Sara Vuolab

Pohjoissaameksi kirjoitettu runokokoelma Gárži (suomentamaton) on Kaarasjoella kasvaneen Sara Vuolabin (s. 1995) esikoisteos. Hän rohkaistui julkaisemaan henkisiä ongelmia käsittelevän runokokoelmansa käytyään Saamelaisen kirjailijayhdistyksen kirjailijakoulun. Norjan mielenterveysneuvosto myönsi Vuolabille vuonna 2021 Tabuprisen-palkinnon siitä, että hän kirjoittaa kokoelmassaan henkisistä kärsimyksistä rohkeasti ja avoimesti saamelaisnäkökulmasta. Vuolab käyttää ajatustensa, runojensa ja kuviensa jakamiseen myös sosiaalista mediaa. Gárži-runokokoelman kansi kuvastaa sisällön erityispiirteitä ja avautuu monille tulkinnoille. Kirja on kokonaisuudessaan hyvä lähtökohtana julkiselle keskustelulle.

Runokokoelma keskittyy syömishäiriöihin ja siihen, miten niissä on kysymys niin paljon muustakin kuin vain syömisestä. Kirjailija kertoo äidinkielellään, miten hän yrittää elää nuoruuttaan tämän raskaan taakan kanssa ja miten syöminen, nälkiinnyttäminen, painonnousu ja laihduttaminen vaikuttavat arkeen, syövät hänen voimiaan ja alkavat hallita elämää.

Runokokoelman nimi tarkoittaa ahdasta ja viittaa tilaan, jossa runot syntyvät. Tätä henkistä vankilaa asuttavasta nuoresta runominästä tulee oman elämänsä sivustakatsoja. Hän on jumissa paikassa, josta on vaikea päästä pois. Runominä osoittaa, miten hän kulkee käsi kädessä syömishäiriönsä kanssa ja miten siitä tulee lopuksi erottamaton osa häntä. Runoista välittyy tunne parantumisen mahdottomuudesta: syömisestä, jonka on tarkoitus pitää runominä elossa, on tullut hänen suurin vihollisensa ja pettäjänsä.

Kirjailija johdattaa meidät runominän epäloogisiin ajatusrakennelmiin ja toimiin, ja pitkäaikainen kamppailu tuottaa myös suurta ymmärrystä. Kirjailija onnistuu vain parilla sanalla osoittamaan, että hänellä on nuoreen ikäänsä nähden huomattava elämäntaito. Lukijalle välittyy kuva kahtalaisesta konfliktista: yhtäältä runominän hauras ja lapsellinen puoli pyrkii vakuuttamaan itsensä ja ymmärtämään itseään tai keskustelemaan ja riitelemään itsensä kanssa. Vastapuolella taas on rationaalinen aikuisminä, joka tietää, mikä itselle olisi parasta. Kahtiajako on näkyvissä kauttaaltaan, ja se tuottaa sekä jännittäviä näkökulmia että yllättäviä mielleyhtymiä. 

Vakavien teemojen katkeaminen absurdeihin päätelmiin tekee kaikesta lähestyttävämpää ja arkipäiväistä, mutta saa sen tuntumaan myös valitettavan normaalilta. Lisäulottuvuutta tekstiin tuo pieni ja hauras toivo, joka ei sammu olosuhteista huolimatta – varovainen toive rakkauden kokemisesta ja hiljainen paremman elämän kaipuu.

Saamelaisessa kirjallisuudessa on käsitelty tätä aihepiiriä vain vähän, eikä saamelaiskulttuurissa ylipäätään ole ollut tapana puhua avoimesti mielenterveysongelmista. Kirjailija päätyy välillä havainnollistamaan sanomaansa luontokuvilla, jotka perustuvat rikkaaseen kielenkäyttöön. Hän osoittaa vahvaa kulttuurintuntemusta käyttäessään epäsuoria saamelaisia puhetapoja, joita tavataan suosia vaikeista aiheista puhuttaessa. Tämäkin on yksi merkki runokokoelman laadukkuudesta. Vuolabin vakuuttava esikoinen osoittaa hänen olevan vahva kertoja.