Klaus Høeck: Legacy
Palkintolautakunta asettaa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi Klaus Høeckin runokokoelman Legacy(suomentamaton). Kokoelma erottuu tämän vuoden kirjatarjonnasta ainutlaatuisen runomuotonsa ansiosta ja olemalla tyylilajien, tunnelmien, näkökulmien, aiheiden ja teemojen runsaudensarvi. Teos on tähänastinen huipentuma Høeckin kirjailijanuralle, joka alkoi puoli vuosisataa sitten vuonna 1966 ja joka kuuluu vuosikymmenten saatossa syntyneiden useiden merkkiteosten vuoksi Tanskan nykykirjallisuuden tärkeimpiin.
Nimi Legacy [erityisjälkisäädös, perintö] antaa ymmärtää, että tässä 592-sivuisessa järkäleessä on kyse pitkän elämän muistelemisesta sekä runoilijan suhteesta sukuun, elämänkumppaneihin, ystäviin ja runoilijakollegoihin. Runokokoelma rakentuu kolmesta pitkästä osiosta: ”Facebook/Selfies”, ”Instagram” ja ”Linkedin/Updates”, joista ensimmäinen kirjoittaa uusiksi perhealbumin ja viimeinen kirjailijan koko tuotannon, kun taas keskiosa sisältää arkisia huomioita, filosofisia pohdintoja, sirpaleisia muistikuvia, absurdeja vitsejä sekä purevia kommentteja nykyelämästä. Høeckin tavaramerkkinä onkin se, että hän sisällyttää runokokoelmiinsa kaiken mahdollisen. Hänen runoutensa taipuu korkeista veisuista lirularuloruihin, runousopillisten pohdintojen kautta arkiseen havainnointiin sekä omaperäisistä huomioista lyömättömään huumoriin. Legacy on loistoesimerkki estetiikasta, jossa vastustetaan ajatusta siitä, että runon tulisi ”avautua” ja olla ”kuin pieni lipas täynnä kauniita sanoja ja koskettavia kuvia”.
Høeckin runous on usein tavattoman kiehtovaa silloin, kun näennäisen yhteensopimattomat elementit yhdistyvät ja lyövät kipinää. Summittaiset havainnot ja suuret eksistentiaaliset näkökulmat, karu ja kaunis, proosallinen ja juhlava nivoutuvat yhteen Høeckin runoissa, joiden ainutlaatuinen 5–7-tavuinen mitta tuntuu yhtä aikaa niin salaperäiseltä ja kutsuvalta että haikua ja sonettia yhdistelevien katkonaisten säkeiden pauhu suorastaan imaisee lukijan mukaansa.
Høeckin runous on kaiken runoutta. Se on runoja runoudesta, urheilusta, politiikasta, taiteesta, ruoasta, viinasta, sairaudesta, rakkaudesta, kuolemasta, uskonnosta, šakista, kissoista, ystävistä, työstä, vaatteista ja puutarhanhoidosta – vain muutamia mainitakseni. Ja usein aiheet yhdistyvät yllättävästi. Esimerkiksi upeassa filosofisessa runossa yhdistellään tietotekniikkaa, šakkia ja runoutta näin: ”computeren har / ændret skakkens filoso / fi fra en roman / tisk æstetik til / en dynamisk der viser / sig ved at såkaldt / grimme træk (som in / gen ville have drømt om) / vinder – kunne man / tænke sig at det / samme gælder for kunst / i almindelighed.” Toisessa runossa vanhan valokuvan synnyttämät mielleyhtymät johtavat henkilökohtaisiin pohdintoihin eletystä elämästä: ”hvordan gik det så / derinde bag sølvrammen / og glasset (snavset / af støv og flue / lort men ikke revnet el / ler knust) klarede / jeg variatio / nerne eller snublede / jeg på parketgul / vet? – helt ærligt jeg / ved det ikke rigtigt men / jeg fik ingen børn.” Täten Klaus Høeckin mestarillinen kokoelma ja sen tyylilajien, tunnelmien, näkökulmien, aiheiden ja asenteiden kirjo kattaa elämän koko komeudessaan.