Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2018 elokuvapalkinnon saaja

Vinneren av Nordisk Råds filmpris 2018 Kona fer í stríð

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2018 elokuvapalkinnon saaja: Kona fer í stríð.

Valokuvaaja
Johannes Jansson
Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2018 elokuvapalkinnon saa islantilaiselokuva Woman at War.

Woman at War (Kona fer í stríð) saa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon 2018. Tieto julkistettiin juuri Pohjoismaiden neuvoston palkintojenjakotilaisuudessa Oslon Oopperatalossa. Islantilaiselokuva Woman at War saa palkinnon, koska se käsittelee nokkelasti ja leikkisästi sekä suuria poliittisia kysymyksiä että elokuvan yllättäväksi toimintasankariksi nousevan 48-vuotiaan naisen yksityiselämää.

Palkintolautakunnan perustelu

Woman at War kuvaa suurta ja päivänpolttavaa ongelmaa vahvan ja ristiriitaisen henkilöhahmon avulla. Halldóra Geirharðsdóttir tulkitsee upean hallitusti Hallaa, joka ottaa lain omiin käsiinsä suojellakseen maapallon ekosysteemiä. Kun Halla tiedostaa, että hänessä on idealismiakin vahvempi tarve oman perheen perustamiseen, tämä kuvataan hienovireisesti ja tunteilematta. Ohjaaja Benedikt Erlingsson, joka on myös tehnyt käsikirjoituksen Ólafur Egilssonin kanssa, onkin aivan yhtä rohkea kuin päähenkilönsä. Palkintolautakunta arvostaa suuresti varmaa otetta, jolla hän yhdistelee toimintakohtauksiin ja yksityisiin hetkiin tunnelmaa luovaa vieraannuttamista sijoittamalla kuviin live-muusikoita ja antamalla näiden tulkita tarinan hahmojen mielialaa ja tunteita. Lopputuloksena on upea, nokkela ja leikkisä kuvaus suurista poliittisista kysymyksistä sekä elokuvan yllättäväksi toimintasankariksi nousevan 48-vuotiaan naisen yksityiselämästä. Samalla kaikesta välittyy tarinan perustana oleva rakkaus luontoa ja yksinäistä lasta kohtaan.