Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon voittaja 2021

”Flugt” fick Nordiska rådets filmpris 2021

”Flugt” fick Nordiska rådets filmpris 2021

Valokuvaaja
Norden.org/Magnus Fröderberg
Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2021 elokuvapalkinnon saa tanskalainen elokuva ”Flee”, jonka on ohjannut Jonas Poher Rasmussen. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Jonas Poher Rasmussen ja Amin ja tuottaneet Monica Hellström, Charlotte de La Gournerie sekä Signe Byrge Sørensen.

Palkintolautakunnan perustelu

Esteettinen, poliittinen ja inhimillinen ulottuvuus yhdistyvät vain harvoin yhtä täydelliseksi taiteelliseksi kokonaisuudeksi kuin Fleessä. Ohjaajan lapsuudenystävä Amin Nawabi kertoo animoidussa dokumentissa ensimmäistä kertaa dramaattisen elämäntarinansa homona ja afganistanilaisena lapsipakolaisena. Nyt hänen elämänsä on tulossa suureen käännekohtaan: hän on menossa naimisiin.

Elokuva kyseenalaistaa aikamme pakolaiskeskustelua konkreettisesti ja ravistelevasti. Katsojan on kuitenkin helppo samastua Aminin yleiseen eksistentiaaliseen epävarmuuteen, jota elokuva tukee havainnoimalla yksityiskohtia ja tilanteita harkitusti ja välillä humoristisestikin.

Animaation käyttö ratkaisee loistavasti kaksi käytännön haastetta, jotka liittyvät anonyymiuteen ja fyysisen kuvamateriaalin puutteeseen. Tyylikäs toteutus tekee kertomuksesta myös sielukkaan elämyksen, kuvataanpa siinä onnellista lapsuutta Afganistanissa tai karua pakoa kohti Eurooppaa. Amin päätyy Tanskaan etsimään turvaa ja kotipaikkaa.

Flee kertoo tuiki tärkeän, ajassa kiinni olevan ja koskettavan tarinan siitä, miten kaikilla ihmisillä on oikeus onnelliseen lapsuuteen ja turvalliseen kotipaikkaan etnisestä alkuperästä, iästä ja seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta. Elokuva tehtiin ennen kuin monet afganistanilaiset joutuivat hiljattain lähtemään pakoon sisällissotaa, ja tapahtumat ovat entisestään korostaneet elokuvan merkitystä. Ohjaaja ei kuitenkaan sorru kerronnassa itsesääliin tai tunteiluun.

Flee on voittanut Sundancen World Cinema Documentary -kilpasarjan juryn pääpalkinnon sekä parhaan pitkän elokuvan palkinnon Annecyn animaatioelokuvajuhlilla. Elokuvalle povataan tulevana vuonna suurta kansainvälistä menestystä, mitä pohjoismainen palkintolautakunta pitää täysin ansaittuna. Yksimielinen palkintolautakunta haluaa näin ollen myöntää Fleelle Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon 2021.

Alkuperäisnimi: Flugt

Ohjaaja: Jonas Poher Rasmussen

Käsikirjoittaja: Jonas Poher Rasmussen & Amin

Tuottajat: Monica Hellström, Charlotte de La Gournerie, Signe Byrge Sørensen