.